Pohjois-Pohjanmaan alueella on parhaillaan liikkeellä useita eri hengitystieinfektioita. Määrä näkyy myös Pohteella sosiaali- ja terveyspalvelujen ruuhkana ja odotusaikojen pidentymisenä. Lieväoireista tautia kannattaa hoitaa kotona. Pohteen Digitaalinen sote-keskus palvelee myös iltaisin ja viikonloppuisin.
Uutiset
Joulun ja uudenvuoden takia Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen palveluissa on joitakin poikkeuksia. Sosiaali- ja terveyskeskukset ovat arkipyhinä suljettuina ja osa on suljettuna myös laajemmin joulukuun ja tammikuun aikana. Kaikki poikkeusaukioloajat löytyvät Pohteen verkkosivuilta. Digitaalinen sote-keskus palvelee normaalisti ja on auki myös arkipyhinä.
Raahen sairaalan perusterveydenhuollon ympärivuorokautisen päivystyksen poikkeuslupa päättyy 31.12.2024. Vuoden 2025 alusta lähtien Raahessa ei ole enää ympärivuorokautista päivystystä, mutta Raahen sosiaali- ja terveyskeskuksessa järjestetään kiirevastaanotto vuoden jokaisena päivänä kello 8–22.
Pohteen fysioterapeutit, toimintaterapeutit ja puheterapeutit pystyvät tuottamaan aiempaa useamman asiakkaan kuntoutuspalvelut.
Oulun suun terveydenhuollossa on otettu käyttöön Omaolon hampaiden tai suun alueen oire tai vamma -oirearvio. Oirearvio on tarkoitettu vähintään 15-vuotiaiden suun akuuttien vaivojen hoidon tarpeen arviointia varten. Oirearvion tuloksena saat itsehoito-ohjeen tai ohjeen, miten ja milloin hakeutua vastaanotolle. Tyypillisiä suun alueen vaivoja, jotka vaativat kiireellistä hoitoa ovat voimakkaat jatkuvat särkytilat, jotka estävät nukkumisen, särkyyn liittyvä turvotus ja kuume tai suun avaamisvaikeudet.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella on vuodenvaihteesta lähtien ollut käynnissä DIGIPARENT-tutkimus, jossa tarkastellaan käytösongelmien ennaltaehkäisyä ja hoitoa digiavusteisen vanhempainohjauksen avulla. Erityisenä mielenkiinnon kohteena on, miten perheiden saama tuki vaikuttaa ihmisen biologiaan solutasolla. Tutkimukseen osallistuneiden perheiden lapsilta otetaan 5-vuotistarkastuksessa neuvolassa uusi poskisolunäyte ja tarvittaessa perheille tarjotaan Voimaperheet-hoito-ohjelmaa.
Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos tiedottaa pelastuslain (379/2011) 48 §:n ja ulkoisista pelastussuunnitelmista annetun sisäministeriön asetuksen (1286/2019) 6 §:n mukaisesta ulkoisen pelastussuunnitelman valmisteluvaiheen kuulemisesta.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella tulee muutoksia kuljetuspalveluihin. Muutos koskee vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolalain mukaista kuljetuspalvelua. Osassa kuntia keskitetty kuljetuspalvelu on ihan uusi palvelu ja osassa kuntia sopimusautot on kilpailutettu hankintalain mukaan uudelleen. Osassa Pohteen kunnissa käytäntö taksikortin käytöstä muuttuu.
