Kansalaistoiminnan tuki ja avustukset
Palveluntarjoajat, kuten kunnat, seurakunnat ja järjestöt, vastaavat itse palvelujen ja tapahtumien tietojen ylläpidosta ja ajantasaisuudesta.
Palvelun sisältö
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta jakaa vuosittain valtuuston myöntämän määrärahan puitteissa toiminta- ja kohdeavustuksia kulttuuri-, nuoriso-, ja liikuntatoiminnasta vastaaville kolmannen sektorin toimijoille. Haettavana olevat avustukset:
Toimi näin
Liikuntajärjestöt voivat hakea avustuksia toimintaansa kunnalta, jonka alueella toimivat.
Toiminta-avustus
Toiminta-avustus on tarkoitettu rekisteröityjen yhdistysten ja seurojen vuosittaiseksi yleisavustukseksi. Hakemuksen liitteinä tulee olla yhdistyksen edellisen kauden tarkastettu toimintakertomus sekä tilinpäätös sekä tulevan kauden toimintasuunnitelma sekä talousarvio. Kulttuuri- ja nuorisoavustuksia myönnetään myös ei rekisteröityneille toimintaryhmille.
Kohdeavustus
Kohdeavustusta voi hakea toukokuussa ja syyskuussa. Myönnetty kohdeavustus maksetaan toteutuneiden kustannusten perusteella kuitteja tai laskua vastaan. Kohdeavustushakemukseen täytetään hankkeen yhteyshenkilö sekä liitetään toimintasuunnitelma, joka sisältää kustannuslaskelman.
Kunnossapitoavustus
Kalajoki Akatemialta voi hakea kunnossapitotukea kylien ylläpitämien lähiliikuntapaikkojen (esim. ladut, kaukalot, kentät) hoitoon. Kunnossapitotukea haetaan Kunta-Akkunan kautta maaliskuussa tai lokakuussa. Hakemukseen liitetään kunnossapitosuunnitelma ja kustannuslaskelma. Hyväksyttyjen hakemusten korvaukset maksetaan takautuvasti tehtyihin toimenpiteisiin perustuen. Kunnossapitotukea voidaan maksaa toteutuneiden kustannusten mukaan, maksimissaan 600€ /kohde/kyläyhdistys (hakija).
Hakemiseen ovat oikeutettuja rekisteröityneet asukasyhdistykset / kyläyhdistykset, seurat ja yksityishenkilöt, joiden lähialueella ei ole koulutoiminnan tarpeisiin kohdistuvaa kaupungin suorittamaa tai tilaamaa liikuntapaikkojen kunnossapitoa esim. luistelu- / nurmikenttää, hiihtolatuja tai frisbeegolf-rataa.
Kenelle ja millä ehdoin
Sivistyslautakunta ottaa huomioon avustusta myöntäessään hakijan toiminnan laadun ja laajuuden sekä kaupungin yleiset avustusohjeet.
Poikkeustapauksissa yhdistysten toiminta- sekä kohdeavustushakemukset voi myös toimittaa sähköisesti osoitteeseen kirjaamo@kalajoki.fi tai postitse: Kalajoen kaupunki, kirjaamo, Kalajoentie 5, 85100 Kalajoki
Määräajan jälkeen saapuneita hakemuksia ei käsitellä.