Kaksitoista kokenutta sosiaalityöntekijää aloitti lokakuussa 2024 mentorikoulutuksen kouluttajien Anu Niemi-Weckströmin ja Leena Tikkalan johdolla osana Pohteen sosiaalityön toimenpidesuunnitelmaa. Alkutilanteessa meillä koulutettavilla risteili mielessä kysymyksiä: Mihin olen lähtenyt? Onko osaamiseni riittävää mentorina toimimiseen? Kykenenkö työajallisesti oman perustyöni lisäksi toimimaan mentorina? Pohdimme tässä tekstissä, mistä kaikesta sosiaalityön mentorikoulutus koostuu ja mitä mentoroinnilla voidaan parhaimmillaan saavuttaa.
Mentorikoulutuksen taustalla sosiaalityön toimenpidesuunnitelma
Lähdimme koulutuksessa liikkeelle niistä tekijöistä, jotka ovat toimenpidesuunnitelman taustalla. Pohteella, kuten kaikilla hyvinvointialueilla, on pula laillistetuista sosiaalityöntekijöistä, ja tarve vahvistaa sosiaalityöntekijöiden pito- ja vetovoimatekijöitä. Valmistuvien sosiaalityöntekijöiden hakeutuminen asiakastyöhön ei ole enää itsestään selvää. Tämä haastaa osaltaan sosiaalityöntekijöiden saatavuutta myös Pohjois-Pohjanmaalla. Toinen vakava huoli liittyy sosiaalityöntekijöiden suureen vaihtuvuuteen, millä on negatiivinen vaikutus työskentelyn jatkuvuuteen, vaikuttavuuteen ja asiakasturvallisuuteen. Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen vuosina 2022 ja 2024 toteuttamassa sosiaalialan ammattilaisselvityksessä kävi ilmi, että yli 60 % sosiaalityöntekijöistä miettii alan vaihtoa. Toimenpiteille on siis vahva tarve.
Meillä mentorikoulutukseen osallistuvilla sosiaalityöntekijöillä on takana pitkä kokemus sosiaalityöntekijöinä. Jokaisella meistä on erilaisia vaiheita urapoluissamme ja ammatillisessa kasvussamme. Tunnistimme itse kukin uramme varrelta niitä kohtia, joihin olisimme kaivanneet systemaattisempaa kollegiaalista tukea ja reflektiivistä peiliä tutkimaan esimerkiksi sosiaalityön eettisiä kysymyksiä. Jaoimme myös kokemusta siitä, kuinka uran aikaiset vaikeudet, kuten haastavat asiakastilanteet ja suuri kuormitus ovat näkyneet ammatillisessa kehittymisessämme, omassa jaksamisessamme ja sitoutumisessamme työuriemme aikana. Mentorikoulutuksessa saimme tärkeän tilaisuuden pysähtyä myös näiden vaikeiden asioiden äärelle.
Keskiössä sosiaalityön ydinosaaminen
Vaikka ammatilliset kotipesämme koostuivat eri palvelualueista: lastensuojelusta, perhesosiaalityöstä, ikäihmisten sekä vammaisten sosiaalityöstä, lähdimme mentorikoulutuksessa tarkastelemaan nimenomaan sosiaalityötä. Katseemme kulki koulutuksen aikana sosiaalityön kivijalkoihin: sosiaalityön laajaan teoreettisen viitekehykseen, asiakaslähtöiseen, jokaisen ihmisarvoa kunnioittavaan eettiseen työskentelyyn sekä yksilön ja yhteisön välisen suhteen tarkasteluun. Eri palvelualueiden sosiaalityöntekijöiden dialoginen ja reflektoiva keskustelu näistä haasteista toi myös yhteistä uskoa siihen, että kaikesta kuormituksesta huolimatta me teemme sosiaalityöntekijöinä tärkeää työtä.
Koimme mentorikoulutuksessa teoreettisille juurille ja sosiaalityön ytimeen palaamisen voimaannuttavana. Riippumasta siitä, mihin olimme suuntautuneet työurallamme tai millä palvelualueella työskentelimme, että meitä on sitonut pitkillä työurillamme samat perusasiat työhömme. Jaoimme kokemuksen sosiaalityön merkityksellisyydestä, kohtaavan asiakastyön tärkeydestä sekä työssä onnistumisista – työparityön ja työkavereiden merkitystä unohtamatta.
Sosiaalityöntekijän ammatti-identiteetti vahvistui
Mentorikoulutuksen myötä sosiaalityön ydin eli työskentely pääsääntöisesti heikoimmassa asemassa olevien asiakkaiden parissa vahvistui. Yhteiskunnalliset, valtakunnalliset ja maailmanlaajuiset muutokset sekä vielä rakentumassa olevien hyvinvointialueiden mukanaan tuomien muutosten keskellä meidän sosiaalityöntekijöiden keskeinen eettinen lähtökohta on ihmisarvo, ihmisoikeudet ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus.
Sosiaalityö on vaativaa asiantuntijatyötä ja siksi työmme sisältöä moniulotteisesti tavoittavat tukirakenteet ovat tarpeen – ja tärkeä edellytys työssä jaksamiselle. Varsinainen mentorikoulutusprosessimme sai päätöksensä tämän vuoden tammikuussa. Uskomme, että koulutuksen synnyttämät oivallukset ja ammatillista identiteettiä vahvistavat prosessit jatkuvat, kun varsinaiset mentorointiprosessit käynnistyvät. On hienoa huomata, miten iso voima on dialogisella ja reflektoivalla keskustelulla. Mentorikoulutuksessa jaoimme oivalluksen siitä, että meillä sosiaalityöntekijöinä on oikeus supersossu -identiteettiin. Teemme merkityksellistä ja arvokasta työtä.