Kotoutumisen koordinaatiomallia rakentamassa Pohteelle – mitä olemme oppineet matkan varrella?

Julkaistu
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella on kuluneen vuoden aikana valmisteltu kotoutumisen edistämisen koordinaatiomallia osana KotoPohde-hankkeen kehittämistyötä.

Työn tavoitteena ei ole ollut luoda yhtä uutta palvelua tai yksikköä, vaan rakentaa pysyviä rakenteita, joiden avulla kotoutumisen edistäminen, ammattilaisten tuki, yhdyspintayhteistyö sekä kotoutumislain mukaisten korvausten koordinointi voidaan toteuttaa pitkäjänteisesti koko hyvinvointialueella

Valmistelun lähtökohtana oli havainto, että kotoutuminen koskettaa lähes kaikkia toimi- ja palvelualueita, mutta yhteistä koordinaatiorakennetta ei ollut määritelty. Samaan aikaan uusi kotoutumislaki, sote-uudistuksen jälkeinen toimintaympäristö sekä kasvava vieraskielinen väestö korostivat tarvetta tarkastella kokonaisuutta uudella tavalla.

Kehittämistyö alkoi kuuntelemisesta

Koordinaatiomallin rakentamisen ensimmäinen vaihe oli nykytilan kartoittaminen ja eri palvelualueiden kuuleminen. Työhön osallistui laaja joukko asiantuntijoita, esihenkilöitä sekä kotoutumisen, yhdyspintatyön, talouden ja kotoutumiskorvausten parissa työskenteleviä toimijoita. Vaikka palvelualueiden tehtävät ja asiakasryhmät poikkeavat toisistaan, yhteiset havainnot ja tarpeet olivat samankaltaisia:

  • ammattilaiset tarvitsevat helposti saavutettavaa tukea ja konsultaatiota
  • tieto, osaaminen ja materiaalit ovat hajallaan
  • verkostojen ylläpito on usein yksittäisten henkilöiden varassa
  • lainsäädännön muutosten yhteiseen tulkintaan tarvitaan rakenteita
  • kotoutumiseen liittyvien korvausten mahdollisuuksia ei tunneta riittävän hyvin.

Ehkä tärkein havainto oli kuitenkin se, että tarve yhteistyölle tunnistetaan laajasti. Haasteena ei ole yhteistyöhalun puute, vaan yhteisten rakenteiden puuttuminen.

Mitä opimme koordinaatiomallien vertailusta?

Valmistelun aikana tarkasteltiin useita vaihtoehtoisia tapoja järjestää koordinaatio. Yhdessä mallissa vastuu olisi painottunut kotoutumisen substanssiosaamiseen, toisessa palvelualueiden yhteyshenkilöverkostoon ja kolmannessa hyvinvointialuetasoiseen koordinaatioon.

Keskeinen oppi oli, ettei mikään näistä ratkaisuista riitä yksinään. Pelkkä asiantuntijayksikkö ei voi vastata koko hyvinvointialueen poikkihallinnollisesta kokonaisuudesta. Toisaalta pelkkä verkostomainen jaettu vastuu ei riitä pitkäjänteiseen ylläpitoon, tiedonkulkuun ja kehittämiseen. Tämän vuoksi valmistelussa on vähitellen hahmottunut yhdistelmämalli, jossa:

  • palvelualueet vastaavat omasta perustehtävästään ja asiakastyöstään
  • palvelualueilla toimii nimetty yhteyshenkilöverkosto
  • kotoutumisen substanssiosaamista hyödynnetään ammattilaisten tukena
  • yhteinen koordinaatio kokoaa kokonaisuutta, ylläpitää rakenteita ja tukee yhteistyötä.

ERY-prosessi nosti esiin koordinaation konkreettisen tarpeen

Valmistelutyön aikana kotoutumisen edistämisen rinnalle nousi vahvasti myös kotoutumislain erityiskorvausten (ERY) – prosessi. Korvausten hakeminen edellyttää asiakkaiden tunnistamista, kustannusten kokoamista sekä yhteistyötä palvelualueiden kesken sekä kotokorvaustiimin välillä.
Työssä havaittiin, että kyse ei ole vain yksittäisestä hakemusprosessista. Samalla rakennetaan yhteistä tilannekuvaa, vahvistetaan osaamista ja varmistetaan, että hyvinvointialue hyödyntää sille kuuluvat korvausmahdollisuudet asianmukaisesti. ERY-prosessin kehittäminen onkin osoittanut käytännössä, miten tärkeää yhteinen koordinaatio on silloin, kun vastuut jakautuvat usealle toimijalle.

Mitä seuraavaksi?

Valmistelutyö on tuottanut yhteisen näkemyksen siitä, mitä tehtäviä kotoutumisen koordinaatioon kuuluu ja millaisia rakenteita niiden toteuttaminen edellyttää. Avoinna ovat edelleen koordinaation pysyvä omistajuus ja organisatorinen kotipesä, joiden ratkaiseminen on tärkeä osa jatkovalmistelua. Seuraavassa vaiheessa tavoitteena on

  • vahvistaa palvelualueiden yhteyshenkilörakennetta
  • jatkaa ERY-prosessin juurruttamista osaksi arjen toiminta
  • koota pysyvät materiaalit ja ohjeistukset Ilonaan
  • varmistaa koulutusten ja ammattilaisten tuen jatkuvuus
  • määritellä koordinaation pysyvä omistajuus ja ylläpitovastuu.

Kohti pysyvää toimintatapaa

Kotoutumisen koordinaatiomallin valmistelu on ollut samalla oppimisprosessi. Sen aikana on käynyt selväksi, että kotoutumisen edistäminen ei ole yhden palvelun tai yksikön tehtävä. Se on koko hyvinvointialueen yhteinen vastuu, ja juuri siksi tarvitaan rakenteita, jotka tukevat yhteistyötä, tiedonkulkua ja osaamisen jakamista yli organisaatiorajojen. Kun yhteiset toimintatavat, verkostot ja vastuut saadaan pysyviksi osiksi arkea, eivät ne ole enää hankkeiden tai yksittäisten henkilöiden varassa. Tällöin kotoutumisen edistämisestä tulee aidosti koko Pohteen yhteinen tehtävä, jota voidaan kehittää pitkäjänteisesti myös tulevina vuosina.

Lopuksi

Jos jokin asia on tämän valmistelutyön aikana yllättänyt meidät positiivisesti, se on Pohteelta löytyvä osaamisen määrä. Olemme tavanneet ihmisiä eri puolilta organisaatiota ja huomanneet kerta toisensa jälkeen, kuinka paljon tietoa, kokemusta ja kehittämishalua hyvinvointialueeltamme löytyy. Suurin haaste ei ole ollut osaamisen puute vaan se, miten osaaminen saadaan näkyväksi ja kaikkien hyödynnettäväksi.

Koordinaation tehtävänä on rakentaa siltoja ihmisten, verkostojen ja palveluiden välille, auttaa osaamista leviämään ja varmistaa, ettei kukaan jää yksin ratkaisemaan monimutkaisia tilanteita. Kun osaaminen vahvistuu, vahvistuu samalla koko Pohteen kyky tukea kotoutumista ja yhdenvertaisuutta tulevaisuudessa.

EU-lippu ja Euroopan unionin osarahoittama -teksti.

Saila Suuniittu

Kirjoittaja työskentelee projektipäällikkönä Yhdenvertaisuutta ja kotoutumista edistävä Pohjois-Pohjanmaa-hankkeessa.