Pohteen neuvolat mukana varhaislapsuuden käytösongelmien tutkimisessa

Julkaistu
Perheiden toivotaan osallistuvan tutkimukseen, jotta käytösongelmien hoidosta saataisiin lisää tietoa ja hoitoja voitaisiin kehittää.

Kaikki Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen neuvolat ovat mukana Turun yliopiston vetämässä DIGIPARENT-tutkimushankkeessa, jossa tutkitaan käytösongelmien ennaltaehkäisyä ja hoitoa digiavusteisen vanhempainohjauksen avulla.

Pohjois-Pohjanmaalla asuville perheille postitetaan kyselylomake noin kuukautta ennen lapsen 4- ja 5-vuotissyntymäpäivää. Kyselyn avulla pyritään tunnistamaan varhaisia käytösongelmia, joita voivat olla esimerkiksi tottelemattomuus, uhmakkuus, kiukunpuuskat tai kovakouraisuus.

Lapselta otetaan poskisolunäyte 4-vuotisneuvolatarkastuksen yhteydessä. Pohteen neuvoloissa otettuja näytteitä verrataan näytteisiin, jotka on otettu alueilla, joissa perheet ovat osallistuneet Voimaperheet-ohjelmaan. Voimaperheet-ohjelmalla ennaltaehkäistään ja hoidetaan varhaislapsuuden käytösongelmia. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella ei ole tällä hetkellä tarjolla Voimaperheet-ohjelmia, joten alueen perheet sopivat tutkimuksen kontrolliryhmäksi.

Uusintanäyte otetaan lapsen 5-vuotistarkastuksessa ja tarvittaessa perheille tarjotaan hoito-ohjelmaa. Erityisenä mielenkiinnon kohteena tutkimuksessa on, miten perheiden saama tuki vaikuttaa ihmisen biologiaan solutasolla.

Perheet saavat postitse myös Solun seikkailu -vihkosen, johon voi tutustua lapsen kanssa kotona ennen neuvolaan tuloa. Poskisolunäytteen ottaminen on kivuton toimenpide, mutta se saattaa aiheuttaa lievää epämukavuuden tunnetta. Näyte otetaan posken sisäpinnalta, ja näytteen ottaminen kestää 20–60 sekuntia. Tutkimukseen osallistuminen on perheille vapaaehtoista.

Tavoitteena kerätä 2000 näytettä

Tähän mennessä Pohjois-Pohjanmaalla noin 70 perhettä on osallistunut tutkimukseen. Tutkimukseen voi osallistua, vaikka lapsella ei olisi käytösongelmia.

– Tavoitteena on, että tämän vuoden aikana alueellamme saataisiin kerättyä parituhatta näytettä. Perheet auttavat keräämään merkittävää tutkimustietoa ja vaikuttavat sote-palveluiden kehittämiseen, sanoo Pohteen perhe- ja sosiaalipalvelut ja OYS Psykiatria -toimialueen toimialuejohtaja Leena Mämmi-Laukka.

Tutkimuksella pyritään edistämään lapsiperheiden hyvinvointia ja kehittämään vaikuttavaa, matalan kynnyksen hoitoa.

– Lapsen käytösongelmat voivat näkyä perheissä eri tavoin ja jäädä myös tunnistamatta. Varhainen tunnistaminen ja käytösongelmiin puuttuminen on tärkeää, koska siten voidaan ennaltaehkäistä perheen kuormittumista ja myöhempien ongelmien syntymistä, toteaa kehityspäällikkö Malin Kinnunen Turun yliopiston Lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksesta.

Voimaperheet on Turun yliopiston Lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksen tutkimuskokonaisuus, jossa kehitetään digitaalisia ohjelmia lasten ja perheiden hyvinvoinnin tueksi. Voimaperheet-tutkimusta tehdään tällä hetkellä DIGIPARENT-tutkimushankkeessa, jota rahoittaa Euroopan tutkimusneuvosto (ERC).

Lue lisää DIGIPARENT-tutkimuksesta Pohteen verkkosivuilta.