Ruoka-apuhankkeessa toimivat yhteisöt toteuttivat ruokakassien ja -annosten jakelutilaisuuksia 12 kunnan alueella vuonna 2025. Ruokaa jaettiin tyypillisesti joko kerran tai kaksi kertaa viikossa, arkipäivisin tai kerran kuussa.
Ruoka-apuyhteisöt jakoivat vuoden aikana yhteensä 50 378 ruokakassia ja 31 567 ruoka-annosta. Kaksi yhteisöä ei jakanut ruokakasseja ja kolme ruoka-annoksia.
Ruoka-apu tarjosi paljon muutakin kuin ruokaa
Yhteisöjen ruoka-aputoiminta tavoitti vuoden aikana 8 059 eri ihmistä, jotka kohdattiin yhteensä 68 286 kertaa. Kohtaamisten yhteydessä tarjottiin neuvontaa ja ohjausta 9 626 kertaa ja jaettiin esitteitä tukimuodoista ja palveluista 1 736 kappaletta. Ruokajakeluissa toteutui myös 193 ulkopuolisen tahon vierailua.
Hankkeessa toteutettiin kysely ruoka-avun saajille lokakuussa 2025. Saatu ruoka-apu vastasi vähintään osittain tarvetta 95 %:lla kyselyyn vastanneista. 84 % oli tutustunut ruoka-apua jakaviin tai muihin ruoka-apua hakeviin ihmisiin ja 64 % koki saaneensa tietoa palveluista ja toiminnoista ruoka-aputoiminnan yhteydessä.
Vapaaehtoiset kokivat yhteisöllisyyttä
14 yhteisön ruoka-aputoimintaa toteutti yhteensä keskimäärin 200 vapaaehtoista kuukaudessa. Yhteen ruokajakelun toteuttamiseen osallistui kerrallaan jopa 68 vapaaehtoista.
Hankkeessa toteutettiin kysely ruoka-avun vapaaehtoisille loka-marraskuussa 2025. Kyselyyn vastanneista vapaaehtoisista 100 % koki olevansa vähintään melko tarpeellisia muille ihmiselle ruoka-avun vapaaehtoistoiminnassa ja 98 % koki kuuluvansa vähintään jonkin verran ruoka-avun ympärillä toimivaan yhteisöön. Kyselystä selvisi myös, että lähes joka neljäs ruoka-avun vapaaehtoinen tarvitsee itse vähintään ajoittain ruoka-apua.
Vuonna 2026 ruoka-apua jakaa hankkeessa 12 yhteisöä. Löydät tiedot ruokakassien ja -annosten jakelutilaisuuksista Ruoka-apu.fi-palvelusta ja Lähellä.fi-palvelusta.
Saat lisätietoa Pohjois-Pohjanmaan ruoka-apuhankkeesta 2025-2026 Pohteen verkkosivuilta.