Vammaisten henkilöiden päivätoiminta

Palvelun sisältö

Päivätoiminta on tarkoitettu alle 65-vuotiaille vaikeavammaisille henkilöille. Päivätoiminta on tarkoitettu sinulle, joka kaipaat mielekästä tekemistä ja sosiaalista toimintaa, mutta et vammasi tai sairautesi vuoksi voi osallistua kokoaikaisesti työtoimintaan. 

Pohteella päivätoimintaa järjestetään toimintakeskuksissa. Päivätoimintaan voi sisältyä esimerkiksi liikuntaa, keskustelua, retkeilyä, ruuanlaittoa, luovaa toimintaa tai musiikin kuuntelua.

Suunnittelemme sinulle omat tavoitteet, jotka tukevat sinun toimintakykyäsi ja vahvuuksiasi. Laadimme ne yhdessä sinun ja sinulle tärkeiden ihmisten kanssa.

Päivätoimintaa on yleensä 1–5 päivänä viikossa. Päivien määrä riippuu toimintakyvystäsi ja siitä, osallistutko esimerkiksi työtoimintaan.

Kuljetus päivätoimintaan

Voit saada maksuttoman kuljetuksen päivätoimintaan, jos sinulla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa etkä voi itsenäisesti käyttää julkista liikennettä ilman suuria vaikeuksia.

Toimi näin

Uusi asiakas

Jos olet uusi asiakas, ota yhteyttä Vammaispalvelujen ensiarvioon.

Jos olet jo asiakas

Jos olet jo asiakas, valitse paikkakunta, niin näet alueesi toimintakeskukset.

Kuljetus päivätoimintaan

Jos sinulle on myönnetty toistuva ryhmäkuljetus esimerkiksi päivätoimintaan, hyvinvointialueen työntekijä tilaa matkasi. Jos sairastut, peru sinulle tilattu matka.

 

Yhteystiedot

Aluekohtainen lisätieto
Sosiaalihuollon päivätoiminta, Oulu

Päivätoimintayksiköitä ovat

  • Hanhilehdon toimintakeskus vammaisille ja kehitysvammaisille,
  • toimintakeskus Majakka aikuisille kehitysvammaisille,
  • toimintakeskus Tsemppi kehitysvammaisille, mielenterveyskuntoutujille ja vajaakuntoisille sekä

Toimi näin

Kysy päivätoiminnasta soittamalla vammaispalvelujen ensiarviotiimiin, erityisryhmien palveluohjaukseen tai alueesi aikuissosiaalityöntekijälle.

Puhelin
Haukiputaan toimintakeskus Tsemppi, puhelinnumero
vastuuyksikköpäällikkö
040 640 3301
tiimivastaava/keittiö- ja siivoustöiden ohjaaja
040 770 4589
puutyön ohjaaja
050 390 0043
tekstiilityön ohjaaja
050 420 1586
ulkotöiden ohjaaja
040 734 8713
liikkuvan työtoiminnan ohjaaja
040 484 3496
päivätoiminnan ohjaaja 1
050 390 0034
päivätoiminnan ohjaaja 2
050 420 1556
Avoinna
Ma

7.30-15.30

Ti

7.30-15.30

Ke

7.30-15.30

To

7.30-15.30

Pe

7.30-15.30

Voit soittaa ohjaajien, tiimivastaavan ja vastuuyksikköpäällikön numeroihin asiakkaiden asioihin liittyvissä asioissa. Voit soittaa ohjaajien numeroihin työtilauksiin liittyvissä asioissa.

Puhelin
Oulun Intiön toimintakeskus, puhelinnumero
tiimivastaava
044 703 6523
vastuuyksikköpäällikkö
044 703 6527
Avoinna
Ma

8-15

Ti

8-15

Ke

8-15

To

8-15

Pe

8-15

Jos olet uusi asiakas ja haluat tietoa palveluistamme, voitte ottaa yhteyttä tiimivastaavaan tai vastuuyksikköpäällikköön.

Puhelin
Oulun Kontinkankaan toimintakeskus, puhelinnumero
tiimivastaava
040 154 6785
vastuuyksikköpäällikkö
044 703 6527
Avoinna
Ma

7.30-15.30

Ti

7.30-15.30

Ke

7.30-15.30

To

7.30-15.30

Pe

7.30-13.45

Jos olet uusi asiakas ja haluat tietoa palveluistamme, voitte ottaa yhteyttä tiimivastaavaan ja muissa asioissa vastuuyksikköpäällikköön.

Puhelin
Oulun toimintakeskus Hanhilehto, puhelinnumero
Tiimivastaava
044 703 6500
Vastuuyksikköpäällikkö
040 640 3301
Asiakkaiden poissaolojen ilmoittaminen
046 922 1194
Koulujen loma-ajan kokopäivätoiminta (vammaispalvelulain mukainen toiminta) maanantai-perjantai klo 8-15
040 486 7565
Avoinna
Ma

7-16.30

Ti

7-16.30

Ke

7-16.30

To

7-16.30

Pe

7-16.30

Numeroista voit tiedustella läheisesi päivätoimintaan liittyvistä asioista, koululaisten loma-ajan kokopäivätoiminnasta sekä ilmoittaa poissaoloista.

