Ilmoitus sosiaalihuollon tarpeesta (huoli-ilmoitus aikuisesta)

Palvelun sisältö

Kuka tahansa voi huolen herätessä tehdä huoli-ilmoituksen myös muista kuin lapsista. Huoli aikuisesta voi syntyä esimerkiksi silloin, kun ihminen näyttää kykenemättömältä huolehtimaan itsestään ja turvallisuudestaan. Huolta voi myös aiheuttaa vanhuksen kotona pärjääminen tai yksin asuvan aikuisen elämänhallinnan ongelmat. Parasta olisi, jos huolen kohteena olevalta henkilöltä olisi suostumus ottaa yhteyttä sosiaalipalveluihin. Jos suostumusta ei asiasta tai ihmisestä riippuen voi saada, saa yksityishenkilö tehdä nimettömän ilmoituksen sosiaalipalveluihin.

Varhaisella avuntarpeen tunnistamisella pyritään tukemaan kaikenikäisten hyvinvointia ja auttamaan arjessa selviytymistä. Ilmoituksesi perusteella sosiaalipalvelujen ammattilaiset arvioivat, millaista apua kyseisen henkilön tai perheen elämäntilanteeseen voidaan tarjota.

Toimi näin

Kiireettömän ilmoituksen voi tehdä sähköisesti. Löydät ohjeet alta oman asuinkuntasi kohdalta.

Kiireellisissä asioissa soita sosiaali- ja kriisipäivystykseen tai hätänumeroon 112.

Voit tehdä ilmoituksen myös itsestäsi tai perheestäsi.

Voit ottaa yhteyttä sosiaalipalveluihin esimerkiksi seuraavissa tilanteissa:

– elämäntilanteesi on kuormittava ja jaksamisesi vanhempana on koetuksella
– olet huolissasi lapsesi tilanteesta tai kaipaat tukea kasvatuksellisiin asioihin
– sinua kuormittavat elämänhallintaan tai arkeen liittyvät haasteet, kuten taloudelliset vaikeudet tai työelämän ja koulutuksen ulkopuolelle jääminen
– tilanteet joissa sinulla on arjen haasteita, muttet tiedä kenen ammattilaisen puoleen voisit kääntyä.

Lomakkeet

Lähetysosoitteen näet oman paikkakuntasi kohdalta (Valitse alueesi)

Kiireellinen ilmoitus

Kiireellinen ilmoitus tehdään soittamalla sosiaali- ja kriisipäivystykseen tai hätänumeroon 112.

Alavieska

Verkkoasioinnit

Lastensuojeluilmoitus, Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska

Tee lastensuojeluilmoitus sähköisen palvelun kautta.

Sosiaalihuollon tarpeesta ilmoittaminen, Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska

Tee ilmoitus sosiaalihuollon tarpeesta sähköisen palvelun kautta.

Yhteydenotto sosiaalihuollosta vastaavaan viranomaiseen, Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska

Ota yhteyttä sosiaalihuollon vastaavaan viranomaiseen sähköisen palvelun kautta.

Palvelunumerot

Aikuissosiaalityö, Alavieska, Ylivieska, puhelinnumero

Palveluneuvonta, ei ajanvarausta (arkisin kello 9-15)
044 419 5729
Sosiaalityöntekijä
040 635 5111
Näytä lisää
Sosiaalityöntekijä
044 419 5707
Sosiaaliohjaaja
044 419 5006
Sosiaaliohjaaja
044 419 5708
Toimistosihteeri
040 635 5122

Perhe- ja sosiaalipalvelujen palveluohjaus

Palveluohjaus on ennaltaehkäisevää toimintaa, joka auttaa asiakkaita talouden ja arjen ongelmatilanteissa.

Palveluneuvonta

Arkisin kello 9-15

Palveluneuvonta
044 419 5729
Vastuuyksikköpäällikkö
040 577 7428
Näytä lisää
Sosiaalityöntekijä (Alavieska ja Ylivieska
044 419 5727
Sosiaalityöntekijä (Alavieska ja Ylivieska)
044 419 5741
Sosiaalityöntekijä (Nivala)
044 419 6871
Sosiaalityöntekijä (Nivala)
044 419 6877
Sosiaalityöntekijä (Nivala)
040 635 5267
Sosiaalityöntekijä (Sievi)
044 419 6871
Psykologi (Alavieska ja Ylivieska)
044 419 5717
Psykologi (Alavieska ja Ylivieska)
044 419 5716
Psykologi (Nivala ja Sievi)
044 419 6626

Lomakkeet

Lähetysosoitteen näet oman paikkakuntasi kohdalta (Valitse alueesi)

Kiireellinen ilmoitus

Kiireellinen ilmoitus tehdään soittamalla sosiaali- ja kriisipäivystykseen tai hätänumeroon 112.