Tulevaisuuslautakunta hyväksyi perusteet kotikuntoutuksen myöntämiselle ja periaatteet kotihoidon ja kotona asumista tukevien palveluiden hankinnalle

Julkaistu
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen tulevaisuuslautakunta on hyväksynyt sosiaalihuoltolain mukaiset kotikuntoutuksen myöntämisperusteet, jotka tulevat voimaan 1.3.2024 alkaen. Myös kotihoidon ja kotona asumista tukevien palvelujen hankinnat etenevät periaatteiden hyväksymisen myötä.

Kotikuntoutus tarjoaa apua ja tukea asiakkaille, joiden toimintakyky on heikentynyt tai on vaarassa heikentyä. Kotikuntoutus tukee asiakkaan toimintakykyä ja ehkäisee joutumista säännöllisten ja raskaampien palveluiden piiriin. Tavoitteena on mahdollisimman itsenäinen ja turvallinen arki omassa elinympäristössä.  

Nyt hyväksytyt myöntämisperusteet kattavat ennaltaehkäisevän, arvioivan ja tehostetun kotikuntoutuksen. Kotikuntoutus on määräaikaista ja sitä tarjotaan asiakkaan yksilöllisen tarpeen mukaan. Kotikuntoutukseen ohjautuminen tapahtuu keskitetystä palveluohjauksesta ikäihmisten toimialueelta, ja kotikuntoutusta toteutetaan moniammatillisena yhteistyönä. 

Kotikuntoutuksen tarvetta arvioitaessa tehdään laaja palvelutarpeen arvio, jossa huomioidaan asiakkaan tilanne, sosiaalipalvelujen ja tuen tarve, asiakkaan mielipide, omatyöntekijän tarve sekä yhteistyö muiden asiantuntijoiden kanssa. 

Tulevaisuuslautakunta käsitteli kokouksessaan myös kotikuntoutuksen asiakasmaksuja ja lähetti ne edelleen aluehallitukselle ja aluevaltuustolle hyväksyttäväksi. Tarkemmat tiedot kotikuntoutuksen myöntämisen perusteista ja asiakasmaksuista löytyvät täältä: kotikuntoutuksen myöntämisen perusteet, kotikuntoutuksen asiakasmaksut. Tiedot myös päivitetään Pohteen verkkosivuille. 

Kotihoidon ja kotona asumista tukevien palvelujen hankinnassa korostuu joustavuus 

Tulevaisuuslautakunta on hyväksynyt myös strategiset periaatteet kotihoidon ja kotona asumista tukevien palvelujen hankinnalle. Päätöksellä pyritään varmistamaan asiakkaiden tarpeen mukaisten palvelujen laatu ja jatkuva saatavuus. 

Hankinnoissa tavoitteena on edistää Pohteen alueella tervettä kilpailua ja parantaa markkinoiden toimintaa. Lisäksi siinä huomioidaan Pohjois-Pohjanmaan alueen erityispiirteet ja -tarpeet: tarkoituksena on toimivan kilpailun edistäminen siten, että asiakkaiden erityistarpeiden mukaisten palvelujen saatavuutta turvataan sekä taajama- että haja-asutusalueilla. 

Hankintamenettelyssä käytetään sähköistä palveluntuottajarekisteriä, joka mahdollistaa joustavuuden palveluiden hankkimisessa. Palveluntuottajarekisteri on koko voimassaolonsa ajan avoin kaikille soveltuvuusehdot täyttäville palveluntuottajille. Palveluntuottajarekisterin voimassaoloaika on viisi vuotta. 

– Seuraavaksi julkaisemme hankintailmoituksen Hilma.fi-sivustolla, ja palveluntuottajien kannattaakin nyt seurata sitä. Kannustan myös tekemään Hilmaan hakuvahdin CPV-koodille, joka on ’Sosiaalityö ja siihen liittyvät palvelut (85300000)’, ohjeistaa Pohteen hankinta- ja valvontajohtaja Arja Heikkinen.

Kooste tulevaisuuslautakunnan käsittelemistä strategisista periaatteista löytyy täältä

Tulevaisuuslautakunta käsitteli kokouksessaan myös ryhmäkuntoutuksen asiakasmaksuja ja lähetti ne aluehallitukselle ja edelleen aluevaltuustolle hyväksyttäväksi. Kooste asiakasmaksuista löytyy täältä

Yhteyshenkilöt

Antti Ollikainen
Lautakunnan puheenjohtaja
Antti@anttiollikainen.fi

Tulevaisuuslautakunta

Kirsti Ylitalo-Katajisto
Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisjohtaja
kirsti.ylitalo-katajisto@pohde.fi

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

Arja Heikkinen
Hankinta- ja valvontajohtaja
arja.heikkinen@pohde.fi

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

Mervi Koski
Ikäihmisten palvelujen toimialuejohtaja
mervi.koski@pohde.fi

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde