Koululaisten hammashoito ja suun terveys
Palvelun sisältö
Kutsumme kaikki 1., 5. ja 8. luokan oppilaat suun terveystarkastukseen. Lisäksi teemme yksilölliseen tarpeeseen perustuvia tarkastuksia. Tarkastus voi tapahtua hammashoitolassa, liikkuvassa hammashoitolassa tai muussa liikuteltavassa pop-up-hoitopisteessä. Saat tiedon tarkastuspaikasta ajanvarauksen yhteydessä. Palvelu on maksuton alle 18-vuotiaille.
Suun terveystarkastuksessa seuraamme hampaiden ja purennan kehitystä. Tarvittaessa lapsi ohjataan oikomishoitoon, mutta pienet epäsäännöllisyydet tai hammasrivien ahtaudet eivät kuulu julkisesti tuotettavan palvelun piiriin.
1. luokan tarkastus
Ensimmäisellä luokalla arvioimme hampaiden ja purennan tilaa sekä kiinnitämme erityistä huomiota suun omahoitoon ja hyviin terveystottumuksiin. Lapselle laaditaan yksilöllinen hoitosuunnitelma.
5. luokan tarkastus
Tässä vaiheessa on usein meneillään toinen vaihduntavaihe, jolloin viimeiset pysyvät hampaat puhkeavat. Tarkastuksen yhteydessä käsittelemme hampaiden harjausta, ruokailutottumuksia, makeisten ja virvoitusjuomien vaikutusta suun terveyteen sekä nikotiinituotteiden käyttöä.
8. luokan tarkastus
Tarkastuksessa arvioimme suun terveydentilaa sekä varmistamme, että hampaiden vaihdunta on valmis tai edennyt normaalisti. Kartoitamme mahdolliset hoitotarpeet. Kiinnitämme erityistä huomiota nuoren omahoitotottumuksiin sekä tupakka-, nuuska-, alkoholi- ja huumekokeiluihin, joilla voi olla haitallisia vaikutuksia suun terveyteen.
Toimi näin
Ajanvaraus
Kutsumme koululaiset hammastarkastuksiin 1., 5. ja 8. luokalla sekä tarvittaessa yksilöllisen hoitosuunnitelman mukaisesti. Voitte myös itse varata ajan ottamalla yhteyttä paikkakuntanne hammashoitolaan.
Kuljetus
Jos peruskouluikäisen lapsen hammashoitoon matkustamista ei voida yhdistää koulumatkaan, voit hakea korvausta matkakustannuksiin. Korvaus maksetaan ensisijaisesti julkisen liikenteen matkalippujen mukaan. Jos julkista liikennettä ei ole käytettävissä, voidaan myöntää korvausta oman auton käytöstä.
Lomake tulossa.
Lue lisää
Etsitkö tätä palvelua?
8-15
8-15
8-15
8-15
8-13
vappu
helatorstai
Raahen hammashoitola sijaitsee Softpoliksessa, 1 krs, sisäänkäynti ovi 6.
8-15
8-15
8-15
8-15
8-13
vappu
helatorstai
Vihannin hammashoitola sijaitsee Vihannin keskustaajamassa. Ajan varaaminen onnistuu parhaiten puhelimitse. Suun terveydenhuollon ammattilainen arvioi hoidon tarpeen ja sen kiireellisyyden. Suun terveydenhoitoa saavat kaiken ikäiset.
8-15
8-15
8-15
8-15
8-13
vappu
helatorstai
Tästä numerosta voit varata ajan Raahen hammashoitolaan. Kiireettömissä asioissa toivomme sinun soittavan klo 9 jälkeen.
8-15
8-15
8-15
8-15
8-13
vappu
helatorstai
Tästä numerosta voit varata ajan Vihannin hammashoitolaan. Kiireettömissä asioissa toivomme sinun soittavan klo 9 jälkeen.
Kenelle ja millä ehdoin
Koululaisilla on oikeus hammashoitoon. Määräaikainen suun terveystarkastus järjestetään vähintään 1., 5. ja 8. luokalla (Asetus 338/2011).