
Tässä jutussa tutustumme Oulussa kliinisinä asiantuntijoina työskentelevien Päivi Koukkula-Martikaisen, Riitta Laineen ja Tarja Tarkiaisen työhön. Päivi työskentelee patologialla, Riitta genetiikalla ja Tarja diagnostiikalla. Pohteella työskentelee lisäksi useita hoitotyön kliinisiä asiantuntijoita.
Millainen on tyypillinen työpäivänne?
Päivi: Työni on vaihtelevaa ja koostuu monista erilaisista työtehtävistä moniammatillisessa työyhteisössämme patologian osastolla. Tilanteen mukaan työstäni on noin 20–50 prosenttia kliinistä työtä eri työpisteissä. Olen myös osastomme vuorovastaava ja hoidan säännöllisesti osastomme kulutustavaran tilauksia ja seurantaa.
Työhöni kuuluu myös kehittämistehtäviä ja sisäistä laadunvalvontaa. Yhdessä sairaalasolubiologin kanssa toimin osastomme yhdyshenkilönä. Koordinoin osaston yhteisiä kehittämisprojekteja ja toimin patologian asiantuntijana erilaisissa työryhmissä. Työtäni on myös selvitellä monenlaisia ongelmatilanteita, jotka voivat liittyä esimerkiksi lähetteisiin, näytteisiin, työpisteisiin tai tiloihin. Osallistun laboratoriotiimikokousten valmisteluun ja pitämiseen.
Riitta: Työpäivieni aikana keskustelen potilaiden kanssa, annan perinnöllisyysneuvontaa ja teen yhteistyötä muun muassa eri erikoisalojen tai kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Osallistun harvinaissairauksien asiakasraadin toimintaan, hoitopolkujen kehittämiseen ja erilaisiin tutkimushankkeisiin.
Tarja: Työpäiväni voivat olla hyvinkin erilaisia. Välillä kalenterini täytyy palavereista ja koulutuksista, välillä teen ohjeistuksia, selvitys- ja tutkimustyötä ja erilaisia raportteja. Kierrän myös eri yksiköissä ja tutustun niiden toimintaan: haastattelen ihmisiä ja pyrin löytämään tapoja tehdä asioita vieläkin joustavammin.
Mikä omassa työssäsi on kiinnostavaa?
Päivi: Nykyisessä roolissani saan kehittää työtä itsenäisesti ja työskennellä eri alan asiantuntijoiden kanssa. Patologian osastolla on oikein hyvä yhteiskehittämisen henki!
Riitta: Työhöni kuuluu paljon koordinointia ja yhteistyötä eri järjestöjen kanssa koko yhteistoiminta-alueella. Työssämme pyrimme parantamaan harvinaissairauksien hoitoketjuja. Olen päässyt myös vetämään Oulun yliopistollisen sairaalan harvinaissairauksien asiakasraatia yhdessä yksikkömme lääkärin kanssa. Työni on erittäin monipuolista: opin uutta, pääsen tekemään yhteistyötä eri tahojen kanssa ja tapaan potilaita.
Tarja: Olen työskennellyt kliinisenä asiantuntijana vuodesta 2015. Minua kiinnosti toiminnan kehittäminen ja esihenkilöiden työn tukeminen. Työni pohjautuu eri asioiden tutkimiseen. Kiinnostuin tutkimuksesta niin paljon, että tein väitöskirjanikin kuvantamisen potilasturvallisuudesta. Työssäni kiehtoo erityisesti monimuotoisuus ja jatkuva uudistuminen.
Minkälaista on työskennellä Pohteella?
Päivi: Pohteella saa tuntea tekevänsä merkityksellistä ja mielekästä työtä pienenä, mutta tärkeänä osana isossa organisaatiossa.
”Työnantaja on aina pystynyt tarjoamaan minulle uutta opittavaa ja mielenkiintoisia työtehtäviä.”
Riitta: Työskentely Pohteella on monipuolista ja sopivasti haastavaa. Työnantaja arvostaa asiantuntijoiden osaamista. Omalla työlläni on merkitystä potilaiden hoitoketjuissa.
Tarja: Olen työskennellyt koko urani niin sanotusti saman katon alla, vain organisaation nimi on vuosien varrella vaihtunut. Työnantaja on aina pystynyt tarjoamaan minulle uutta opittavaa ja mielenkiintoisia työtehtäviä. Pohteen aikana yhteistyö myös OYSin ulkopuolisten yksiköiden välillä on tiivistynyt ja olemme yhä enemmän samaa porukkaa. Toiminta on muuttunut joustavammaksi.
Minkälaista tukea olet saanut työhösi työnantajalta?
Päivi: Oma kokemukseni on, että työnantaja luottaa ja innostaa. Tässä työssä pitää osata olla korvat tarkkana ja kuunnella palautteita ja käyttökokemuksia. On tärkeää olla aktiivinen ja tarttua asioihin.
