Lastenneuvola

Palvelun sisältö

Lastenneuvolassa seurataan lapsesi terveyttä, kasvua ja kehitystä. Neuvola tukee sinua kasvatustyössä ja lapsen hyvinvoinnista huolehtimisessa. Lapsi saa neuvolassa kansallisen rokotusohjelman mukaiset rokotukset.

Vauvan ensimmäisen ikävuoden aikana neuvolakäyntejä on keskimäärin kerran kuussa, sen jälkeen vuosittain tai tarpeen mukaan. Kaikille lapsille järjestetään vähintään 15 terveystarkastusta. Lapsen suun terveydentilaa seurataan vähintään joka toinen vuosi.

Jos lapsesi tai perheesi tarvitsee erityistä tukea, teemme yhteistyötä esimerkiksi varhaiskasvatuksen, sosiaali- ja päihdepalvelujen ja lastensuojelun kanssa. Jos lapsen kehityksessä ilmenee tarkempien tutkimusten tarvetta, neuvola ohjaa asiassa eteenpäin.

Toimi näin

kuvituskuva.

Varaa aika

Voit varata lastenneuvolaan ajan soittamalla ajanvarausnumeroon. Joillakin paikkakunnilla voit varata ajan myös verkossa. Valitse paikkakuntasi, niin näet oman alueesi yhteystiedot.

Terveysneuvonta

Voit kysyä terveydenhoitajalta lapsen hoitoon tai kasvuun liittyvistä asioista.

Sairaan lapsen hoitotodistus

Kun alle 10-vuotias lapsesi sairastuu äkillisesti, saat neuvolasta sairaan lapsen hoitotodistuksen. Kumpi tahansa vanhempi voi jäädä pois töistä hoitamaan lasta.

Yhteystiedot

Palvelupaikka
Neuvola, Pudasjärvi
Osoite
Varsitie 1,
93100 Pudasjärvi

Lisätiedot

Ota yhteyttä terveydenhoitajaan puhelinajalla ja sovi käynnistä.

Aukioloajat
Puhelin aika arkisin
Ma 08:00 - 09:00
Ti 08:00 - 09:00
Ke 08:00 - 09:00
To 08:00 - 09:00
Pe 08:00 - 09:00
Palvelunumerot
terveydenhoitaja, lastenneuvola
040 731 4916
terveydenhoitaja, lastenneuvola
040 019 3712

Neuvola on Pirtin 2. kerroksessa, odotusaula 5
Jos sinulla on varattu aika, ilmoittaudu portaiden yläpäässä olevalla automaatilla.

  • Äitiysneuvola, perhesuunnittelu- ja ehkäisyneuvola
  • Lastenneuvola
  • Työnhakijoiden terveystarkastukset
  • Maahanmuuttajien tarkastukset
  • PAPA-joukkoseulonnat
  • Lasten- ja aikuisten sekä matkailijoiden rokotukset
  • Influenssa ja korona rokotukset
Digitaaliset palvelut

Sähköinen ajanvaraus, Ii, Pudasjärvi, Utajärvi, Vaala

Voit varata, siirtää ja perua aikoja Iin, Pudasjärven, Utajärven ja Vaalan terveyskeskuksiin.

Kenelle ja millä ehdoin

Alle kouluikäiset lapset ovat oikeutettuja neuvolapalveluihin. Koulun alkaessa lapsi siirtyy kouluterveydenhuollon asiakkaaksi.