Tulevaisuuslautakunta päivitti liikkumisen tuen ja henkilökohtaisen avun myöntämisen perusteet

Julkaistu
Pohjois-pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen tulevaisuuslautakunta kokoontui 21.8.2025. Lautakunta päätti liikkumisen tuen ja henkilökohtaisen avun myöntämisen perusteista. Perusteita päivitettiin vammaispalvelulakiin tulleiden muutosten takia.

Uusi vammaispalvelulaki (675/2023) on tullut voimaan 1.1.2025. Uudistuksen myötä Pohde päivittää lain piiriin kuuluvien palvelujen myöntämisen perusteita.

Uudet perusteet liikkumisen tuen ja henkilökohtaisen avun myöntämiseen tulevat voimaan 1.11.2025 alkaen. Uusi vammaispalvelulaki sisältää myös muita palveluja, joiden myöntämisen perusteet päivitetään lakia vastaavaksi myöhemmin. Lakia on sovellettu päätöksissä tammikuusta lähtien.

Muutos ei vaikuta päätöksiin, jotka ovat tällä hetkellä voimassa, vaan ne pysyvät voimassa päätöksiin merkityn voimassaolon ajan. Päätökset kuitenkin uusitaan vuoden 2027 loppuun mennessä.

Vammaispalvelulain mukaiset liikkumisen tuen ja henkilökohtaisen avun myöntämisen perusteet päivittyivät

Tulevaisuuslautakunta päivitti vammaispalvelulain mukaiset liikkumisen tuen ja henkilökohtaisen avun myöntämisen perusteet kauttaaltaan vastamaan uutta lakia.

Vammaispalvelulaki koskee vammaisia henkilöitä, jotka tarvitsevat välttämättä apua tai tukea tavanomaisessa elämässä. Avun tai tuen tarve johtuu pitkäaikaisesta vamman tai sairauden aiheuttamasta fyysisestä, kognitiivisesta, psyykkisestä, sosiaalisesta tai aisteihin liittyvästä toimintarajoitteesta.

Vammaispalvelulain mukaisia palveluja tarjotaan henkilölle, joka täyttää kaikki vammaisen henkilön määritelmässä mainitut edellytykset. Lisäksi henkilön tulee täyttää palvelujen myöntämiseen määritellyt edellytykset.

Vammaispalvelulain perusteella tarjotaan palvelua vain silloin, kun muussa lainsäädännössä määritellyt palvelut eivät ole henkilön tarpeen tai edun mukaisia tai riittäviä.

Tulevaisuuslautakunnan päätökset löytyvät Pohteen verkkosivuilta: Tulevaisuuslautakunnan kokous 21.8.2025

Tarkennuksia sosiaalihuoltolain mukaisen liikkumisen tuen myöntämiseen

Liikkumista tukevia palveluja voivat saada henkilöt, jotka eivät pysty itsenäisesti käyttämään julkisia liikennevälineitä sairauden, vamman tai muun toimintakykyä alentavan syyn takia. Lisäksi he tarvitsevat palvelua jokapäiväiseen elämään kuuluvien asioiden hoitamiseen, virkistäytymiseen ja sosiaalista kanssakäymistä edistäviin toimintoihin. Palvelu myönnetään palvelutarpeen arvioinnin perusteella.

Tulevaisuuslautakunta tarkensi perusteita palvelun myöntämiselle. Aiemmin palvelua haettiin lääkärin antaman selvityksen tai todistuksen perusteella. Nyt hakemukseen tarvittavan selvityksen voi antaa myös muu terveydenhuollon ammattihenkilö, kuten sairaanhoitaja, terveydenhoitaja, fysioterapeutti, toimintaterapeutti tai psykologi.

Tulevaisuuslautakunnan päätös löytyy Pohteen verkkosivuilta: Tulevaisuuslautakunnan kokous 21.8.2025

Myös kaikki myöntämisen perusteisiin liittyvät tiedot päivittyvät Pohteen verkkosivuille.

Yhteyshenkilöt

Matti Honkala
Tulevaisuuslautakunnan puheenjohtaja

Kirsti Ylitalo-Katajisto
Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisjohtaja

Päivi Lauri
Vammaispalvelujen toimialuejohtaja

Leena Mämmi-Laukka


Mervi Koski
Ikäihmisten palvelujen toimialuejohtaja