Uudet tilat mahdollistavat tehokkaat toimintamallit leikkaus- ja anestesiahoitotyössä

Julkaistu
Muuttokoordinaattorit valmistautuvat uuden sairaalan toiminnan käynnistymiseen reippain mielin. Uudessa sairaalassa hoitotyötä tukevat modernit tilat ja tekniikka.

Muutto nähdään helposti tavaroiden, tekniikan ja sairaalan käyttöönottoa tukevien välineiden siirtämisenä paikasta toiseen. Ratkaisevaa on kuitenkin suunnitelmallisuus, kun tilat, tekniikka ja toiminta yhteensovitetaan parhaalla mahdollisella tavalla. Muutossa tärkeintä on potilasturvallisuuden huomiointi prosessin alusta loppuun.

– Tärkeää on, että meillä on varmuus siitä, että sairaala toimii suunnitellusti ja henkilökunta tuntee tilat ja toimintamallit ennen käyttöönottoa, sanoo muuttokoordinaattori Rami Nyman.

Leikkaus- ja anestesiahoitotyön suunnittelussa uuden sairaalan tilat mahdollistavat toiminnan optimoinnin. Uusi rakennus ja modernit järjestelmät tukevat lisäksi työhyvinvointia ja työssä jaksamista.

Hoitologistiikan toimintamalli

Miten toiminnan käynnistymiseen sitten konkreettisesti valmistaudutaan ja mitä ovat tehokkaat toimintamallit? Muuttokoordinaattorit kertovat, että keskeinen kokonaisuus on esimerkiksi hoitologistiikan toimintamalli, joka on erittäin tärkeä leikkaussalien toiminnalle.

– Leikkaussalien yhteisiin varastoihin on suunniteltu noin 10 000 hoitotarvikkeen hyllytyspaikat, mikä palvelee useita eri kirurgian erikoisaloja ja anestesiatoimintaa, kertoo sairaalasuunnittelija Marko Saarinen.

Leikkauskohtaisten toimenpidepakkausten logistiikka T-kerroksen toimenpidevarastoista leikkaussalien läpiantokaappeihin oikea-aikaisesti on toinen merkittävä osa uutta hoitologistiikan mallia.

Pakkausten matka alkaa siitä, kun leikkaava kirurgi edellisenä päivänä kirjoittaa leikkauksen toimenpiteen koodin hoidonvaraustietoihin. Hoitologistikkojen tehtävänä on kerätä tilaus ja toimittaa se rullakolla kohti leikkaussalien logistiikka-aulaa.

– Nykyisin hoitajat hakevat välineitä saliin, mutta jatkossa tavarat kuljetetaan valmiiksi salien läpiantokaappeihin ja hoitajien työ vapautuu paremmin itse salityöskentelyyn, kertoo Saarinen.

Sairaalassa runsaasti uutta tekniikkaa

Uuden teknologian myötä toteutuu yhtenäinen potilasvalvontajärjestelmä, joka toimii koko sairaalassa. Langattoman yhteyden ansiosta potilaan elintoimintoja pystytään seuraamaan reaaliajassa, mistä tahansa ja hoidon alusta loppuun.

Kun potilas saapuu sairaalaan ja hänelle kytketään esimerkiksi sydämen toimintaa seuraavat anturit, hoitaja tai lääkäri voi tarvittaessa seurata elintoimintoja siirtymättä erikseen potilaan luokse.

Leikkaussaleissa kuvansiirtoon ja hallintaan käytetään modernia kuvansiirtojärjestelmää, joka mahdollistaa etäkonsultoinnin ja sujuvan kuvien siirron salin näytöille.

– Kirurgin ei tarvitse siirtyä työhuoneestaan katsomaan leikkaussalin koneelta samaa kuvaa, jonka hän voisi nähdä etäyhteydellä, kertoo Nyman.

Edessä yli 400 työntekijän kouluttaminen

Monimutkaiset järjestelmät ja laitteet sekä tilojen ja toimintamallien yhteensovittaminen vaativat koulutusta. Edessä onkin yli 400 työntekijän kouluttaminen, mikä on järjestelmien toimivuuden lisäksi erittäin tärkeää.

Muuttokoordinaattorit muistuttavat, että luovutuksen jälkeen vastuu toiminnan sujuvuudesta on käyttäjillä. Sairaala ei ole pelkät seinät, vaan henkilökunta, ylläpitäjät ja sairaalasuunnittelijat tekevät lopulta sairaalan. Vaikka vastuu on suuri ja tehtävää riittää, positiivisuus herää, kun palaset alkavat loksahdella vähitellen paikoilleen ja tiimityö toimii.

Muuttokoordinaattori Arja Rantanen kertoo, että yhteistyö hoitologistiikan kannalta olennaisten tukipalveluiden kanssa on onnistunut hyvin. Tukipalveluihin kuuluvat muun muassa kuljetus, siivouspalvelut ja NordLab. Näiden sektoreiden kanssa pitää katsoa myös kaikki prosessit läpi.

– On positiivista nähdä, kun jokin toimii, kuten on suunniteltu. Teemme tätä yhteistyössä kollegoita varten ja teemme sen niin hyvin kuin mahdollista, jatkaa Nyman.