Koululaisten hammashoito ja suun terveys

Palvelun sisältö

Kutsumme kaikki 1., 5. ja 8. luokan oppilaat suun terveystarkastukseen. Lisäksi teemme yksilölliseen tarpeeseen perustuvia tarkastuksia. Tarkastus voi tapahtua hammashoitolassa, liikkuvassa hammashoitolassa tai muussa liikuteltavassa pop-up-hoitopisteessä. Saat tiedon tarkastuspaikasta ajanvarauksen yhteydessä. Palvelu on maksuton alle 18-vuotiaille.

Suun terveystarkastuksessa seuraamme hampaiden ja purennan kehitystä. Tarvittaessa lapsi ohjataan oikomishoitoon, mutta pienet epäsäännöllisyydet tai hammasrivien ahtaudet eivät kuulu julkisesti tuotettavan palvelun piiriin.

1. luokan tarkastus

Ensimmäisellä luokalla arvioimme hampaiden ja purennan tilaa sekä kiinnitämme erityistä huomiota suun omahoitoon ja hyviin terveystottumuksiin. Lapselle laaditaan yksilöllinen hoitosuunnitelma.

5. luokan tarkastus

Tässä vaiheessa on usein meneillään toinen vaihduntavaihe, jolloin viimeiset pysyvät hampaat puhkeavat. Tarkastuksen yhteydessä käsittelemme hampaiden harjausta, ruokailutottumuksia, makeisten ja virvoitusjuomien vaikutusta suun terveyteen sekä nikotiinituotteiden käyttöä.

8. luokan tarkastus

Tarkastuksessa arvioimme suun terveydentilaa sekä varmistamme, että hampaiden vaihdunta on valmis tai edennyt normaalisti. Kartoitamme mahdolliset hoitotarpeet. Kiinnitämme erityistä huomiota nuoren omahoitotottumuksiin sekä tupakka-, nuuska-, alkoholi- ja huumekokeiluihin, joilla voi olla haitallisia vaikutuksia suun terveyteen.

Toimi näin

Ajanvaraus

Kutsumme koululaiset hammastarkastuksiin 1., 5. ja 8. luokalla sekä tarvittaessa yksilöllisen hoitosuunnitelman mukaisesti. Voitte myös itse varata ajan ottamalla yhteyttä paikkakuntanne hammashoitolaan.

 

Kuljetus

Jos peruskouluikäisen lapsen hammashoitoon matkustamista ei voida yhdistää koulumatkaan, voit hakea korvausta matkakustannuksiin. Korvaus maksetaan ensisijaisesti julkisen liikenteen matkalippujen mukaan. Jos julkista liikennettä ei ole käytettävissä, voidaan myöntää korvausta oman auton käytöstä.

Lomake tulossa.

Yhteystiedot

Palvelupaikka
Juho Oksan koulun hammashoitola
Osoite
Kaarikatu 3,
86300 OULAINEN

Käynti hammashoitolaan tapahtuu Lukioon päin olevasta päädystä. Ovessa lukee TH+ ja oven vieressä olevassa kyltissä lukee Terveydenhuolto.
Hammaslääkäri paikalla
Ke

8-15

To

8-15

Juho Oksan hammashoitolassa on pääsääntöisesti alkuviikosta suuhygienisti paikalla ja keskiviikosta torstaihin hammaslääkäri. Ajanvarausta koskevissa asioissa ota yhteyttä suoraan Terveyskeskuksen hammashoitolaan.

Palvelupaikka
Oulaisten hammashoitola
Osoite
Reservikomppaniankatu 7-9,
86300 OULAINEN

Hammashoitola sijaitsee Terveyskeskuksen Neuvolan alakerrassa. Käynti hammashoitolaan tapahtuu Reservikomppanian kadun puolelta.
Postiosoite
Reservikomppaniankatu 5-8, 86300 OULAINEN
Terveystalo Julkiset palvelut oy/Oulaisten hammashoitola
Hammashoitolan aukioloajat
Ma

8-16

Ti

8-16

Ke

8-16

To

8-16

Pe

8-15

Poikkeusaukioloajat
Suljettu 1.5.2025

vappu

Suljettu 29.5.2025

helatorstai

Hammashoitola sijaitsee Oulaisten Terveyskeskuksessa. Hammashoito toimii ajanvarauksella. Soita puhelimitse tai tule paikanpäälle.

Palvelupaikka
Oulaisten sosiaali- ja terveyskeskus
Osoite
Reservikomppaniankatu 7-9,
86300 OULAINEN

Aukioloajat
Ma

8-16

Ti

8-16

Ke

8-16

To

8-16

Pe

8-16

Poikkeusaukioloajat
Suljettu 1.5.2025

vappu

Suljettu 29.5.2025

helatorstai

Saat meiltä terveyspalveluja ja sosiaalipalveluja.

Palvelunumerot
Oulaisten hammashoitola, puhelinnumerot
Asiakaspalvelu ja ajanvaraus
044 479 3454
Ylihammaslääkäri
040 088 2392
Vastaava suuhygienisti. Ei ajanvarausta tästä numerosta.
044 479 3459
Puhelinaika
Ma

8-16

Ti

8-16

Ke

8-16

To

8-16

Pe

8-15

Poikkeusaukioloajat
Suljettu 1.5.2025

vappu

Suljettu 29.5.2025

helatorstai

Hammashoito toimii ajanvarauksella. Soita puhelimitse tai tule paikanpäälle. Voit myös perua tai siirtää aikasi soittamalla.

Kenelle ja millä ehdoin

Koululaisilla on oikeus hammashoitoon. Määräaikainen suun terveystarkastus järjestetään vähintään 1., 5. ja 8. luokalla (Asetus 338/2011).