Valvira antoi maaliskuussa 2024 määräyksen, jonka mukaan neljäntoista hyvinvointialueen ja HUS-yhtymän tuli saattaa kiireetön erikoissairaanhoitoon pääsy lainmukaiseksi 31.3.2025 mennessä. Valviran mukaan alueilla on tehty toimenpiteitä hoitoon pääsyn parantamiseksi, ja osalla alueista tilanne on parantunut selvästi, mutta ei lainmukaiseksi.
Valvira on tehostanut yhdeksän hyvinvointialueen ja HUS-yhtymän osalta määräystään uhkasakolla. Myös Pohteelle on asetettu uhkasakko, jonka suuruus on kolme miljoonaa euroa. Uhkasakon suuruus perustuu valvottavan organisaation kokoon sekä Valviran arvioon kiireettömään erikoissairaanhoitoon pääsyn tilanteesta ja sen kehityksestä maaliskuun 2024 jälkeen.
− Suhtaudumme vakavasti Valviran antamaan määräykseen ja teemme kaikkemme tilanteen saattamiseksi lainmukaiselle tasolle, toteaa johtajaylilääkäri Terhi Nevala.
Tiukka taloustilanne haastaa hoitojonojen purkamista
Hoitojonot ovat kasvaneet Pohjois-Pohjanmaalla jo hyvinvointialuetta edeltävinä vuosina. Hyvinvointialueen saama valtionrahoitus on ollut riittämätön hoitovelan purkamiseksi.
Hoitojonojen purkaminen määräaikaan mennessä on nykyisessä taloustilanteessa haastavaa. Pohteen tavoitteena on saada kaksi vuotta lisäaikaa alijäämien kattamiseen, mikä osaltaan helpottaisi myös hoitojonojen purkamisessa.
Toimenpiteiden vaikutukset tulevat viiveellä
Pohteella on tehty määrätietoisesti toimenpiteitä ja investointeja hoitojonojen lyhentämiseksi. Vuoden 2025 talousarviossa hoitojonojen purkamiseen kohdennettiin viiden miljoonan euron erillismääräraha. Uusi sairaala mahdollistaa tehokkaat hoitoprosessit.
Toimenpiteiden vaikutus ei kuitenkaan ole välitön. Hoitovelan purkamiseksi tarvitaan pitkäjänteistä kehittämistä.
Hoitojonot ovat tällä hetkellä pisimmät tietyissä kiireettömissä leikkauksissa.
Hoitojonoja on edelleen myös psykiatrian puolella, mutta jonot ovat viime vuoden aikana lyhentyneet merkittävästi.
− Päivystyksellistä ja kiireellistä hoitoa tarvitsevat potilaat hoidetaan kaikissa oloissa ilman viiveitä. Nykytilanteessa yli 70 prosenttia kiireettömistäkin hoidoista toteutetaan lakisääteisessä ajassa, muistuttaa OYS sairaalapalvelujen ja ensihoidon toimialuejohtaja Juha Paloneva.
Pohteen täytyy antaa Lupa- ja valvontavirastolle selvitys toimenpiteistä sekä ajantasaiset hoitoon pääsyn seurantatiedot viimeistään 15.5.2026.
Lisätietoa hoitoonpääsystä: Hoitoon pääsy – Pohde
Terhi Nevala
Johtajaylilääkäri
Juha Paloneva
Toimialuejohtaja, OYS sairaalapalvelut ja ensihoito
Sanna Blanco Sequeiros
Palvelualuejohtaja, OYS Psykiatria