Lastenneuvola

Palvelun sisältö

Lastenneuvolassa seuraamme lapsesi terveyttä, kasvua ja kehitystä määräaikaistarkastuksissa. Tuemme sinua kasvatustyössäsi ja lapsesi hyvinvoinnista huolehtimisessa.

Tarvittaessa voimme varata lapsellesi lisäkäynnin neuvolaan. Jos lapsesi tai perheesi tarvitsee erityistä tukea, teemme yhteistyötä esimerkiksi varhaiskasvatuksen, sosiaali- ja päihdepalvelujen ja lastensuojelun kanssa. Jos lapsen kehityksessä ilmenee tarkempien tutkimusten tarvetta, ohjaamme neuvolassa asiassa eteenpäin.

Suun terveyden ja hampaiden tarkastuksessa lapsesi käy 1-vuotiaasta lähtien vähintään joka toinen vuosi.

Kun lapsesi aloittaa koulun, hän siirtyy kouluterveydenhuollon asiakkaaksi.

Mitä neuvolakäynnillä tapahtuu?

  • Annetaan kansallisen rokotusohjelman mukaiset rokotukset.
  • Mitataan pituus, paino ja päänympärys.
  • Seurataan lapsen fyysistä, motorista, psyykkistä, sosiaalista ja kielellistä kehitystä.
  • Tutkitaan näkö ja kuulo.
  • Annetaan ohjausta lapsen hoitoon, tapaturmien torjuntaan ja oikeanlaiseen ravintoon.
  • Kiinnitetään huomiota sosioemotionaaliseen kehitykseen, vuorovaikutukseen lapsen ja vanhemman välillä ja perheen elämäntilanteeseen.

Toimi näin

Varaa aika

Voit varata lastenneuvolaan ajan soittamalla ajanvarausnumeroon. Joillakin paikkakunnilla voit varata ajan myös verkossa. Valitse paikkakuntasi, niin näet oman alueesi yhteystiedot.

Terveysneuvonta

Voit kysyä terveydenhoitajalta lapsen hoitoon tai kasvuun liittyvistä asioista.

Joillakin paikkakunnilla voit lähettää viestin kiireettömissä asioissa myös digitaalisen viestikanavan kautta.

Sairaan lapsen hoitotodistus

Saat hoitotodistuksen, kun lapsi on sairastunut äkillisesti ja hän on alle 10-vuotias. Pyydä hoitotodistus neuvolasta, sosiaali- ja terveyskeskuksen vastaanotolta tai Digitaalisen sote-keskuksen sairaanhoitaja-chatissa. Pääset chattiin kirjautumalla OmaPohteeseen. Hyvinvointialueilla ja kunta-alalla työskentelevät voivat jäädä hoitamaan alle 12-vuotiasta lasta. Toimita hoitotodistus työnantajallesi.

Määräaikaistarkastusten ajankohta ja muu lisätieto

Tietoa neuvolaikäisten määräaikaistarkastuksista ja rokotuksista sekä muista palveluista löydät sivulta Ohjeita lastenneuvolan asiakkaille.

 

Yhteystiedot

Palvelupaikka
Ruukin sosiaali- ja terveysasema
Osoite
Kansantie 4,
92400 RUUKKI

Aukioloajat
Ma

8-15.30

Ti

8-15.30

Ke

8-15.30

To

8-15.30

Pe

8-15

Poikkeusaukioloajat
Suljettu 29.5.2025

helatorstai

Saat meiltä terveyspalveluja ja sosiaalipalveluja.

Palvelupaikka
Siikajoenkylän lastenneuvola
Osoite
Jaakontie 1 ,
92320 SIIKAJOKI

Poikkeusaukioloajat
Suljettu 29.5.2025

helatorstai

Suljettu 2.6.2025 - 10.8.2025

Suljettu 20.6.2025

juhannusaatto

Suljettu 21.6.2025

juhannuspäivä

Siikajoenkylän lastenneuvola sijaitsee Gumeruksen koululla terveydenhoitajan tilassa.

Palvelunumerot
Ruukin lastenneuvola ja ehkäisyneuvola sekä Revonlahden koulun kouluterveydenhuolto
Palvelunumero
044 439 4634
Ruukin neuvolan puhelintunti
Ma

12-13

Ti

12-13

Ke

12-13

To

12-13

Pe

12-13

Poikkeusaukioloajat
Suljettu 29.5.2025

helatorstai

Suljettu 30.5.2025 - 30.5.2025

Suljettu 16.6.2025 - 27.7.2025

Yhteydenotot 16.6-29.6.25 Siikajoenkylän neuvola p. 0401357949 ja 30.6-27.7.25 Raahen neuvola p.0401358570

Suljettu 20.6.2025

juhannusaatto

Suljettu 21.6.2025

juhannuspäivä

Tästä löydät puhelinyhteystiedot Ruukin lastennneuvolaan ja ehkäisyneuvolaa, Revonlahden kouluterveydenhuoltoon sekä naisten joukkoseulontoihin.

