Ilmoitus sosiaalihuollon tarpeesta (huoli-ilmoitus aikuisesta)

Palvelun sisältö

Kuka tahansa voi huolen herätessä tehdä huoli-ilmoituksen myös muista kuin lapsista. Huoli aikuisesta voi syntyä esimerkiksi silloin, kun ihminen näyttää kykenemättömältä huolehtimaan itsestään ja turvallisuudestaan. Huolta voi myös aiheuttaa vanhuksen kotona pärjääminen tai yksin asuvan aikuisen elämänhallinnan ongelmat. Parasta olisi, jos huolen kohteena olevalta henkilöltä olisi suostumus ottaa yhteyttä sosiaalipalveluihin. Jos suostumusta ei asiasta tai ihmisestä riippuen voi saada, saa yksityishenkilö tehdä nimettömän ilmoituksen sosiaalipalveluihin.

Varhaisella avuntarpeen tunnistamisella pyritään tukemaan kaikenikäisten hyvinvointia ja auttamaan arjessa selviytymistä. Ilmoituksesi perusteella sosiaalipalvelujen ammattilaiset arvioivat, millaista apua kyseisen henkilön tai perheen elämäntilanteeseen voidaan tarjota.

Toimi näin

Kiireettömän ilmoituksen voi tehdä sähköisesti. Löydät ohjeet alta oman asuinkuntasi kohdalta.

Kiireellisissä asioissa soita sosiaali- ja kriisipäivystykseen tai hätänumeroon 112.

Voit tehdä ilmoituksen myös itsestäsi tai perheestäsi.

Voit ottaa yhteyttä sosiaalipalveluihin esimerkiksi seuraavissa tilanteissa:

– elämäntilanteesi on kuormittava ja jaksamisesi vanhempana on koetuksella
– olet huolissasi lapsesi tilanteesta tai kaipaat tukea kasvatuksellisiin asioihin
– sinua kuormittavat elämänhallintaan tai arkeen liittyvät haasteet, kuten taloudelliset vaikeudet tai työelämän ja koulutuksen ulkopuolelle jääminen
– tilanteet joissa sinulla on arjen haasteita, muttet tiedä kenen ammattilaisen puoleen voisit kääntyä.

Lomakkeet

Lähetysosoitteen näet oman paikkakuntasi kohdalta (Valitse alueesi)

Kiireellinen ilmoitus

Kiireellinen ilmoitus tehdään soittamalla sosiaali- ja kriisipäivystykseen tai hätänumeroon 112.

Pyhäjärvi
Sosiaalihuollon ilmoitukset

Lastensuojeluilmoitus ja ilmoitus sosiaalihuollon tarpeesta lähetetään turvasähköpostilla sosiaali- ja kriisipäivystykseen. Löydät lomakkeet ilmoituksen tekoon täältä Lomakkeet ja asiakirjat – Pohde.

Näin lähetät turvasähköpostin Pohteelle

1. mene sivulle https://turvaposti.pohde.fi/ ja kirjoita kenttään oma sähköpostiosoitteesi
2. klikkaa Rekisteröidy
3. saat omaan sähköpostiisi viestin, jonka linkistä pääset lähettämään turvasähköpostin

Sähköpostit
Lähetä sosiaalihuollon ilmoitukset osoitteeseen
sokri.etelainen@pohde.fi

Palvelunumerot

Sosiaaliohjaaja, aikuissosiaalityö, Haapajärvi, Pyhäjärvi, Reisjärvi, puhelinnumero

Puhelinaika

Maanantai – perjantai kello 12:00-13:00

Sosiaaliohjaaja, Haapajärvi
044 445 7825
Sosiaaliohjaaja, Pyhäjärvi
044 445 7648
Näytä lisää
Sosiaaliohjaaja, Pyhäjärvi (ma-ti)
040 626 4851

Sosiaalitoimisto, Pyhäjärvi, puhelinnumero

Sosiaalipäivystys, soittoaika

arkisin kello 8-16

Sosiaaliohjaaja, soittoaika

arkisin kello 12-13

Sosiaalipäivystys
044 445 6711
Sosiaaliohjaaja
044 445 7648
Näytä lisää
Sosiaaliohjaaja
044 445 6185

Sosiaalityö, ikäihmiset, puhelinnumero

Sosiaalityön tehtävä on tukea ikääntyvän elämänhallintaa ja auttaa iäkästä saamaan tarvittavat palvelut sekä sosiaalityön tukitoimenpiteet.

Sosiaaliohjaaja Haapajärvi-Reisjärvi
044 445 7825
Sosiaaliohjaaja Pyhäjärvi
044 445 7648

Palvelupaikat

Sosiaalitoimisto, Pyhäjärvi

Sosiaalipäivystys, soittoaika

arkisin kello 8-16

Sosiaaliohjaaja, soittoaika

arkisin kello 12-13

Osoite:
Ollintie 26, 86800 Pyhäsalmi
Katso kartalta

Sosiaalityö, ikäihmiset

Sosiaalityön tehtävä on tukea ikääntyvän elämänhallintaa ja auttaa iäkästä saamaan tarvittavat palvelut sekä sosiaalityön tukitoimenpiteet.

Osoite:
Männistönkatu 6, 85800 HAAPAJÄRVI
Katso kartalta

Lomakkeet

Lähetysosoitteen näet oman paikkakuntasi kohdalta (Valitse alueesi)

Kiireellinen ilmoitus

Kiireellinen ilmoitus tehdään soittamalla sosiaali- ja kriisipäivystykseen tai hätänumeroon 112.