Pohteelle myönnettiin valtionavustusta ruoka-aputoiminnan järjestämiseen

Julkaistu
Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt ruoka-aputoiminnan järjestämiseen valtionavustuksia. Avustuksen sai 13 hyvinvointialuetta ja 7 kuntaa, jotka ottavat koordinaatiovastuun ja ohjaavat avustuksen edelleen oman alueensa ruoka-aputoimintaa harjoittaville järjestöille, yhdistyksille ja säätiöille. Pohteelle myönnettiin Sosiaali- ja terveysministeriön valtionavustusta 143 900 euroa ruoka-aputoiminnan järjestämiseen Pohjois-Pohjanmaalla.

Avustus on tarkoitettu lahjoitetun hävikkiruuan jakelun ja siihen liittyvään muun ruoka-aputoiminnan kustannuksiin. Pohjois-Pohjanmaalla yhdeksän järjestöä toteuttaa valtionavustuksella vuoden 2024 ajan ruoka-aputoimintaa 16 kunnassa.

Hankkeessa ovat mukana seuraavat järjestöt: Eväitä Elämään ry, Iin Helluntailähetys ry, Kumppanuustalo Nuotta ry, Oulun Jeleppi ry, Oulun Rajakyläyhdistys ry, Raahen Vapaaehtoiset ry, Suomen punainen risti Oulun piiri, ViaDia Oulu ry ja YWAM Oulu ry. Järjestöt toteuttavat ruoka-aputoimintaa Alavieskassa, Haapajärvellä, Iissä, Kuusamossa, Kärsämäellä, Merijärvellä, Nivalassa, Oulaisissa, Oulussa, Pudasjärvellä, Pyhäjoella, Raahessa, Sievissä, Siikajoella, Utajärvellä ja Ylivieskassa.

Lue lisää

Avustukset ruoka-aputoiminnan järjestämiseen myönnetty

Pohde hake valtionavustusta ruoka-aputoiminnan järjestämiseen