Riitta: Työnantaja on valmis joustamaan. Pystyn itse vaikuttamaan omien työpäivien sisältöön ja siihen, millä tavalla asioita toteutetaan. Työnantaja on suhtautunut kannustavasti osaamisen kartuttamiseen ja kouluttautumiseen.
Tarja: Työnantaja on tarjonnut monipuolisesti mahdollisuuksia toimia uran aikana eri tehtävissä. Näin olen pystynyt kehittymään ammatissani. Olen saanut olla mukana mielenkiintoisissa projekteissa ja suunnitella työtäni itsenäisesti.
Mikä on parasta työssäsi?
Päivi: Työni on itsenäistä. Saan toimia yhteistyössä moniammatillisesti Pohteen muiden ammattilaisten kanssa. Tässä työssä se on paljon itsestä kiinni, mitä saat aikaiseksi. Parasta on, kun onnistun jonkin asian kehittämisessä!
Riitta: Työni on todella mielenkiintoista, opin paljon uutta. On antoisaa, että saan olla mukana kehittämässä palveluja esimerkiksi asiakasraadin toiminnan kautta.
Tarja: Parasta työssäni on sen monipuolisuus. Pääsen rauhassa keskittymään tiettyyn tehtävään, ja kun saan sen valmiiksi, voin jatkaa seuraavien töiden parissa. Pystyn itse päättämään työpäivieni sisällöstä ja vuorottelemaan nopeammin valmistuvien ja enemmän aikaa vaativien tehtävien kesken. Nyt Pohteella olemme yhdessä toimineet enemmän ryhmänä. Tämä on madaltanut kynnystä ottaa yhteyttä puolin ja toisin. Nautin myös siitä, että olen päässyt mukaan erilaisiin kansallisiin verkostoihin.
Mikä on työssäsi haastavinta?
Päivi: Haastavinta on erilaisten ongelmatilanteiden selvittelyt, vaihtelevien työtehtävien hallinta ja niiden priorisointi sekä laajojen kokonaisuuksien hallinta. Kehittäminen muiden osastojen tai toimijoiden kanssa on antoisaa ja palkitsevaa, mutta työ vaatii pitkäjänteisyyttä.
Riitta: Tuntuu, että aika ei riitä kaikkeen siihen, missä haluaisin olla mukana.
Tarja: Haastavinta on muistaa, mitä on meneillään niin, ettei mikään lupaamani asia jää hoitamatta. Yritän pitää koko ajan muistitaulun esillä ja laitan itselleni muistutuksia sähköpostiin.
Mikä tekee omasta työstäsi merkityksellistä?
Päivi: Minusta on mukava havaita, kun asiat sujuvat paremmin ja olen voinut itse olla mukana vaikuttamassa niihin. Roolini on myös innostaa muitakin mukaan kehittämistyöhön. On hienoa, että ilmapiiri työyhteisössämme on kehittämismyönteinen.
Riitta: Vaikka yksittäinen sairaus voi olla harvinainen, on harvinaissairauksien kokonaismäärä merkittävä. Harvinaissairauksien diagnosointi on haastavaa ja hoitovaihtoehdot ovat rajallisia. Harvinaissairaat ihmiset tarvitsevat usein monen eri erikoisalan yhteistyötä ja erityisosaamista. Potilailta saamani palaute merkitsee minulle paljon.
Tarja: Työssäni minua motivoi arjen työn kehittäminen. Työni on pitkäjänteistä ja saattaa palkinta vasta pitkän ajan kuluttua. Kaikki ei tule kerralla valmiiksi. Onnistumisen tunteita tulee etenkin silloin, kun onnistun jossain potilasturvallisuuteen liittyvän osa-alueen kehittämisessä ja parantamisessa. Arjen työssä on tärkeää muistaa, että olemme täällä potilaitamme varten, että he saisivat oikean diagnoosin ja sen myötä oikeaa hoitoa.
Mikä työyhteisössäsi on parasta?
Päivi: Meillä on lämmin ja motivoiva ilmapiiri, jossa kaikkia ammattiryhmiä kuunnellaan ja arvostetaan. Esihenkilömme ovat myös helposti lähestyttäviä ja kuuntelevia. Apua osataan pyytää ja sitä myös saadaan. Tämä luo yhteenkuuluvuuden tunnetta. Meillä jokainen saa olla oma itsensä vahvuuksineen ja heikkouksineen. Kaikilla on halu tehdä hyvää työtä ja olla innolla mukana kehittämisessä. Huumori ja nauru saavat välillä kuulua, ja se tekee työnteosta rennompaa!
Riitta: Ehdottomasti huumori! Vaikka työtä on paljon ja kiirettä riittää, työilmapiiri on hyvä.
Tarja: Työyhteisöni on nyt suurempi kuin koskaan. On mukavaa, että voimme toimia Pohteen alueella yhtenäisenä ryhmänä. Kahvihuoneissa käydään erittäin antoisia keskusteluja ja yhteistyö esihenkilöiden kanssa on tiivistä.