Lastenneuvola

Palvelun sisältö

Lastenneuvolassa seuraamme lapsesi terveyttä, kasvua ja kehitystä määräaikaistarkastuksissa. Tuemme sinua kasvatustyössäsi ja lapsesi hyvinvoinnista huolehtimisessa.

Tarvittaessa voimme varata lapsellesi lisäkäynnin neuvolaan. Jos lapsesi tai perheesi tarvitsee erityistä tukea, teemme yhteistyötä esimerkiksi varhaiskasvatuksen, sosiaali- ja päihdepalvelujen ja lastensuojelun kanssa. Jos lapsen kehityksessä ilmenee tarkempien tutkimusten tarvetta, ohjaamme neuvolassa asiassa eteenpäin.

Suun terveyden ja hampaiden tarkastuksessa lapsesi käy 1-vuotiaasta lähtien vähintään joka toinen vuosi.

Kun lapsesi aloittaa koulun, hän siirtyy kouluterveydenhuollon asiakkaaksi.

Mitä neuvolakäynnillä tapahtuu?

  • Annetaan kansallisen rokotusohjelman mukaiset rokotukset.
  • Mitataan pituus, paino ja päänympärys.
  • Seurataan lapsen fyysistä, motorista, psyykkistä, sosiaalista ja kielellistä kehitystä.
  • Tutkitaan näkö ja kuulo.
  • Annetaan ohjausta lapsen hoitoon, tapaturmien torjuntaan ja oikeanlaiseen ravintoon.
  • Kiinnitetään huomiota sosioemotionaaliseen kehitykseen, vuorovaikutukseen lapsen ja vanhemman välillä ja perheen elämäntilanteeseen.

Toimi näin

Varaa aika

Voit varata lastenneuvolaan ajan soittamalla ajanvarausnumeroon. Joillakin paikkakunnilla voit varata ajan myös verkossa. Valitse paikkakuntasi, niin näet oman alueesi yhteystiedot.

Terveysneuvonta

Voit kysyä terveydenhoitajalta lapsen hoitoon tai kasvuun liittyvistä asioista.

Joillakin paikkakunnilla voit lähettää viestin kiireettömissä asioissa myös digitaalisen viestikanavan kautta.

Sairaan lapsen hoitotodistus

Saat neuvolasta hoitotodistuksen, kun lapsi on sairastunut äkillisesti ja hän on alle 10-vuotias. Hyvinvointialueilla ja kunta-alalla työskentelevät voivat jäädä hoitamaan alle 12-vuotiasta lasta. Toimita hoitotodistus työnantajallesi.

Lisätietoa

Tietoa neuvolaikäisten määräaikaistarkastuksista ja rokotuksista sekä muista palveluista löydät sivulta Ohjeita lastenneuvolan asiakkaille.

 

Yhteystiedot

Palvelupaikka
Taivalkosken sosiaali- ja terveysasema
Osoite
Sairaalantie 8 A,
93400 TAIVALKOSKI

Aukioloajat 19.8.2024 alkaen
Ma

8-16

Ti

8-16

Ke

8-16

To

8-16

Pe

8-15

Saat meiltä terveyspalveluja ja sosiaalipalveluja.

Päivystys toimii iltaisin ja viikonloppuisin Kuusamon sosiaali- ja terveyskeskuksessa. Ennen kuin lähdet päivystykseen, soita Päivystysapuun numeroon 116117.

Palvelunumerot
Lastenneuvola, Taivalkoski
Palvelunumero
040 705 6857
Puhelinaika
Ma

8-9

Ti

8-9

Ke

8-9

To

8-9

Pe

8-9

Poikkeusaukioloajat

Tästä numerosta saat neuvontaa ja ohjausta. Tästä numerosta voit myös varata ajan neuvolaan lapsen neuvolakäynnille

Lomakkeet
Yhteydenotto sosiaalihuollosta vastaavaan viranomaiseen

Esimerkiksi koulu, päiväkoti ja neuvola voivat ottaa yhteyttä sosiaalihuoltoon tuen tarpeen arvioimiseksi. Yhteydenotto sosiaalihuollosta vastaavaan viranomaiseen tehdään aina yhteistyössä perheen kanssa.

Digitaaliset palvelut

1,5-vuotiaan lapsen määräaikaistarkastuksen esitietolomake, Taivalkoski

Täytä esitietolomake Omaolo-palvelussa ennen lapsesi 1,5-vuotistarkastusta. Lomakkeen täyttämistä varten sinun tulee tunnistautua palveluun verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.

Jos sinulla ei vielä ole aikaa varattuna neuvolakäynnille, varaa ensin aika.

Digitaaliset palvelut

Enjaksa.fi – pohjoispohjalaisten perheiden huoliin

Palvelun tuottaa: Pohteen yhteistyökumppani Zoturi Oy

Kartoita huolesi ja katso videoita, jotka auttavat vanhempia lapsiperheiden huolissa.

Digitaaliset palvelut

Normaali.fi – pohjoispohjalaisten nuorten huoliin

Palvelun tuottaa: Pohteen yhteistyökumppani Zoturi Oy

Kartoita huolet ja katso auttavia videoita nuorten elämän huoliin. Videoita aiheista mielenterveys, keho, tunteet, päihteet ja ihmissuhteet.

Digitaaliset palvelut

Äitiys- ja lastenneuvola, viestikanava

Voit lähettää viestiä kiireettömissä asioissa omaan neuvolaasi. Jos haluat, voit kohdentaa viestin omalle terveydenhoitajallesi. Terveydenhoitaja vastaa viestiin kolmen arkipäivän kuluessa.

Sinun täytyy tunnistautua esimerkiksi mobiilivarmenteella tai pankkitunnuksilla, jotta voit käyttää palvelua.

Viestikanavassa ei hoideta ajanvarauksia tai niiden siirtoja.

Kenelle ja millä ehdoin

Alle kouluikäiset lapset ovat oikeutettuja neuvolapalveluihin. Kun lapsi aloittaa koulun, hän siirtyy kouluterveydenhuollon asiakkaaksi.