Oulun yliopistollisessa sairaalassa muutot uuden sairaalan tiloihin jatkuvat lokakuussa. Sairaalaan saapuvien on tärkeää tarkistaa hoitavan yksikön sijainti saamastaan asiakaskirjeestä, sillä iso osa toiminnoista on edelleen vanhan sairaalan puolella. Muuttoon liittyvät keskeiset tiedot on koottu helposti löydettäväksi sairaalan verkkosivuilta.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen tulevaisuuslautakunta päätti kokouksessaan 16.10. strategisista periaatteista, joilla hankitaan vuokratyönä tekonivelkirurgiaa sekä ostopalveluna gastrokirurgien ja gastroenterologien suorittamia mahalaukun ja suoliston tähystystutkimuksia. Päätöksen tavoitteena on purkaa tekonivelkirurgian hoitojonoja ja varmistaa tähystystoimenpiteiden saatavuus ennen oman toiminnan aloittamista vuoden 2026 loppuun mennessä.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on aloittanut sosiaali- ja kriisipäivystystä koskevat yhteistoimintaneuvottelut. Neuvottelut liittyvät sosiaali- ja kriisipäivystyksen järjestämistä koskeviin muutossuunnitelmiin. Neuvotteluesitys annettiin torstaina 10.10.2024 ja neuvottelut käynnistyivät keskiviikkona 16.10.2024.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella aloitetaan syksyllä 2024 uusi oikomishoidon toimintamalli. Kyseessä on kokeilu, jossa kehitetään oikomishoidossa olevien tai sen tarpeen arvioon osallistuvien asiakkaiden hoitoa.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen raahelainen kotihoidon tiimi sijoittui upeasti THL:n teettämässä asiakaskyselyssä. Asiakastyytyväisyyttä mittaavassa tutkimuksessa Raahen Saloisten kotihoito sijoittui maakunnan toiseksi parhaaksi yksiköksi.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on tehnyt esitelehtisen ikäihmisille. Se jaetaan lähiaikoina kaikkiin Pohteen alueen koteihin, joissa asuu yli 65-vuotiaita. Esitteessä kerrotaan yleishyödyllistä tietoa Pohteen ikäihmisten palveluista. Lisäksi se sisältää tärkeimmät yhteystiedot palveluihin.
Pohjois-Suomen yhteistyöalueen neljä hyvinvointialuetta ovat valmistelleet keskinäistä sopimustaan yhteistyön tiivistämiseksi. Osana valmistelua selvityshenkilö Hannu Juvonen on laatinut raportin hyvinvointialueiden yhteistyöstä.
Sievin, Nivalan, Haapajärven, Reisjärven, Pyhäjärven ja Kärsämäen asukkaat voivat ottaa yhteyttä lapsiperheiden palveluohjaukseen soittamalla numeroon 040 180 8468. Puheluihin vastataan maanantaista perjantaihin kello 9–12.
Raahen sosiaali- ja terveyskeskuksen ja Pyhäjoen sosiaali- ja terveysaseman vastaanottojen puhelinpalvelut ovat ruuhkautuneet. Asiakkaita pyydetään huomioimaan, että yksi soittopyyntö riittää. Paikkakunnilla on käytössä myös Digitaalinen sote-keskus. Puhelimella soittamisen sijaan asiakas voi ottaa yhteyttä sairaanhoitajaan Digitaalisen sote-keskuksen kautta.
Pohjois-Pohjanmaan alueella syyslomaviikkoa vietetään viikolla 43 eli 21.–27.10.2024. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen palvelut toimivat pääasiassa normaalisti, mutta lomaviikko tuo joitakin muutoksia palvelujen aukioloaikoihin.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 15.10.2024 puheenjohtaja Tapani Töllin johdolla. Aluehallitus käsitteli sosiaali- ja terveyskeskusten verkoston periaatteita ja lähetti esityksen aluevaltuustolle päätettäväksi kokouksessaan 29.10.2024.
Esittelemme Pohteen Parhaita osaajia. Nyt vuorossa on osaamisen kehittämisen vastuualue eli tuttavallisemmin Oskeva.
Asunnottomien yö järjestetään vuosittain 17. lokakuuta, joka on Yhdistyneiden kansakuntien kansainvälinen päivä köyhyyden poistamiseksi. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on mukana asunnottomien yön tapahtumassa, joka järjestetään Rotuaarilla Oulussa torstaina 17.10.2024 kello 14 alkaen.
Älä klikkaa Omakanta Oy:n nimissä tulleen viestin linkkiä, sillä linkki vie huijaussivustolle.
Pohteen järjestöavustusten haku vuodelle 2025 alkaa marraskuussa. Avustuksia voi hakea yleishyödylliseen toimintaan, joka edistää asukkaiden hyvinvointia, terveyttä tai turvallisuutta.