Nuorisovaltuusto: Lasten ja nuorten palvelujen rahoitus on turvattava

Julkaistu
Pohjois-Pohjanmaan nuorisovaltuusto kokoontui keskiviikkona 4.9.2024. Kokousta johti Liina Mäkelä Oulaisista.

Kokouksessaan nuorisovaltuusto hyväksyi hyvinvointialueiden nuorisovaltuustojen yhteisen kannanoton Suomen hallitukselle lasten ja nuorten palvelujen rahoituksen turvaamiseksi. Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen nuorisovaltuusto esitti keväällä kaikkien hyvinvointialueiden nuorisovaltuustoille kutsun yhteisen kannanoton laatimiseksi. Kannanotto on laadittu nuorisovaltuustoille pidettyjen kyselyn ja työpajan pohjalta.

Kannanotossaan nuorisovaltuustot ovat huolissaan siitä, että hallituksen suunnittelemat leikkaukset sosiaali- ja terveyspalveluihin eivät pitkällä aikavälillä tuo säästöjä, vaan lisäävät valtion menoja. Nuoret huomauttavat, että mielenterveyskriisi näkyy voimakkaimmin nuorissa ikäluokissa. Ilman riittävää määrää koulupsykologeja ja muita mielenterveystyön ammattilaisia moni nuori uhkaa jäädä työkyvyttömäksi. Myös nuorten syrjäytymistä ennaltaehkäisevistä palveluista leikkaamisen nuoret näkevät huolestuttavana.

Nuorten vaikutusmahdollisuuksia halutaan vahvistaa

Suomen hallitusohjelmaan on kirjattu, että nuorten äänestysaktiivisuutta ja osallisuutta tulee lisätä. Pohteella pilotoidaan uusia keinoja nuorten osallisuuden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Huomiota kiinnitetään ensi keväänä käytäviin alue- ja kuntavaaleihin. Nuorisovaltuuston kokouksessa pidettiin työpaja, jossa nuoret ideoivat keinoja nuorten vaikutusmahdollisuuksien parantamiseksi. Nuoret toivoivat esimerkiksi näkyvyyttä nuorisovaltuustoille ja toimivaa keskusteluyhteyttä kuntien, Pohteen ja maakuntaliiton suuntaan.

Nuorisovaltuustolle kerrottiin, että Pohjois-Pohjanmaan alueen 7–17-vuotiailta kerätään hyvinvointitietoa Pohteen seuraavaa valtuustokautta, talousarviota, hyvinvointisuunnitelmaa ja hyvinvointikertomusta varten. Vastausaika on 23.9.–31.10.2024. Kyselyssä on mukana 26 kuntaa.

Lisäksi yliopistosairaalan johtaja Miia Turpeinen esitteli nuorisovaltuustolle Pohteen vastuullisuusohjelmaa, jota valmistelee Pohteelle tänä vuonna perustettu vastuullisuustyöryhmä. Erillisissä alatyöryhmissä laaditaan tavoitteet ja toimenpide-ehdotukset eri alojen vastuulliseen ja ekologiseen toimintaan ja resurssien viisaaseen hyödyntämiseen.

Kokouksessa puheenvuoronsa pitivät myös Pohjois-Pohjanmaan maakuntajohtaja Jussi Rämet ja Suomen nuorisovaltuustojen liiton puheenjohtaja Markus Koski.

Pohjois-Pohjanmaan nuorisovaltuustossa (POPnuva) on edustus kaikista maakunnan 30 kunnasta. Nuorisovaltuusto kokoontuu vuoden aikana neljä kertaa. Pohjois-Pohjanmaan nuorisovaltuusto on Pohteen ja Pohjois-Pohjanmaan liiton yhteinen nuorisovaltuusto.

Lue lisää

Pohjois-Pohjanmaan nuorisovaltuusto (Pohde.fi)