Perhehoito

Palvelun sisältö

Perhehoito on tarkoitettu lastensuojelutoimien piirissä olevalle lapselle tai nuorelle, joka ei voi asua vanhempansa tai huoltajansa kanssa, tai ikäihmiselle, joka ei tuettunakaan voi asua itsenäisesti. Myös kehitysvammaiset henkilöt ja mielenterveyskuntoutujat voivat saada perhehoidon palveluita.

Perhehoidon saajana sinulla on mahdollisuus kodinomaiseen hoitoon ja läheisiin ihmissuhteisiin sekä perusturvallisuutesi ja sosiaalisten suhteittesi edistämiseen.  Voit saada perhehoitoa joko suunnitellusti tai äkillisessä tarpeessasi.

Perhehoito tapahtuu hoitajan tai hoidon tarvitsijan kotona tai ammatillisessa perhekodissa. Hoidettavia voi yhden hoitajan kodissa olla enintään neljä ja kahden hoitajan kodissa enintään kuusi perheen omat alle kouluikäiset lapset mukaan lukien. Hoitajaksi hyväksytään henkilö, joka koulutuksensa, kokemuksensa tai ominaisuuksiensa perusteella soveltuu tehtävään. Perhehoidossa elävä lapsi tai nuori käy koulua tavalliseen tapaan. Perhehoidossa oleva kehitysvammainen henkilö tai mielenterveyskuntoutuja voi osallistua työ- tai päivätoimintaan ja saada esimerkiksi kuljetuspalveluja.

Yhteystiedot

Aluekohtainen lisätieto
Perhehoito, Oulu

Voit saada perhehoitoa, jos olet lastensuojelutoimien piirissä oleva lapsi tai nuori, etkä voi asua vanhempiesi tai huoltajiesi kanssa.

Voit myös saada perhehoitoa aikuisena, jos et tuettunakaan voi asua itsenäisesti, esimerkiksi olet kehitysvammainen, mielenterveyskuntoutuja tai ikäihminen.

Perhehoidon saajana sinulla on mahdollisuus kodinomaiseen hoitoon ja läheisiin ihmissuhteisiin sekä perusturvallisuutesi ja sosiaalisten suhteittesi edistämiseen.

Saat tarpeittesi sekä hoito- ja palvelusuunnitelman perusteella perhehoitoa joko jatkuvana tai lyhytaikaisena.

Lyhytaikaisen perhehoidon tavoitteena on tukea kotona asumistasi. Voit saada perhehoitoa joko suunnitellusti tai äkillisessä tarpeessasi. Perhehoitoa voit saada myös osavuorokautisena joko päivä- tai yöhoitona.

Perhehoitoa voit saada myös omaishoidon vapaisiin.

Toimi näin

Jos läheisesi tarvitsee perhehoitoa, ota yhteyttä palveluohjaukseen tai Aino-neuvontaan.

Palvelunumerot
Aino-neuvontapuhelin
Palvelunumero
08 669 1010
Puhelinaika
Ma

9-12

13-15

Ti

9-12

13-15

Ke

9-12

13-15

To

9-12

13-15

Pe

9-12

13-15

Poikkeusaukioloajat
Suljettu 19.4.2024

Aino-neuvonta suljettu henkilöstön koulutuspäivän vuoksi.

Suljettu 1.5.2024

vappu

Suljettu 9.5.2024

helatorstai

Aino-neuvonta on tarkoitettu ikäihmisille ja heidän läheisille. Saat Aino-neuvonnasta maksutonta ohjausta ja neuvontaa ikäihmisten palveluista:
• kotiin saatavista palveluista
• asumisesta
• apuvälineistä
• digitaalisista palveluista
• liikkumisesta
• taloudellisista etuuksista
• harrastus- ja virkistysmahdollisuuksista
• järjestöjen ja seurakunnan toiminnasta.

Aino-neuvonnassa tehdään ensiarvio tilanteesta ja ohjataan tarvittaessa palveluohjaukseen palvelutarpeen arviointiin. Aino-neuvonnassa voit asioida myös anonyymisti.

Palvelunumerot
Kehitysvammaisten perhehoito
Yhteyshenkilö
044 703 6471

Kysy yhteyshenkilöltä kehitysvammaisten perhehoidon yhteystietoja.

Palvelunumerot
Nuorten palveluohjaus
Palvelunumero
050 599 2293
Palvelunumero
044 703 8225

Kysy nuorten palveluihin liittyvistä asioista nuorten palveluohjauksesta ja/tai keskustele asioistasi.

Palvelunumerot
Palveluohjaaja, lyhytaikainen hoito
lyhytaikaisen hoidon palveluohjaaja
044 703 4017
Lomakkeet
Ikäihmisten palvelujen hakemus

Tällä lomakkeella voit hakea seuraavia palveluja:

  • asunnon muutostyöt,
  • tukipalvelut: ateriapalvelu, vaatehuoltopalvelu, siivouspalvelu, asiointi- ja kylvetyspalvelu,
  • turvapalvelut: turvapuhelin ja muut kodin turvahälytyslaitteet,
  • kotihoito ja kotisairaanhoito,
  • liikkumista tukeva palvelu,
  • omaishoidon tuki,
  • asumispalvelu,
  • perhehoito,
  • päivätoiminta,
  • arviointi- tai kuntoutusjakso.

PALAUTA LOMAKE oman alueesi ikäihmisten palveluohjaukseen, ikäneuvolaan tai alueesi terveyskeskukseen.

Kenelle ja millä ehdoin

Voit saada perhehoitoa, jos

olet lastensuojelutoimien piirissä oleva lapsi tai nuori, etkä voi asua vanhempiesi tai huoltajiesi kanssa.
et voi asua itsenäisesti esimerkiksi kehitysvamman, ikääntymisen tai mielenterveyshaasteiden vuoksi.