Osastohoito akuuttiosastolla ja kuntoutusyksiköt
Palvelun sisältö
Osastohoito akuuttiosastolla
Sosiaali- ja terveyskeskuksen vuodeosastoa kutsutaan Pohteella akuuttiosastoksi. Akuuttiosastolla hoidetaan potilaita, jotka jäävät yön yli hoidettaviksi tai tarkkailtaviksi. Potilaat tulevat akuuttiosastolle lääkärin lähetteellä sosiaali- ja terveyskeskuksen kiirevastaanotolta, päivystyksestä tai erikoissairaanhoidosta esimerkiksi leikkauksen jälkeen. Potilaat voivat tulla akuuttiosastolle kaikkina vuorokauden aikoina.
Akuuttiosastolla ei ole tarkoitus olla pitkään. Potilas kotiutetaan tai siirretään toiseen yksikköön jatkohoitoon mahdollisimman pian.
Kuntoutusjakso kuntoutusyksikössä
Kuntoutusyksikössä ikäihmiset käyvät lyhytaikaisella arviointi- ja kuntoutusjaksolla. Kuntoutusyksikössä eri alojen asiantuntijamme arvioivat, miten ikääntynyt henkilö pystyy toimimaan arjessaan ja millaista apua hän voi tarvita. Tuemme ikääntynyttä parantamaan toimintakykyään arjen askareissa, kuten pukeutumisessa, liikkumisessa ja syömisessä. Tavoitteena on, että asiakas voi kuntoutusjakson jälkeen palata turvallisesti kotiin tai palvelukotiin, ja että hän saa kotiinsa tarvitsemansa tuen.
Kuntoutusyksikköön tullaan lähetteellä esimerkiksi kotoa palvelutarpeen arvioinnin kautta tai sairaalasta. Useimmiten hoito kuntoutusyksikössä kestää noin 2–4 viikkoa.
Kuntoutusyksikkömme sijaitsevat esimerkiksi sosiaali- ja terveyskeskuksissa tai palvelukodeissa. Kuntoutusyksikkö tarjoaa sosiaalihuoltolain mukaista palvelua.
Toimi näin
Saapuminen
Potilaat tulevat hoitoon lähetteellä esimerkiksi sosiaali- ja terveyskeskuksesta tai kotihoidosta.
Mitä mukaan?
Voit ottaa mukaasi oman matkapuhelimesi, jolla voit pitää yhteyttä läheisiisi.
Kuntoutusyksikköön tarvitset mukaasi omat vaatteet, hyvät sisäkengät, hygieniatarvikkeet ja tarvitsemasi lääkkeet.
Läheisten yhteydenotto
Omaisten tulee kysyä potilaan vointia ensisijaisesti suoraan potilaalta itseltään, mutta tarvittaessa Pohteen neuvontapalvelu auttaa myös tässä asiassa.
14-19
14-19
14-19
14-19
14-19
14-19
14-19
Akuuttiosastolle tullaan potilaaksi lääkärin lähetteellä sosiaali- ja terveyskeskuksen vastaanotolta, päivystyksestä tai erikoissairaanhoidosta. Potilaat voivat tulla akuuttiosastolle kaikkina vuorokauden aikoina.
Potilaan vointia voi tiedustella häneltä itseltään tai osaston hoitajilta. Toivomme, että potilaan omaiset sopivat keskenään, kuka tiedustelee potilaan vointia hoitajilta ja välittää tiedon muille omaisille.
Potilastiedustelut mielellään iltapäivästä klo 15 – 17 välillä, jolloin ehdimme paremmin vastaamaan puheluihin.
Tavoitteena on, että potilas kotiutuu tai siirretään toiseen yksikköön heti, kun sairaalahoidon tarve päättyy.
Nivalan akuuttiosastolla on 26 potilaspaikkaa ja ne on tarkoitettu lyhytaikaiseen hoitoon.
Akuuttiosastolle tullaan potilaaksi lääkärin lähetteellä sosiaali- ja terveyskeskuksen kiirevastaanotolta, päivystyksestä tai erikoissairaanhoidosta. Potilaat voivat tulla akuuttiosastolle kaikkina vuorokauden aikoina.
Vierailuajat ja hoitoon osallistuminen
Vierailuaika vuodeosastolla on klo 14 – 19 tai sopimuksen mukaan. Saattohoitoon osallistuva omainen voi olla potilaan luona vapaasti ja tarvittaessa hänelle järjestetään yöpyminen.
Potilastiedustelut
Potilaan vointia voi tiedustella häneltä itseltään tai osaston hoitajilta. Numerot löydät tämän sivun yhteistieto-osiosta. Toivomme, että potilaan omaiset sopivat keskenään, kuka tiedustelee potilaan vointia hoitajilta ja välittää tiedon muille omaisille.
Potilastiedustelut mielellään iltapäivästä klo 15-17 välillä, jolloin ehdimme paremmin vastaamaan puheluihin.
Osastonlääkäri
Lääkärinkierto tapahtuu arkisin ma-pe virka-aikana. Lääkäri käy kunkin potilaan luona lääketieteellisen seurannan vaatimalla tiheydellä.
Kotiutuminen
Tavoitteena on, että potilas kotiutuu tai siirretään toiseen yksikköön heti, kun sairaalahoidon tarve päättyy.
Muuta huomioitavaa
Osasto ei vastaa potilaan omassa hallussa olevasta varallisuudesta tai välineistöstä. Rahaa ja arvotavaraa ei ole syytä pitää potilashuoneissa osastohoidon aikana. Osastolle saapuessa tulee olla mukana omat astmasuihkeet, silmätipat, sekä hygieniavälineet. Osastolla ei pestä potilaiden omia vaatteita.
Esteettömyys
Osasto sijaitsee ensimmäisessä kerroksessa ja kulku on esteetön.