Kohdunkaulan syövän seulonta

Palvelun sisältö

Kohdunkaulan syövän seulontaan kutsutaan kaikki 30–65-vuotiaat naiset viiden vuoden välein. Seulontaan on tärkeä osallistua silloin kun siihen saa kutsun, sillä seuraava kutsu tulee vasta viiden vuoden päästä. Vain kutsun saaneet asiakkaat voivat osallistua seulontaan.

Seulonta on yksinkertainen ja tehokas tapa havaita solumuutokset ajoissa, ennen kuin niistä voi kehittyä syöpää. Suomessa kohdunkaulan syövän seulonnat ovat vähentäneet taudin esiintyvyyttä jopa 80 prosentilla. Seulonnan avulla syövän riskitekijä voidaan havaita hyvin varhaisessa vaiheessa.

Toimi näin

Ajanvaraus

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella seulonnat toteuttaa yhteistyökumppani Fimlab Laboratoriot Oy. Fimlab postittaa kutsun maksuttomaan seulontaan niille asiakkaille, joita seulonta koskee.

Ajanvarauksessa on toistaiseksi kuntakohtaisia eroja. Ajanvarausohje löytyy saamastasi kutsukirjeestä. Varaa aika seulontaan kutsussa olevien ohjeiden mukaisesti. Jos kirje on mennyt hukkaan, valitse paikkakunta, niin näet yhteystiedot.

Tulokset

Saat tutkimustuloksen kirjeenä kahden kuukauden sisällä näytteenotosta. Tarvittaessa ohjaamme sinut jatkotutkimuksiin.

Yhteystiedot

Palvelunumerot
Ruukin ja Siikajoen kylän lastenneuvola ja ehkäisyneuvola
Palvelunumero
044 439 4634
Ruukin neuvolan puhelintunti
Ma

12-13

Ti

12-13

Ke

12-13

To

12-13

Pe

12-13

Poikkeusaukioloajat
Suljettu 6.12.2025

itsenäisyyspäivä

Tästä löydät puhelinyhteystiedot Ruukin ja Siikajoen kylän lastenneuvolaan ja ehkäisyneuvolaan, sekä naisten joukkoseulontoihin.

Palvelupaikka
Ruukin sosiaali- ja terveysasema
Osoite
Kansantie 4,
92400 RUUKKI

Aukioloajat
Ma

8-15.30

Ti

8-15.30

Ke

8-15.30

To

8-15.30

Pe

8-15

Poikkeusaukioloajat

Saat meiltä terveyspalveluja ja sosiaalipalveluja.

Digitaaliset palvelut

Kohdunkaulan syövän seulonnan ajanvaraus

Jos olet saanut kirjeen, jossa sinua on pyydetty varaamaan aika HPV-selontoihin, voit tehdä varauksen täällä. Varaa aika vain, jos olet saanut kutsukirjeen.