Kohdunkaulan syövän seulonta

Palvelun sisältö

Kohdunkaulan syövän seulontaan kutsutaan kaikki 30–65-vuotiaat naiset viiden vuoden välein. Seulontaan on tärkeä osallistua silloin kun siihen saa kutsun, sillä seuraava kutsu tulee vasta viiden vuoden päästä. Vain kutsun saaneet asiakkaat voivat osallistua seulontaan.

Seulonta on yksinkertainen ja tehokas tapa havaita solumuutokset ajoissa, ennen kuin niistä voi kehittyä syöpää. Suomessa kohdunkaulan syövän seulonnat ovat vähentäneet taudin esiintyvyyttä jopa 80 prosentilla. Seulonnan avulla syövän riskitekijä voidaan havaita hyvin varhaisessa vaiheessa.

Toimi näin

Ajanvaraus

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella seulonnat toteuttaa yhteistyökumppani Fimlab Laboratoriot Oy. Fimlab postittaa kutsun maksuttomaan seulontaan niille asiakkaille, joita seulonta koskee.

Ajanvarauksessa on toistaiseksi kuntakohtaisia eroja. Ajanvarausohje löytyy vain saamastasi kutsukirjeestä. Varaa aika seulontaan kutsussa olevien ohjeiden mukaisesti. Jos kirje on mennyt hukkaan, valitse paikkakunta, niin näet yhteystiedot.

Tulokset

Saat tutkimustuloksen kirjeenä kahden kuukauden sisällä näytteenotosta. Tarvittaessa ohjaamme sinut jatkotutkimuksiin.

Yhteystiedot

Palvelupaikka
Tyrnävän neuvola
Osoite
Kirkkotie 9,
91800 TYRNÄVÄ

Aukioloajat
Ma

8-16

Ti

8-16

Ke

8-16

To

8-16

Pe

8-14.15

Poikkeusaukioloajat
Suljettu 18.4.2025

pitkäperjantai

Suljettu 20.4.2025

1.pääsiäispäivä

Suljettu 21.4.2025

2. pääsiäispäivä

Tyrnävän neuvola sijaitsee Tyrnävän sosiaali- ja terveysaseman tiloissa. Neuvolassa toimivat äitiys- ja lastenneuvola sekä ehkäisyneuvola. Myös kohdunkaulan syövän seulontaan liittyvät HPV-näytteenotot järjestetään Tyrnävän neuvolassa.

Palvelunumerot
Tyrnävän neuvolan puhelinpalvelu
Palvelunumero
08 669 1300
Puhelintunti
Ma

10.30-11.30

Ti

10.30-11.30

Ke

10.30-11.30

To

10.30-11.30

Pe

10.30-11.30

Poikkeusaukioloajat
Suljettu 18.4.2025

pitkäperjantai

Suljettu 20.4.2025

1.pääsiäispäivä

Suljettu 21.4.2025

2. pääsiäispäivä

Tästä numerosta voit varata, perua tai siirtää varatun ajan äitiysneuvolaan, lapsen määräaikaiseen terveystarkastukseen, perhesuunnittelu- ja ehkäisyneuvolaan sekä HPV-näytteenottoon. Varaa aika HPV-näytteenottoon ensisijaisesti kutsun mukana tulleesta verkkoajanvarausosoitteesta.

Neuvolasta voit kysyä myös neuvoja ja ohjeita koskien raskautta, ehkäisyasioita sekä alle kouluikäisen lapsen hyvinvointia.

Neuvolaan soittamalla saat myös sairaan lapsen hoitotodistuksen, jos alle 10-vuotias lapsesi sairastuu. Hyvinvointialueilla ja kunta-alalla työskentelevät voivat jäädä hoitamaan alle 12-vuotiasta lasta. Olethan muissa lapsen sairauteen liittyvissä asioissa yhteydessä Tyrnävän sosiaali- ja terveysasemalle.

Tyrnävän neuvolan puhelinpalvelu toimii takaisinsoitto-periaatteella. Soitamme ennen puhelintuntia saapuneet puhelut takaisin saman päivän aikana. Puhelintunnin jälkeen saapuneet puhelut soitamme takaisin viimeistään seuraavana arkipäivänä.