Kutsuntatarkastukset

Palvelun sisältö

Kutsuntaikäisen nuoren tulee käydä ennakkoterveystarkastuksessa ennen syksyllä järjestettäviä kutsuntoja.

Kutsuntaikäisten terveystarkastukset tehdään pääsääntöisesti opiskeluterveydenhuollon ja terveysasemien yhteistyönä. Tarkastukset ovat oppilaitosten terveydenhoitajien tiloissa tai terveyskeskuksissa.

Terveydenhoitajat lähettävät kutsuntaikäiselle ennakkokutsuntatarkastukseen ajan kirjeellä. Tarkastuksen tekee lääkäri ja terveydenhoitaja kevään ja kesän aikana. Ennakkokutsuntatarkastus on maksuton.

Toimi näin

Kun olet saanut puolustusvoimilta kutsuntakirjeen, tee ohjeiden mukaisesti. Joissain kunnissa aika pitää varata itse maalis-huhtikuun aikana oman terveyskeskuksen terveysneuvonnan tai opiskelijaterveydenhuollon kautta. Mainitse aikaa varatessa, että kyseessä on kutsuntatarkastus.

Ota mukaan tarkastukseen:

– Kutsukirjeen mukana tullut ”Kyselylomake palvelusta ja terveydentilan tutkimista varten” täytettynä
– Ajokortti, passi tai poliisin myöntämä henkilöllisyystodistus
– Kela-kortti
– Mahdolliset aikaisemmat lääkärinlausunnot ja -todistukset (ml. nuorison terveystodistus), röntgenkuvat, rokotustodistukset, silmälasimääräykset, näkö- ja/tai kuulotarkastuslausunnot.

Vapaaehtoiseen asepalvelukseen hakeutuvat naiset

Vapaaehtoisen asepalveluksen suorittaville naisille ei tule kutsuntakirjettä, joten heille on koottu omat ohjeet puolustusvoimien verkkosivuille.

Toisin kuin kutsunnanalaiset miehet, vapaaehtoisen asepalveluksen suorittavat naiset maksavat itse lääkärikäynnistä ja terveystodistuksesta perittävät maksut.

Puolustusvoimilta voi valintatilaisuuden yhteydessä hakea korvausta näistä maksuista erillisellä lomakkeella, johon liitetään kuitti suoritetuista maksuista.

Yhteystiedot

Palvelupaikka
Pudasjärven sosiaali- ja terveyskeskus
Osoite
Varsitie 1,
93100 PUDASJÄRVI

Avoinna
Ma

8-16

Ti

8-16

Ke

8-16

To

8-16

Pe

8-15

Poikkeusaukioloajat
Suljettu 24.12.2024

jouluaatto

Suljettu 25.12.2024

joulupäivä

Suljettu 26.12.2024

tapaninpäivä

31.12.2024
Avoinna kello 8-15

uudenvuoden aatto

Suljettu 1.1.2025

uudenvuodenpäivä

Suljettu 6.1.2025

loppiainen

Saat meiltä terveyspalveluja ja sosiaalipalveluja.

Palvelunumerot
Pudasjärven sosiaali- ja terveyskeskus, puhelinnumero A-M
Ajanvaraus, jos sukunimesi alkaa kirjaimella A-M
08 669 2756
Puhelinaika
Ma

8-16

Ti

8-16

Ke

8-16

To

8-16

Pe

8-15

Poikkeusaukioloajat
Suljettu 24.12.2024

jouluaatto

Suljettu 25.12.2024

joulupäivä

Suljettu 26.12.2024

tapaninpäivä

31.12.2024
Avoinna kello 8-15

uudenvuoden aatto

Suljettu 1.1.2025

uudenvuodenpäivä

Suljettu 6.1.2025

loppiainen

Tästä numerosta saat neuvontaa ja voit varata ajan Pudasjärven sosiaali- ja terveyskeskukseen, jos sukunimesi alkaa kirjaimella A-M.

Palvelunumerot
Pudasjärven sosiaali- ja terveyskeskus, puhelinnumero N-Ö
Ajanvaraus, jos sukunimesi alkaa kirjaimella N-Ö
08 669 2757
Puhelinaika
Ma

8-16

Ti

8-16

Ke

8-16

To

8-16

Pe

8-15

Poikkeusaukioloajat
Suljettu 24.12.2024

jouluaatto

Suljettu 25.12.2024

joulupäivä

Suljettu 26.12.2024

tapaninpäivä

31.12.2024
Avoinna kello 8-15

uudenvuoden aatto

Suljettu 1.1.2025

uudenvuodenpäivä

Suljettu 6.1.2025

loppiainen

Tästä numerosta saat neuvontaa ja voit varata ajan Pudasjärven sosiaali- ja terveyskeskukseen, jos sukunimesi alkaa kirjaimella N-Ö.

Kenelle ja millä ehdoin

Asevelvollisille 18 vuotta täyttäville miehille tehdään kutsuntojen ennakkoterveystarkastus kutsuntavuoden keväällä.

Asevelvollisuuslain mukaan ennakkokutsuntatarkastus on pakollinen. Nuorison terveystodistus ei vapauta ennakkoterveystarkastuksesta.