Pohteen vanhusneuvosto sai uuden puheenjohtajan

Julkaistu
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen vanhusneuvosto kokoontui perjantaina 10.10.2025.

Sirkka-Liisa Mikkonen valittiin puheenjohtajaksi

Vanhusneuvoston puheenjohtajaksi valittiin Sirkka-Liisa Mikkonen Oulusta. Hän on toiminut aikaisemmin Oulun kaupungin vanhusneuvostossa. Valinta on kaksivuotinen. Varapuheenjohtajaksi valittiin Väinö Wassholm Haapajärveltä. Hän toimi myös edellisen vanhusneuvoston varapuheenjohtajana. Puheenjohtajiston valinta oli yksimielinen.

Vanhusneuvoston työvaliokuntaan puheenjohtajiston lisäksi valittiin neljä jäsentä. Valituksi tulivat Risto Rautio Raahesta, Aili Nuorala Alavieskasta, Kerttu Mömmö Kempeleestä ja Heleena Talala Pudasjärveltä. Valinnat olivat yksimielisiä.

Vanhusneuvosto valitsi edustajat myös hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakuntaan, Tervia Logistiikka Oy:n asiakastyöryhmään ja omaishoidon kehittämisen yhteistyöfoorumiin.

Neuvosto otti kantaa palveluihin

Uusi vanhusneuvosto kävi vilkasta keskustelua ikäihmisten palveluista ja niihin kohdistuvista säästöpaineista. Toimialuejohtaja Mervi Koski kertoi ikärakenteen muutoksista, jotka vaikuttavat kasvavasti palvelutarpeeseen. Asutus muuttuu harvemmaksi ja työvoiman saatavuus näillä alueilla tuo haasteita.

Neuvosto korosti omaishoitajien jaksamisen tukemista terveystarkastuksilla ja viriketoiminta auttaisi jaksamista. Ikäihmisten päivätoimintaa toivottiin jokaiseen kuntaan. Neuvosto esitti huolen siitä, että omaiset eivät välttämättä saa tietoa kotihoidon sujumisesta. Vanhusneuvosto myös tuki Kuusamon vanhusneuvoston kannanottoa.

Vanhusneuvosto päätti lähestyä huolessaan kirjeellä aluevaltuuston jäseniä.

Vanhusneuvosto on vaikuttamistoimielin

Vanhusneuvosto on yksi Pohteen kolmesta vaikuttamistoimielimistä, kaksi muuta ovat vammaisneuvosto ja nuorisovaltuusto. Ne osallistuvat hyvinvointialueen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan niissä asioissa, joilla on merkitystä heidän edustaman kohderyhmän palvelujen kannalta. Vaikuttamistoimielimet valitaan aluevaltuustokausittain.

Jäsenet edustavat omaa kuntaansa ja heille on nimetty varaedustaja. Hyvinvointialuelain mukaan vanhusneuvoston jäsenet valitaan hyvinvointialueen kunnissa toimivien vanhusneuvoston jäsenistä.

Lue lisää vanhusneuvostosta.