Elintapaohjaus

Palvelun sisältö

Elintapaohjauksen avulla voit parantaa hyvinvointiasi ja muuttaa esimerkiksi nukkumiseen, ruokaan tai liikkumiseen liittyviä tapoja.

Saat tukea ja rohkaisua elintapojen muutokseen. Samalla ehkäiset elintapasairauksien syntymistä tai saat apua jo olemassa olevan sairauden hoitoon.

Elintapaohjaus sopii jokaiselle, joka haluaa parantaa omaa hyvinvointiaan. Erityisesti se on suunnattu henkilöille, joilla on riski sairastua esimerkiksi tuki- ja liikuntaelinsairauksiin tai sydän- ja verisuonitauteihin. Riskejä ovat esimerkiksi ylipaino, unettomuus tai epäterveelliset elintavat. Ohjaus sopii myös heille, joilla sairaus on jo todettu.

Ohjaus on yksilöllistä ja se lähtee sinun tarpeistasi. Elintapaohjaus on maksutonta. Ohjausta tehdään yhteistyössä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen, kuntien ja järjestöjen kanssa.

Voit saada kertaluontoista ohjausta jokaisesta sotekeskuksesta. Jos tarvitset elintapaohjausta, täytä Omaolon terveystarkastus. Sen tulosten perusteella ohjaudut joko Pohteen elintapaohjaukseen tai kunnan liikuntaneuvontaan. Kohdennettu elintapaohjaus on tarkoitettu 18-65 -vuotiaille.

Toimi näin

Numero 1.

Ota yhteyttä ja sovi aika

Valitse oma asuinkuntasi ja ota yhteyttä alueen elintapaohjaajaan.

Numero 2.

Elintapaohjaus etänä

Jos asuinkunnassasi on tarjolla elintapaohjausta etänä, tee terveystarkastus Omaolossa ja lähetä se eteenpäin.

Varaa tämän jälkeen aika elintapaohjaajalle Omaolon ohjeiden mukaan.

OmaOlo terveystarkastus

Yhteystiedot

Digitaaliset palvelut

Diabetestalo

Palvelun tuottaa: HUS Helsingin yliopistollinen sairaala

Diabetestalo on terveydenhuollon ammattilaisten kehittämä verkkopalvelu. Diabetestalosta saat tietoa esimerkiksi seuraavista teemoista:

  • diabetes sairautena ja diabeteksen eri tyypit
  • diabeteksen hoidon perusperiaatteet
  • diabeteksen lisäsairaudet ja niiden hoito ja ehkäisy
  • diabetes ja arki
  • diabeteksen omahoito.

Diabetestalossa on myös ohjausvideoita, joiden avulla voit kerrata esimerkiksi insuliinin pistämistä, verensokerinmittausten tekemistä ja verensokeriseurantaa. Videoilta saat apua myös hiilihydraattilähteiden tunnistamiseen ja hiilihydraattimäärien arviointiin.

Diabetestalo on osa Terveyskylää. Terveyskylän talot tarjoavat luotettavaa, turvallista ja näyttöön perustuvaa terveys- ja hyvinvointitietoa. Terveyskylän sisältöjä tuottavat sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijat yhdessä Terveyskylän käyttäjien kanssa.

Digitaaliset palvelut

Etäelintapaohjaus

Aukioloajat
Ma

8-16

Ti

8-16

Ke

8-16

To

8-16

Pe

8-15

Elintapaohjausta annetaan etänä digitaalisessa sote-keskuksessa. Voit osallistua ohjaukseen esimerkiksi kotoa.
Elintapaohjaus on maksutonta. Elintapaohjausta tehdään yhteistyössä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen, kuntien ja järjestöjen kanssa. Etäelintapaohjaus on tarkoitettu 18-65 vuotiaille.

1. Aloita elintapaohjaus tekemällä terveystarkastus Omaolo.fi-sivulla ja lähetä se eteenpäin Omaolon ohjeiden mukaan.
2. Saat elintapaohjausta digitaalisen sote-keskuksen videovastaanotolla. Valitsette yhdessä ammattilaisen kanssa sinulle sopivan tavan saada elintapaohjausta. Niitä ovat esimerkiksi yksilöohjaus, elintaparyhmät, liikuntaneuvonta tai itsehoitovalmennukset. Digitaalisen sote-keskuksen löydät Pohteen verkkosivun oikeasta alalaidasta.

Digitaaliset palvelut

Painonhallintatalo

Palvelun tuottaa: HUS Helsingin yliopistollinen sairaala

Painonhallintatalo on terveydenhuollon ammattilaisten kehittämä verkkopalvelu. Painonhallintatalo tarjoaa tutkittua tietoa lihavuuden hoidosta ja painonhallinnasta sekä tukea terveelliseen laihduttamiseen ja painonhallintaan. Palvelusta löytyy tutkittua tietoa lihavuudesta ja sen taustalla vaikuttavista tekijöistä, painonhallinnan periaatteista sekä hoitomahdollisuuksista modernilla otteella stigmaa poistaen.

Painonhallintatalon keskeisiä teemoja ovat:

  • terveellisten elintapojen omaksuminen
  • joustavat tottumukset
  • monipuolinen, riittävä ja nautittava syöminen
  • säännöllinen, itselle mieluisa liikkuminen
  • hyvä uni ja stressinhallinta
  • mielen taidot.

Painonhallintatalo on osa Terveyskylää. Terveyskylän talot tarjoavat luotettavaa, turvallista ja näyttöön perustuvaa terveys- ja hyvinvointitietoa. Terveyskylän sisältöjä tuottavat sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijat yhdessä Terveyskylän käyttäjien kanssa.