Kohdunkaulan syövän seulonta

Palvelun sisältö

Kohdunkaulan syövän seulontaan kutsutaan kaikki 30–65-vuotiaat naiset viiden vuoden välein. Seulontaan on tärkeä osallistua silloin kun siihen saa kutsun, sillä seuraava kutsu tulee vasta viiden vuoden päästä. Vain kutsun saaneet asiakkaat voivat osallistua seulontaan.

Seulonta on yksinkertainen ja tehokas tapa havaita solumuutokset ajoissa, ennen kuin niistä voi kehittyä syöpää. Suomessa kohdunkaulan syövän seulonnat ovat vähentäneet taudin esiintyvyyttä jopa 80 prosentilla. Seulonnan avulla syövän riskitekijä voidaan havaita hyvin varhaisessa vaiheessa.

Toimi näin

Ajanvaraus

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella seulonnat toteuttaa yhteistyökumppani Fimlab Laboratoriot Oy. Fimlab postittaa kutsun maksuttomaan seulontaan niille asiakkaille, joita seulonta koskee.

Ajanvarauksessa on toistaiseksi kuntakohtaisia eroja. Ajanvarausohje löytyy vain saamastasi kutsukirjeestä. Varaa aika seulontaan kutsussa olevien ohjeiden mukaisesti. Jos kirje on mennyt hukkaan, valitse paikkakunta, niin näet yhteystiedot.

Tulokset

Saat tutkimustuloksen kirjeenä kahden kuukauden sisällä näytteenotosta. Tarvittaessa ohjaamme sinut jatkotutkimuksiin.

Yhteystiedot

Palvelupaikka
Äitiys- ja perhesuunnitteluneuvola Pyhäntä
Osoite
Keskustie 17,
92930 PYHÄNTÄ

Aukioloajat
Ti

8-15.30

Äitiys- ja perhesuunnitteluneuvola sijaitsee Pyhännän terveyskeskuksen yhteydessä. Kohdunkaulan syövän seulonta tapahtuu Pyhännän neuvolan tiloissa

Palvelunumerot
Äitiys- ja perhesuunnitteluneuvola Haapavesi ja Pyhäntä, terveydenhoitaja, puhelinnumero
Palvelunumero
044 759 1677
Puhelinaika
Ma

10-10.45

Ti

10-10.45

Ke

10-10.45

To

10-10.45

Tästä numerosta tavoittaa Haapaveden ja Pyhännän äitiys – ja perhesuunnitteluneuvolan terveydenhoitajan.
Soita, jos sinulla on kysyttävää HPV-näytteenotosta tai naisten joukkoseulonnoista.