Kotikuntoutus

Palvelun sisältö

Kotikuntoutus on kotona tapahtuvaa kuntoutusta.

Voit saada kotikuntoutusta, jos et enää pärjää kotona yhtä hyvin kuin ennen. Tämä voi johtua esimerkiksi ikääntymisestä, sairaudesta tai loukkaantumisesta.

Kotikuntoutuksen tarkoituksena on auttaa sinua selviytymään päivittäisistä toimistasi kotona. Arvioimme, tarvitsetko jotain apuvälinettä tai voimme ohjata sinua hankkimaan arkea helpottavia tuotteita kotiin.

Kotikuntoutus voi olla:
1. ennaltaehkäisevää, jos sinulla ei ole kotihoidon tarvetta, mutta tarvitset lisätukea.
2. arvioivaa, jossa arvioimme tarvitsetko kotihoitoa.
3. tehostettua, jos saat jo kotihoitoa, mutta palvelun tarve on kasvanut tai muuttunut.

Kotikuntoutusjakson aikana harjoittelemme yhdessä kotikuntoutustiimin kanssa arkisia asioita, kutenitsenäistä ulkoilua, peseytymistä ja pukeutumista, portaissa kävelyä, keittiötöitä ja lääkehoidon toteuttamista. Tarvittaessa ohjaamme myös puolisoasi tai muita läheisiäsi.

Toimi näin

Tarvitset lähetteen kotikuntoutukseen. Sinut voidaan ohjata arvioon esimerkiksi asiakasohjauksen, palvelutarpeen arvioinnin tai kotihoidon kautta tai kun kotiudut sairaalasta. Voit ottaa myös itse yhteyttä myös omaan sosiaali- ja terveyskeskukseesi.

Yhteystiedot

Palvelupaikka
Kotihoitotalo Feenix
Osoite
Ratsukatu 9B,
92150 RAAHE

Asunnot sijaitsevat Raahessa Kiinteistö Oy Kummatin remontoimassa senioritalossa, jossa on 17 yksiötä tai kaksiota.
Asuntoja vuokraa Kiinteistö Oy Kummatti. Pohde tuottaa yhteisöllistä asumista Feenixissä. Soita ja sovi aika etukäteen kotihoidon toimistossa asioimiseen.

Palvelunumerot
Fysioterapia, Raahe, Pyhäjoki, Siikajoki, puhelinnumero
Ajanvaraus ja peruutukset
08 669 2626
Ajanvaraus ja peruutukset
Ma

8-11

Ti

8-11

Ke

8-11

To

8-11

Pe

8-11

Poikkeusaukioloajat

Tästä numerosta voit varata tai perua ajan fysioterapiaan.

Palvelunumerot
Fysioterapian suoravastaanotto, Raahe, puhelinnumero
Palvelunumero
08 669 2600
Hoidontarpeen arviointi
Ma

8-16

Ti

8-16

Ke

8-16

To

8-16

Pe

8-15

Poikkeusaukioloajat

Tästä numerosta saat hoidontarpeen arvion, jonka perusteella sinulle voidaan varata aika fysioterapian suoravastaanotolle.

Palvelunumerot
Ikäihmisten Aino-neuvonta
Palvelunumero
08 669 1010
Puhelinaika
Ma

9-12

13-15

Ti

9-12

13-15

Ke

9-12

13-15

To

9-12

13-15

Pe

9-12

13-15

Poikkeusaukioloajat

Aino-neuvonta on tarkoitettu ikäihmisille ja heidän läheisille. Aino-neuvonta palvelee koko Pohteen aluetta. Saat Aino-neuvonnasta maksutonta ohjausta ikäihmisten palveluista:

• kotiin saatavista palveluista
• asumisesta
• apuvälineistä
• digitaalisista palveluista
• liikkumisesta
• taloudellisista etuuksista
• harrastus- ja virkistysmahdollisuuksista
• järjestöjen ja seurakunnan toiminnasta

Aino-neuvonnassa tehdään ensiarvio tilanteestasi ja ohjataan tarvittaessa palveluohjaukseen palvelutarpeen arviointiin. Aino-neuvonnassa voit asioida myös anonyymisti.

Palvelunumerot
Kotihoitotalo Feenix
Vastuuyksikköpäällikkö
040 135 8423
Feenix hoitajat
040 135 8114
Puhelinaika
Ma

7-21

Ti

7-21

Ke

7-21

To

7-21

Pe

7-21

La

7-21

Su

7-21

Asunnot sijaitsevat Raahessa Kiinteistö Oy Kummatin remontoimassa senioritalossa, jossa on 17 yksiötä tai kaksiota.
Asuntoja vuokraa Kiinteistö Oy Kummatti. Pohde tuottaa yhteisösöllisen asumisen palvelua Feenixsissä.

Lomakkeet
Ikäihmisten palvelujen hakemus

Tällä lomakkeella voit hakea seuraavia palveluja:

  • asunnon muutostyöt,
  • tukipalvelut: ateriapalvelu, vaatehuoltopalvelu, siivouspalvelu, asiointi- ja kylvetyspalvelu,
  • turvapalvelut: turvapuhelin ja muut kodin turvahälytyslaitteet,
  • kotihoito ja kotisairaanhoito,
  • liikkumista tukeva palvelu,
  • omaishoidon tuki,
  • asumispalvelu,
  • perhehoito,
  • päivätoiminta,
  • arviointi- tai kuntoutusjakso.

PALAUTA LOMAKE oman alueesi ikäihmisten palveluohjaukseen, ikäneuvolaan tai alueesi terveyskeskukseen.

Kenelle ja millä ehdoin