Lastenneuvola

Palvelun sisältö

Lastenneuvolassa seuraamme lapsesi terveyttä, kasvua ja kehitystä määräaikaistarkastuksissa. Tuemme sinua kasvatustyössäsi ja lapsesi hyvinvoinnista huolehtimisessa.

Tarvittaessa voimme varata lapsellesi lisäkäynnin neuvolaan. Jos lapsesi tai perheesi tarvitsee erityistä tukea, teemme yhteistyötä esimerkiksi varhaiskasvatuksen, sosiaali- ja päihdepalvelujen ja lastensuojelun kanssa. Jos lapsen kehityksessä ilmenee tarkempien tutkimusten tarvetta, ohjaamme neuvolassa asiassa eteenpäin.

Suun terveyden ja hampaiden tarkastuksessa lapsesi käy 1-vuotiaasta lähtien vähintään joka toinen vuosi.

Kun lapsesi aloittaa koulun, hän siirtyy kouluterveydenhuollon asiakkaaksi.

Mitä neuvolakäynnillä tapahtuu?

  • Annetaan kansallisen rokotusohjelman mukaiset rokotukset.
  • Mitataan pituus, paino ja päänympärys.
  • Seurataan lapsen fyysistä, motorista, psyykkistä, sosiaalista ja kielellistä kehitystä.
  • Tutkitaan näkö ja kuulo.
  • Annetaan ohjausta lapsen hoitoon, tapaturmien torjuntaan ja oikeanlaiseen ravintoon.
  • Kiinnitetään huomiota sosioemotionaaliseen kehitykseen, vuorovaikutukseen lapsen ja vanhemman välillä ja perheen elämäntilanteeseen.

Toimi näin

Varaa aika

Voit varata lastenneuvolaan ajan soittamalla ajanvarausnumeroon. Joillakin paikkakunnilla voit varata ajan myös verkossa. Valitse paikkakuntasi, niin näet oman alueesi yhteystiedot.

Terveysneuvonta

Voit kysyä terveydenhoitajalta lapsen hoitoon tai kasvuun liittyvistä asioista.

Joillakin paikkakunnilla voit lähettää viestin kiireettömissä asioissa myös digitaalisen viestikanavan kautta.

Sairaan lapsen hoitotodistus

Saat hoitotodistuksen, kun lapsi on sairastunut äkillisesti ja hän on alle 10-vuotias. Pyydä hoitotodistus neuvolasta, sosiaali- ja terveyskeskuksen vastaanotolta tai Digitaalisen sote-keskuksen sairaanhoitaja-chatissa. Pääset chattiin kirjautumalla OmaPohteeseen. Hyvinvointialueilla ja kunta-alalla työskentelevät voivat jäädä hoitamaan alle 12-vuotiasta lasta. Toimita hoitotodistus työnantajallesi.

Määräaikaistarkastusten ajankohta ja muu lisätieto

Tietoa neuvolaikäisten määräaikaistarkastuksista ja rokotuksista sekä muista palveluista löydät sivulta Ohjeita lastenneuvolan asiakkaille.

 

Yhteystiedot

Aluekohtainen lisätieto
Lomakkeet neljävuotisneuvolaan, Sievi

Toimi näin

  • Tulosta ja täytä kaikki lomakkeet ennen neljävuotisneuvolaa. Ota täytetyt lomakkeet mukaan neuvolakäynnille.
  • Alkoholin riskikäytön tunnistamisen mittarin täyttävät molemmat lapsen vanhemmista.
  • Mikäli et saa lomakkeita tulostettua, ole yhteydessä neuvolaan. Lähetämme lomakkeet tarvittaessa postitse kotiin.

 

  • Jos lapsi on varhaiskasvatuksessa, pyydä varhaiskasvatuksen henkilökuntaa täyttämään lomake:
Palvelupaikka
Sievin neuvola
Osoite
Annintie 4,
85410 SIEVI

Postiosoite
Annintie 4, 85410 SIEVI
Aukioloajat
Ma

8-15.50

Ti

8-15.50

Ke

8-15.50

To

8-15.50

Pe

8-14

Neuvolan tiloissa toimivat äitiys- ja lastenneuvola sekä ehkäisyneuvola

Palvelunumerot
Ylivieskan, Sievin ja Alavieskan neuvola
Neuvonta ja ajanvaraus
08 669 2801
Puhelinajanvaraus sulkeutuu poikkeuksellisesti aiemmin 25.4.-30.4., avoinna klo 8.00-11.00.
Ma

