Ikäihmisten päivätoiminta

Palvelun sisältö

Ikäihmisten päivätoiminta tukee ikääntyneiden kotona asumista ja ikääntyneen voimavaroja sekä edistää terveyttä ja hyvinvointia sekä sosiaalista kanssakäymistä. Lisäksi näin tuetaan omaishoitajien jaksamista.

Ikäihmisten kuntouttavan päivätoiminnan lähtökohtana on asiakkaan yksilöllisyyden kunnioittaminen. Päivätoimintaa toteutetaan toimintakykyä tukevalla työotteella siten, että asiakkaan jäljellä olevaa omaa toimintakykyä ylläpidetään, ja asiakasta ohjataan selviytymään mahdollisimman omatoimisesti.

Ikäihmisten päivätoiminnassa voit osallistua ohjattuihin liikuntaryhmiin, kädentaitoihin ja erilaisiin porinapiireihin.

Toimi näin

Osallistumaan pääsee kotihoidon, sosiaalityöntekijän tai lääkärin lähetteellä. Kuntouttava päivätoiminta on maksullista.

Yhteystiedot

Aluekohtainen lisätieto
Ikäihmisten päivätoiminta, Ii

Kuntouttava päivätoiminta on hyvinvointia ja kotona asumista tukevaa ryhmätoimintaa. Sen tarkoitus on ylläpitää ja edistää ikäihmisen toimintakyvyn eri osa-alueita. Toiminta on tarkoitettu ikäihmisille, jotka kantavat huolta kunnon heikkenemisestä tai joilla on jokin pitkäaikaissairaus. Omaishoitaja voi tuoda omaisen kuntouttavaan päivätoimintaan asioinnin tai vapaapäivän ajaksi.

Päivän rakenne:

  • kokoontuminen ja päivän aloitus
  • ohjattua liikunnallista toimintaa
  • lounas
  • toimintatuokio (mm. muistiharjoituksia, pelejä ja kädentaitoja)
  • iltapäiväkahvi

Päivän aikana on mahdollista saada kotisairaanhoidon palveluja sopimuksen mukaan, mm. verenpaineen tai sokeriarvojen seuranta, INR-mittaus ja lääkehoidon opastusta.

Kuntouttavassa päivätoiminnassa asiakkaalle laaditaan yksilöllinen asiakassuunnitelma.

Toimi näin

Päivätoimintaan voi hakeutua ottamalla yhteyttä ikäihmisten palveluohjaukseen.

Palvelupaikka
Kuivaniemen Kuntotupa

Maivakuja 4, 95100 KUIVANIEMI

Kuntotupa tarjoaa kuntouttavaa päivätoimintaa ryhmämuotoisena ikäihmisille.

Palvelunumerot
Palveluohjaus, ikäihmiset, Ii, puhelinnumero
Palvelunumero
050 395 0494
Puhelinaika
Ma

9-10

Ti

9-10

Ke

14-15

To

9-10

Pe

9-10

Ikäihmisten palveluohjaajaan voit ottaa yhteyttä, kun tarvitset ammattilaisen tukea omassa tai läheisen jokapäiväisessä elämässä.

Lomakkeet
Ikäihmisten palvelujen hakemus

Tällä lomakkeella voit hakea seuraavia palveluja:

  • asunnon muutostyöt,
  • tukipalvelut: ateriapalvelu, vaatehuoltopalvelu, siivouspalvelu, asiointi- ja kylvetyspalvelu,
  • turvapalvelut: turvapuhelin ja muut kodin turvahälytyslaitteet,
  • kotihoito ja kotisairaanhoito,
  • liikkumista tukeva palvelu,
  • omaishoidon tuki,
  • asumispalvelu,
  • perhehoito,
  • päivätoiminta,
  • arviointi- tai kuntoutusjakso.

PALAUTA LOMAKE oman alueesi ikäihmisten palveluohjaukseen, ikäneuvolaan tai alueesi terveyskeskukseen.