Puhelin
Oulun toimintakeskus Majakka, puhelinnumero
vastuuyksikköpäällikkö
040 640 3301
tiimivastaava
044 499 3231
Avoinna
Ma

7.30-16

Ti

7.30-16

Ke

7.30-16

To

7.30-16

Pe

7.30-16

Numeroista voit tiedustella läheisesi päivätoimintaan tai liikkuvaan työtoimintaan liittyvistä asioista.

Puhelin
Vammaisten sosiaalityö, Oulu
Vammaisten palveluohjaaja, postinumerot: 90100, 90120, 90130, 90140, 90150, 90230, 90250, 90400
044 479 3288
Vammaisten palveluohjaaja, postinumerot: muut Oulun postinumerot
044 703 6516
Vammaisten sosiaalityöntekijä, postinumerot: 90100, 90120, 90130
044 703 4926
Vammaisten sosiaalityöntekijä, postinumerot: 90140, 90150, 90250
044 703 6470
Vammaisten sosiaalityöntekijä, postinumerot: 90230, 90400
040 553 3188
Vammaisten sosiaalityöntekijä, postinumerot: 90220, 90240, 90310, 90420, 90460, 90470
044 703 6478
Vammaisten sosiaalityöntekijä, postinumerot: 90410, 90500, 90510, 90560
044 703 5008
Vammaisten sosiaalityöntekijä, postinumerot: 90520, 90570, 90650
044 703 4927
Vammaisten sosiaalityöntekijä, postinumerot: 90530, 90540, 90550, 90580
044 703 5609
Vammaisten sosiaalityöntekijä, postinumerot: 90620, 90630, 90660, 90670, 90900, 90910, 90940, 91200, 91240, 91260, 91300, 91310
040 034 6832
Vammaisten sosiaalityöntekijä, postinumerot: 90800, 90810, 90820, 90830, 90840, 90850, 90860
050 336 4427
Avoinna
Ma

12-13

Ti

12-13

Ke

12-13

To

12-13

Pe

12-13

Voit soittaa sosiaalityöntekijälle tai palveluohjaajalle, jos sinulla on jo asiakkuus vammaispalveluihin.

Toimipiste
Haukiputaan toimintakeskus Tsemppi
Osoite
Verstasmutka 1,
90850 MARTINNIEMI

Avoinna
Ma

9-14

Ti

9-14

Ke

9-14

To

9-14

Pe

9-14

Haukiputaan toimintakeskus Tsemppi sijaitsee Martinniemessä, noin kuuden kilometrin päässä Haukiputaan keskustasta. Tilat ovat katutasossa.

Toimipiste
Oulun Intiön toimintakeskus, Kontinkankaan toimipiste
Osoite
Kiviharjunlenkki 5,
90220 OULU

Postiosoite
Kiviharjunlenkki 5, 90220 OULU
Avoinna
Ma

8-15

Ti

8-15

Ke

8-15

To

8-15

Pe

8-15

Oulun Intiön toimintakeskuksen Kontinkankaan toimipiste sijaitsee Kontinkankaan kaupunginosassa. Toimipisteessä järjestetään päivätoimintaa ja senioritoimintaa kehitysvammaisille ja vammaisille asiakkaille.

Toimipiste
Oulun Kontinkankaan toimintakeskus
Osoite
Kiviharjunlenkki 5,
90220 OULU

Postiosoite
Kiviharjunlenkki 5, 90220 OULU
Avoinna
Ma

7.30-14.30

Ti

7.30-14.30

Ke

7.30-14.30

To

7.30-14.30

Pe

7.30-13.15

Kontinkankaan toimintakeskus sijaitsee Kontinkankaalla noin 2 kilometrin etäisyydellä Oulun keskustasta. Toimipisteessä järjestetään päivä- ja työtoimintaa kehitysvammaisille asiakkaille muun muassa kutomo-, ompelu-, keittiö- ja puhtaanapito- sekä alihankintapajoilla sekä liikkuvana työtoimintana.

Toimipiste
Oulun toimintakeskus Hanhilehto
Osoite
Hanhitie 15,
90150 OULU

Avoinna
Ma

7-16.30

Ti

7-16.30

Ke

7-16.30

To

7-16.30

Pe

7-16.30

Toimintakeskus Hanhilehto sijaitsee Höyhtyällä. Toimintakeskuksen tilat ovat katutasossa.

Toimipiste
Oulun toimintakeskus Majakka
Osoite
Teknologiantie 9 B,
90590 OULU

Avoinna
Ma

7.30-16

Ti

7.30-16

Ke

7.30-16

To

7.30-16

Pe

7.30-16

Oulun toimintakeskus Majakka sijaitsee Linnanmaalla. Toimintakeskuksen tilat ovat katutasossa.

Kenelle ja millä ehdoin

Vammaispalvelulain mukaisten erityispalvelujen myöntämisen perusteet