8-13

Ti

8-13

Ke

8-13

To

8-13

Pe

8-13

Poikkeusaukioloajat
Suljettu 29.5.2025

helatorstai

Tästä numerosta voit varata ajan Ylivieskan, Sievin ja Alavieskan neuvolaan lapsen neuvolakäynnille, äitiys- ja ehkäisyneuvolaan, rokotukseen sekä kohdunkaulan syövän seulontaan. Jos tarvitset sairaan lapsen hoitotodistuksen, ole ensisijaisesti yhteydessä Digitaaliseen sote-keskukseen Pohteen nettisivujen kautta. Voit myös varata soittoajan suoraa terveydenhoitajalle sähköisen ajanvarauksen kautta.

Digitaaliset palvelut

1,5-vuotiaan lapsen määräaikaistarkastuksen esitietolomake, Sievi ja Alavieska

Täytä esitietolomake Omaolo-palvelussa ennen lapsesi 1,5-vuotistarkastusta. Lomakkeen täyttämistä varten sinun tulee tunnistautua palveluun verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.

Jos sinulla ei vielä ole aikaa varattuna neuvolakäynnille, varaa ensin aika.

Digitaaliset palvelut

Digitaalinen sote-keskus, sairaanhoitajan chat-vastaanotto ja videovastaanotto

Avoinna arkisin
Ma

7-21

Ti

7-21

Ke

7-21

To

7-21

Pe

7-21

Avoinna viikonloppuisin ja arkipyhinä
La

8-18

Su

8-18

Poikkeusaukioloajat
29.5.2025
Avoinna kello 8-18

helatorstai

8.6.2025
Avoinna kello 8-18

helluntai

Digitaalinen sote-keskus on terveyskeskuksesi verkossa. Keskustele sairaanhoitajan kanssa chatissa ilman ajanvarausta. Voit saada ajan myös lääkärin tai muun ammattilaisen videovastaanotolle. Palvelut voivat vaihdella eri paikkakunnilla. Digitaalisessa sote-keskuksessa voit asioida myös iltaisin ja viikonloppuisin.

Digitaaliset palvelut

Enjaksa.fi – pohjoispohjalaisten perheiden huoliin

Palvelun tuottaa: Pohteen yhteistyökumppani Zoturi Oy

Kartoita huolesi ja katso videoita, jotka auttavat vanhempia lapsiperheiden huolissa.

Digitaaliset palvelut

Normaali.fi – pohjoispohjalaisten nuorten huoliin

Palvelun tuottaa: Pohteen yhteistyökumppani Zoturi Oy

Kartoita huolet ja katso auttavia videoita nuorten elämän huoliin. Videoita aiheista mielenterveys, keho, tunteet, päihteet ja ihmissuhteet.

Digitaaliset palvelut

Pohteen nettiajanvaraus

Voit varata, siirtää, perua ja tarkastella tiettyjä vastaanottoaikoja.

Digitaaliset palvelut

Yhteydenotto sosiaalihuollosta vastaavaan viranomaiseen asianomaisen henkilön suostumuksella

Jos olet huolissasi aikuisesta tai lapsesta, voit ottaa yhteyttä sosiaalihuollosta vastaavaan viranomaiseen sähköisellä lomakkeella. Voit käyttää lomaketta myös, jos sinulla itselläsi on tuen tarve.

Yhteydenottoon tarvitset asianomaisen henkilön suostumuksen. Jos kyse on alle 18-vuotiaasta, tarvitset lapsen huoltajan suostumuksen.

Tämä palvelu on Alavieskan, Nivalan, Sievin ja Ylivieskan asukkaille.

Digitaaliset palvelut

Äitiys- ja lastenneuvola, viestikanava

Voit lähettää viestiä kiireettömissä asioissa omaan neuvolaasi. Jos haluat, voit kohdentaa viestin omalle terveydenhoitajallesi. Terveydenhoitaja vastaa viestiin kolmen arkipäivän kuluessa.

Sinun täytyy tunnistautua esimerkiksi mobiilivarmenteella tai pankkitunnuksilla, jotta voit käyttää palvelua.

Viestikanavassa ei hoideta ajanvarauksia tai niiden siirtoja.

Kenelle ja millä ehdoin

Alle kouluikäiset lapset ovat oikeutettuja neuvolapalveluihin. Kun lapsi aloittaa koulun, hän siirtyy kouluterveydenhuollon asiakkaaksi.