Toimintaterapia aikuisille

Palvelun sisältö

Toimintaterapia voi auttaa sinua, jos sinulla on toimintakyvyn haasteita eli vaikeuksia suoriutua arjen askareista työssä tai vapaa-ajalla. Aikuisten toimintakyky voi heikentyä esimerkiksi jonkin vamman, neurologisen sairauden, aivoverenkiertohäiriön, reuman tai pitkittyneen kivun seurauksena. Myös ikääntyminen voi heikentää kykyä toimia. Toimintaterapeutti voi auttaa löytämään sopivia apuvälineitä, jotka helpottavat päivittäistä elämää.

Joskus tueksi voi riittää kertakäynti toimintaterapeutin luona. Käymme läpi ohjeita ja harjoituksia, jotka helpottavat arkeasi.

Jos tilannettasi täytyy selvittää tarkemmin, teemme sinulle arvion toimintaterapian tarpeesta. Silloin tutkimme, millaisia haasteita sinulla on ja mistä ne voivat johtua. Tarkastelemme myös vahvuuksiasi ja taitojasi. Määrittelemme yhdessä tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi.

Toimintaterapiaa tehdään yhteistyössä niiden henkilöiden kanssa, jotka ovat osa arkeasi.

Jotta kuntoutus onnistuu mahdollisimman hyvin, on tärkeää harjoitella myös itsenäisesti. Sitä kutsutaan omakuntoutukseksi. Sen avulla vahvistat ja siirrät arkeen puheterapiassa opittuja keinoja. Saat harjoitusohjeet toimintaterapeutilta.

Toimi näin

Tee oirearvio Omaolossa

Oirearviot antavat sinulle oireisiisi sopivan ja lääketieteelliseen tutkimustietoon perustuvan arvion hoidon tarpeestasi. Oirearvio yhdistää sinut tarvittaessa oman alueesi ammattilaiseen ja ajanvaraukseen.

Sinulla on lähete

Terveydenhuollon ammattilainen ohjaa sinut tarvittaessa toimintaterapiaan. Silloin soitamme sinulle tai ilmoitamme vastaanottoajan kirjeellä.

Ota itse yhteyttä

Voit myös itse ottaa yhteyttä alueesi toimintaterapeuttiin, jos sinulla on kysyttävää toimintaterapian tarpeesta.

Yhteystiedot

Paikkakunta ei ole valittu

Valitse paikkakunta yllä olevasta pudotusvalikosta.