Koululaisten hammashoito ja suun terveys

Palvelun sisältö

Kutsumme kaikki 1., 5. ja 8. luokan oppilaat suun terveystarkastukseen. Lisäksi teemme yksilölliseen tarpeeseen perustuvia tarkastuksia. Tarkastus voi tapahtua hammashoitolassa, liikkuvassa hammashoitolassa tai muussa liikuteltavassa pop-up-hoitopisteessä. Saat tiedon tarkastuspaikasta ajanvarauksen yhteydessä. Palvelu on maksuton alle 18-vuotiaille.

Suun terveystarkastuksessa seuraamme hampaiden ja purennan kehitystä. Tarvittaessa lapsi ohjataan oikomishoitoon, mutta pienet epäsäännöllisyydet tai hammasrivien ahtaudet eivät kuulu julkisesti tuotettavan palvelun piiriin.

1. luokan tarkastus

Ensimmäisellä luokalla arvioimme hampaiden ja purennan tilaa sekä kiinnitämme erityistä huomiota suun omahoitoon ja hyviin terveystottumuksiin. Lapselle laaditaan yksilöllinen hoitosuunnitelma.

5. luokan tarkastus

Tässä vaiheessa on usein meneillään toinen vaihduntavaihe, jolloin viimeiset pysyvät hampaat puhkeavat. Tarkastuksen yhteydessä käsittelemme hampaiden harjausta, ruokailutottumuksia, makeisten ja virvoitusjuomien vaikutusta suun terveyteen sekä nikotiinituotteiden käyttöä.

8. luokan tarkastus

Tarkastuksessa arvioimme suun terveydentilaa sekä varmistamme, että hampaiden vaihdunta on valmis tai edennyt normaalisti. Kartoitamme mahdolliset hoitotarpeet. Kiinnitämme erityistä huomiota nuoren omahoitotottumuksiin sekä tupakka-, nuuska-, alkoholi- ja huumekokeiluihin, joilla voi olla haitallisia vaikutuksia suun terveyteen.

Toimi näin

Ajanvaraus

Kutsumme koululaiset hammastarkastuksiin 1., 5. ja 8. luokalla sekä tarvittaessa yksilöllisen hoitosuunnitelman mukaisesti. Voitte myös itse varata ajan ottamalla yhteyttä paikkakuntanne hammashoitolaan.

 

Kuljetus

Jos peruskouluikäisen lapsen hammashoitoon matkustamista ei voida yhdistää koulumatkaan, voit hakea korvausta matkakustannuksiin. Korvaus maksetaan ensisijaisesti julkisen liikenteen matkalippujen mukaan. Jos julkista liikennettä ei ole käytettävissä, voidaan myöntää korvausta oman auton käytöstä.

Lomake tulossa.

Yhteystiedot

Palvelupaikka
Hammashoitola, Hailuoto
Osoite
Kaunakaupungintie 1,
90480 HAILUOTO

Aukioloajat
Ti

8.15-16

Ke

8.15-16

To

8.15-16

Kiirevastaanotto Kempeleen hammashoitolassa. Puhelinnumero 08 669 2711.
Ma

8-16

Pe

8-15

Poikkeusaukioloajat
Suljettu 7.7.2025 - 4.8.2025

Kesäajan sulku. Akuuttivastaanotto on Kempeleen hammashoitolassa 9.6.-4.8.2025.

Hailuodon hammashoitola sijaitsee terveyskeskuksessa.

Palvelunumerot
Hammashoitola, Hailuoto, puhelinnumero
Palvelunumero
044 497 3545
Puhelinaika
Ti

8.15-16

Ke

8.15-16

To

8.15-16

Tästä numerosta voit varata ajan hammashoitoon. Kiirevastaanotto järjestetään Kempeleen hammashoitolassa, jonne puhelinnumero on 08 669 2711.

Lomakkeet
Suun terveydenhuolto, korvaushakemus perusopetuksen matkakustannuksesta

Voit hakea korvausta perusopetuksen oppilaan ja saattajan kouluterveydenhuoltoon liittyvästä matkakustannuksesta, jotka eivät kuulu Kelan korvausjärjestelmän piiriin.

Matkakorvauksen saamisen rajana on

  • yli 3 km matka 1.–2. luokkien oppilaille
  • yli 5 km matka 3.–9. luokkien oppilaille.

Kenelle ja millä ehdoin

Koululaisilla on oikeus hammashoitoon. Määräaikainen suun terveystarkastus järjestetään vähintään 1., 5. ja 8. luokalla (Asetus 338/2011).