Kohdunkaulan syövän seulonta
Palvelun sisältö
Kohdunkaulan syövän seulontaan kutsutaan kaikki 30–65-vuotiaat naiset viiden vuoden välein. Seulontaan on tärkeä osallistua silloin kun siihen saa kutsun, sillä seuraava kutsu tulee vasta viiden vuoden päästä. Vain kutsun saaneet asiakkaat voivat osallistua seulontaan.
Seulonta on yksinkertainen ja tehokas tapa havaita solumuutokset ajoissa, ennen kuin niistä voi kehittyä syöpää. Suomessa kohdunkaulan syövän seulonnat ovat vähentäneet taudin esiintyvyyttä jopa 80 prosentilla. Seulonnan avulla syövän riskitekijä voidaan havaita hyvin varhaisessa vaiheessa.
Toimi näin
Ajanvaraus
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella seulonnat toteuttaa yhteistyökumppani Fimlab Laboratoriot Oy. Fimlab postittaa kutsun maksuttomaan seulontaan niille asiakkaille, joita seulonta koskee.
Ajanvarauksessa on toistaiseksi kuntakohtaisia eroja. Ajanvarausohje löytyy saamastasi kutsukirjeestä. Varaa aika seulontaan kutsussa olevien ohjeiden mukaisesti. Jos kirje on mennyt hukkaan, valitse paikkakunta, niin näet yhteystiedot.
Tulokset
Saat tutkimustuloksen Suomi.fi- tai OmaPosti-palveluun kahden kuukauden sisällä näytteenotosta. Jos olet kieltänyt sähköisen viranomaispostin, sinulle tulee kirje kotiin. Tarvittaessa ohjaamme sinut jatkotutkimuksiin.
8-15
8-15
8-15
8-15
8-13
Äitiysneuvola, lastenneuvola ja ehkäisyneuvola
Tästä numerosta voit jättää soittopyynnön lastenneuvolaan, äitiysneuvolaan ja ehkäisyneuvolaan. Soitamme sinulle takaisin yleensä saman päivän aikana.
Kohdunkaulan syövän seulonta
Jos asiasi koskee kohdunkaulan syövän seulontaa Limingassa, valitse puhelimessa Tupoksen äitiysneuvola. Ensisijaisesti kohdunkaulan syövän seulontaan varataan aika kutsussa tulleen ohjeen mukaan digitaalisen ajanvarauksen kautta. Jos ajanvaihto tai peruminen ei onnistu digitaalisen ajanvarauksen kautta, voit soittaa tähän ajanvarauksen numeroon. Kohdunkaulan syövän seulonnan ajanvaraus on tarkoitettu vain kutsun seulontaan saaneille.
Lumijoen neuvolassa tehdään lasten määräaikaistarkastuksia ja otetaan seulontaikäisiltä naisilta kohdunkaulan syövän seulontanäytteitä. Äitiysneuvola palvelee Limingan neuvolassa.
Digitaalinen ajanvaraus
Voit varata, tarkastella, siirtää tai perua tiettyjä aikoja. Palvelu on käytössä vain osassa Pohteen ajanvarauksia.