Vanhemmuuden selvittäminen
Palvelun sisältö
Kun syntyvän lapsen vanhemmat eivät ole avioliitossa, lastenvalvoja selvittää lapsen vanhemmuuden, isyyden tai äitiyden.
Lapsen synnyttänyt henkilö on aina lapsen äiti.
Lapsen isä voi tunnustaa isyytensä jo raskausaikana äitiysneuvolassa.
Lapselle voidaan vahvistaa myös toinen äiti, jos lapsi on saanut alkunsa hedelmöityshoidoissa, joihin on ollut molempien äitien suostumus. Vaatimuksena äitiyden vahvistamiselle on myös se, ettei lapselle voida todeta tai vahvistaa isää.
Toimi näin
Raskausaikana
Voit tehdä vanhemmuuden tunnustamisen raskausaikana neuvolassa. Silloin lasta odottavan äidin ja mahdollisen toisen vanhemman on oltava paikalla yhtä aikaa. Voitte tehdä tunnustamisen ennen lapsen syntymää myös lastenvalvojan luona, ota mukaan neuvolasta saatava todistus raskaudesta.
Lapsen syntymän jälkeen
Lapsen vanhemmuus voidaan selvittää myös lapsen syntymän jälkeen lastenvalvojan luona. Lastenvalvojan kanssa voit samalla käsitellä myös muita lasta koskevia sopimusasioita, kuten huoltoa tai elatusta. Ota yhteyttä lastenvalvojaan.
Lastenvalvojalle on tällä hetkellä noin kolmen kuukauden jono. Pahoittelemme tilannetta.
Varaa aika lastenvalvojalle soittamalla.
12-13
12-13
12-13
Voit varata ajan soittamalla puhelinaikana. Lisäksi saat neuvontaa ja ohjausta.
12-13
12-13
12-13
Voit soittaa lastenvalvojalle, jos tarvitset ajanvarauksen lastenvalvojalle tai tarvitset ohjausta tai neuvontaa.
9-11
13-15
pyhäinpäivä
Päivystävälle lastenvalvojalle voit soittaa lapsen elatusasiassa silloin, kun tulonasi ovat Kelan etuudet ja olet elatusvelvollinen. Palvelu on tarkoitettu Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen asiakkaille.