Punkkirokotus eli puutiaisaivotulehdusrokotus

Palvelun sisältö

Puutiaisaivotulehdusrokote eli TBE-rokote antaa suojaa punkkien eli puutiaisten levittämää puutiaisaivotulehdusta (tick-borne encephalitis, TBE) vastaan. Tautia kutsutaan myös puutiaisaivokuumeeksi.

Perusrokotussarjaan kuuluu kolme annosta. Kaksi ensimmäistä annosta kannattaa ottaa alkuvuodesta. Näin ehdit ottaa kaksi rokotetta ennen kevättä, jolloin punkit heräävät. Toinen rokoteannos annetaan yleensä 1–3 kuukautta ensimmäisen jälkeen. Kolmas rokoteannos annetaan 9–12 kuukauden kuluttua toisesta annoksesta. Tehosteannokset täytyy ottaa 3–10 vuoden välein riippuen henkilön iästä.

Maksuttomat puutiaisaivotulehdusrokotukset saavat Raahen edustalla sijaitsevan Preiskarin saaren asukkaat ja mökkiläiset sekä Hailuodon asukkaat ja mökkiläiset. Maksuttoman perusrokotussarjan voivat saada kaikki 3–vuotta täyttäneet. Jos maksat rokotteet itse, rokotteen voi antaa jo 1–vuotiaalle.

Jos liikut luonnossa ja viheralueilla Pohjois-Pohjanmaan rannikkokunnissa, suosittelemme sinulle maksullisia rokotteita. Perusrokotussarjan jälkeen tarvittavat tehosteannokset ovat kaikille omakustanteisia.

Toimi näin

Maksuton rokote Preiskarin saaren ja Hailuodon asukkaille sekä mökkiläisille

Preiskarin ja Hailuodon saarissa on korkea riski sairastua puutiaisaivotulehdukseen. Näiden alueiden mökkiläiset ja asukkaat saavat maksuttoman perusrokotussarjan. Voit varata ajan rokotukseen kotikuntasi tai mökkipaikkakuntasi sosiaali- ja terveyskeskukseen.

Mökkiläisiin luetaan mökin omistaja tai omistajat sekä perheenjäsenet ja lähipiiri, jotka oleskelevat mökillä.

Maksullinen rokote

Jos et ole oikeutettu maksuttomaan rokotukseen, voit saada rokotteet, jos ostat ne itse apteekista.

Pyydä resepti OmaPohteen yhteydenottopyynnöllä. Voit käyttää myös OmaPohde-sovellusta. Klikkaa OmaPohteessa Yhteydenottopyynnöt ja sen jälkeen Rokotusreseptipyynnöt ja rokotusneuvonta.

Osta rokotteet apteekista, ensimmäisellä kerralla kannattaa ostaa kaksi rokotetta.

Suosittelemme perusrokotussarjaa rannikkoseuduilla asuville luonnossa liikkuville henkilöille.

Yhteystiedot

Palvelunumerot
Lastenneuvola Kärsämäki
Palvelunumero
044 445 6826
Puhelintunti terveydenhoitajalle
Ti

8-9

Ke

8-9

To

8-9

Lisätiedot

Pyydä resepti sosiaali- ja terveyskeskuksen vastaanotolta tai Digitaalisesta sote-keskuksesta sairaanhoitajan chatista. Varaa aika sekä aikuisten että lasten rokotusta varten neuvolasta.

Lastenneuvolassa seurataan alle kouluikäisen lapsesi kasvua ja kehitystä, huolehditaan lasten ja aikuisten rokotuksista ja saat tukea vanhemmuuteen.

Palvelunumerot
Rokotusneuvonta
Palvelunumero
08 669 0900
Puhelinaika
Ti

12-14

To

12-14

Voit kysyä neuvoa rokotuksiin liittyvissä asioissa.

Jos kysymyksesi liittyy influenssa- ja koronarokotuksiin, soita influenssa- ja koronarokotusten ajanvarauksen ja neuvonnan numeroon.

Palvelupaikka
Lastenneuvola Kärsämäki
Osoite
Mäntytie 3, 86710 Kärsämäki 86710,
86710 KÄRSÄMÄKI

Aukioloajat
Ti

8-15

Ke

8-15

To

8-15

Poikkeusaukioloajat

Lastenneuvolassa seurataan alle kouluikäisen lapsesi kasvua ja kehitystä, huolehditaan lasten ja aikuisten rokotuksista ja saat tukea kasvatukseen liittyvissä asioissa.

Digitaaliset palvelut

Digitaalinen sote-keskus, sairaanhoitajan chat-vastaanotto ja videovastaanotto

Avoinna arkisin
Ma

7-21

Ti

7-21

Ke

7-21

To

7-21

Pe

7-21

Avoinna viikonloppuisin ja arkipyhinä
La

8-18

Su

8-18

Poikkeusaukioloajat

Digitaalinen sote-keskus on terveyskeskuksesi verkossa. Keskustele sairaanhoitajan kanssa chatissa ilman ajanvarausta. Voit saada ajan myös lääkärin tai muun ammattilaisen videovastaanotolle. Palvelut voivat vaihdella eri paikkakunnilla. Digitaalisessa sote-keskuksessa voit asioida myös iltaisin ja viikonloppuisin.

Digitaaliset palvelut

Pohteen verkkoajanvaraus

Voit siirtää, perua ja tarkastella tiettyjä vastaanottoaikoja. Voit myös varata aikoja tietyille vastaanotoille.

Digitaaliset palvelut

Rokotusreseptipyynnöt ja rokotusneuvonta

Tällä lomakkeella voit:

Pyytää reseptin seuraaviin itsemaksettaviin rokotuksiin: influenssa, pneumokokki, hepatiitti A ja B sekä puutiaisaivotulehdus (punkkirokote)

Kysyä neuvoa esimerkiksi matkailijan rokotuksista tai saada reseptin malarian estolääkitykseen

Ottaa yhteyttä myös yleisissä rokotuksiin liittyvissä kysymyksissä

Rokotusaikoja ei voi varata tämän lomakkeen kautta!
Otamme viestin käsittelyyn seitsemän (7) arkipäivän kuluessa.