Palvelunumerot
Ruukin äitiys- ja lastenneuvola sekä koulutuskeskus Brahe, Ruukin Luonto-ja hevoskeskus
Palvelunumero
040 135 7715
Puhelinaika
Ma

12-13

Ti

12-13

Ke

12-13

To

12-13

Pe

12-13

Poikkeusaukioloajat
Suljettu 29.5.2025

helatorstai

Suljettu 30.5.2025 - 30.5.2025

Suljettu 20.6.2025

juhannusaatto

Suljettu 21.6.2025

juhannuspäivä

Ruukin äitiys- ja lastenneuvolan sekä koulutuskeskus Brahe, Ruukin Luonto-ja hevoskeskuksen puhelinyhteystiedot

Palvelunumerot
Siikajoenkylän lastenneuvola ja Gumeruksen, Paavolan ja Luohuan koulun kouluterveydenhuolto
Palvelunumero
040 135 7949
Poikkeusaukioloajat
Suljettu 29.5.2025

helatorstai

Suljettu 30.5.2025 - 30.5.2025

Suljettu 20.6.2025

juhannusaatto

Suljettu 21.6.2025

juhannuspäivä

Siikajoenkylän lastenneuvolan ja Gumeruksen, Paavolan ja Luohuan kouluterveydenhoitajan puhelinyhteystiedot

Lomakkeet
Yhteydenotto sosiaalihuollosta vastaavaan viranomaiseen

Esimerkiksi koulu, päiväkoti ja neuvola voivat ottaa yhteyttä sosiaalihuoltoon tuen tarpeen arvioimiseksi. Yhteydenotto sosiaalihuollosta vastaavaan viranomaiseen tehdään aina yhteistyössä perheen kanssa.

Digitaaliset palvelut

1,5-vuotiaan lapsen määräaikaistarkastuksen esitietolomake, Raahe ja Siikajoki

Täytä esitietolomake Omaolo-palvelussa ennen lapsesi 1,5-vuotistarkastusta. Lomakkeen täyttämistä varten sinun tulee tunnistautua palveluun verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.

Jos sinulla ei vielä ole aikaa varattuna neuvolakäynnille, varaa ensin aika.

Digitaaliset palvelut

Digitaalinen sote-keskus, sairaanhoitajan chat-vastaanotto ja videovastaanotto

Avoinna arkisin
Ma

7-21

Ti

7-21

Ke

7-21

To

7-21

Pe

7-21

Avoinna viikonloppuisin ja arkipyhinä
La

8-18

Su

8-18

Poikkeusaukioloajat
29.5.2025
Avoinna kello 8-18

helatorstai

8.6.2025
Avoinna kello 8-18

helluntai

20.6.2025
Avoinna kello 8-18

juhannusaatto

21.6.2025
Avoinna kello 8-18

juhannuspäivä

Digitaalinen sote-keskus on terveyskeskuksesi verkossa. Keskustele sairaanhoitajan kanssa chatissa ilman ajanvarausta. Voit saada ajan myös lääkärin tai muun ammattilaisen videovastaanotolle. Palvelut voivat vaihdella eri paikkakunnilla. Digitaalisessa sote-keskuksessa voit asioida myös iltaisin ja viikonloppuisin.

Digitaaliset palvelut

Enjaksa.fi – pohjoispohjalaisten perheiden huoliin

Palvelun tuottaa: Pohteen yhteistyökumppani Zoturi Oy

Kartoita huolesi ja katso videoita, jotka auttavat vanhempia lapsiperheiden huolissa.

Digitaaliset palvelut

Normaali.fi – pohjoispohjalaisten nuorten huoliin

Palvelun tuottaa: Pohteen yhteistyökumppani Zoturi Oy

Kartoita huolet ja katso auttavia videoita nuorten elämän huoliin. Videoita aiheista mielenterveys, keho, tunteet, päihteet ja ihmissuhteet.

Digitaaliset palvelut

Pohteen nettiajanvaraus

Voit varata, siirtää, perua ja tarkastella tiettyjä vastaanottoaikoja.

Digitaaliset palvelut

Äitiys- ja lastenneuvola, viestikanava

Voit lähettää viestiä kiireettömissä asioissa omaan neuvolaasi. Jos haluat, voit kohdentaa viestin omalle terveydenhoitajallesi. Terveydenhoitaja vastaa viestiin kolmen arkipäivän kuluessa.

Sinun täytyy tunnistautua esimerkiksi mobiilivarmenteella tai pankkitunnuksilla, jotta voit käyttää palvelua.

Viestikanavassa ei hoideta ajanvarauksia tai niiden siirtoja.

Kenelle ja millä ehdoin

Alle kouluikäiset lapset ovat oikeutettuja neuvolapalveluihin. Kun lapsi aloittaa koulun, hän siirtyy kouluterveydenhuollon asiakkaaksi.