“Meillä Kuusamossa on tarjolla monenlaista päivätoimintaa. Kuntouttavaan päivätoimintaan haetaan ikäihmisten palvelujen hakemuksella, kun taas matalan kynnyksen päivätoiminnan ryhmät ovat avoimia kaikille ikäihmisille”, kertoo vastuuyksikköpäällikkö Heli Lukkari.
Kuusamossa päivätoiminnasta vastaa reipas joukko Pohteen työntekijöitä, jotka ovat lähteneet myös innokkaasti kehittämään toimintaa. Vastuun ottaminen oman työn kehittämisestä on tehnyt arjesta mielekkäämpää ja monipuolisempaa myös työntekijöille. Kehittäminen jatkuu edelleen asiakkailta ja omaisilta saadun palautteen perusteella. “On hienoa, että meillä on sellainen esihenkilö, joka on yhtä innostunut asiasta kuin me itse. Olemme saaneet todella vapaat kädet suunnitella itse päivätoiminnan viikko-ohjelmaa! Viikon aikana päivätoiminnan ohjelmassa on muun muassa erilaisia liikunta- ja kädentaitotuokioita sekä porinapiirejä.
Koemme rikkaudeksi myös sen, että meitä työskentelee täällä saman katon alla eri ikäistä porukkaa – ja porukkaamme kuuluu myös mies!”, kaikki työntekijät jatkavat melkein yhteen ääneen.
Aito kiitos auttaa jaksamaan
Haastattelun aikana käy kova ja innostunut puheensorina, kun hoitajat Reima Ronkainen, Ulla Mäkelä, Kaija Lehto ja Anne Kylli kertovat päivätoiminnasta Kuusamossa. “Monelle ikäihmiselle päivätoiminta on viikon kohokohta, jota odotetaan innokkaasti. Olemme saaneet omaisilta yhteydenottoja ja aitoa kiitosta järjestämästämme toiminnasta. Myös ikäihmisiltä suoraan tullut palaute lämmittää sydäntä”, Reima, Ulla, Kaija ja Anne kertovat saamastaan palautteesta.
Töissä pääsee toteuttamaan itseään
Toimintaa on ollut pitkään ja se on ajan saatossa jalostunut entisestään. “Meillä on paljon erilaista toimintaa ja ryhmiä. Teemme myös yhteistyötä eri toimijoiden, kuten seurakunnan, yhdistysten, päiväkotien ja koulujen kanssa”, vastuuyksikköpäällikkö Heli Lukkari toteaa.
Työntekijät voivat hyödyntää ryhmien ohjauksessa omaa kiinnostustaan ja harrastuneisuuttaan. Päivätoiminnan ryhmissä on paljon musiikkia: laulua, musiikkituokioita, tansseja, vierailevia soittajia ja kuoroja. Myös jumpparyhmissä käytetään musiikkia. Etenkin muistiasiakkaille musiikki on tärkeää, sillä se voi tuoda mieleen hyviä muistoja. “Tänä päivänä päivätoiminta on paljon muuta kuin hernepussin heittelyä. Kuusamon Porkkatörmän palvelukeskuksesta löytyy monenlaista palvelua ja toimintaa, esimerkiksi kuntosali. Kannustamme kaikkia ikäihmisiä kuntosaliliikuntaan mahdollisuuksiensa mukaan, koska toimintakyvyn ylläpitäminen tai parantaminen on tärkeää”, lähihoitaja Anne Kylli kertoo. “Myös historia kiinnostaa monia ikäihmisiä. He tykkäävät muistella vanhoja. Hoitajana opin muisteloita kuunnellessa paljon itsekin. Erityisesti miehille suunnattu Ukkola-kerho on ollut oikein suosittu!”, Reima Ronkainen jatkaa. “Erilaiset pelit, pallopelit, bingo ja kirjallisuus ovat myös suosittuja aktiviteetteja”, Kaija Lehto täydentää.
Aikaa olla läsnä asiakkaille
Parasta arjen työskentelyssä Reiman, Ullan, Kaijan ja Annen mukaan on se, että heillä on oikeasti aikaa olla läsnä asiakkaille. “On hienoa nähdä asiakas hyvinvoivana, iloisena ja tyytyväisenä, kun hän lähtee kotiin”, he kertovat. Työntekijät ovat onnellisia myös siitä, että heillä on niin hyvä porukka ja mukavat työkaverit. Töihin on aina kiva tulla. “Pääsemme tekemään työssämme monenlaista ja saamme hyödyntää omaa persoonamme”, he jatkavat.
Arjen haastavista hetkistä ja tilanteista työntekijät selviävät keskustelemalla asioista avoimesti. “Olemme tiedostaneet, että jatkuva läsnäolo ja sosiaalisuus voi olla myös kuormittavaa. Muistamme kysyä toisiltamme, miten menee ja mitä kuuluu. Sanomme toisillemme rehellisesti myös, jos sattuu olemaan huono päivä. Huumori on tiukoissa tilanteissa varsin toimiva keino!”, he kertovat.
Työntekijöiden mielestä Pohteella on hyvä olla töissä. “Vaikka iso organisaatio ja taloudellinen tilanne haastaa meitä kaikkia, on Pohteella myös paljon hyvää. Arjen työssä yhdenvertaisuuden ja tasapuolisuuden periaate on mielestämme tärkeää. Eikä pidä unohtaa myöskään Vaparin järjestämää monipuolista toimintaa!”, työntekijät kertovat.