Toimintaterapia aikuisille
Palvelun sisältö
Toimintaterapia voi auttaa sinua, jos sinulla on toimintakyvyn haasteita eli vaikeuksia suoriutua arjen askareista työssä tai vapaa-ajalla. Aikuisten toimintakyky voi heikentyä esimerkiksi jonkin vamman, neurologisen sairauden, aivoverenkiertohäiriön, reuman tai pitkittyneen kivun seurauksena. Myös ikääntyminen voi heikentää kykyä toimia. Toimintaterapeutti voi auttaa löytämään sopivia apuvälineitä, jotka helpottavat päivittäistä elämää.
Joskus tueksi voi riittää kertakäynti toimintaterapeutin luona. Käymme läpi ohjeita ja harjoituksia, jotka helpottavat arkeasi.
Jos tilannettasi täytyy selvittää tarkemmin, teemme sinulle arvion toimintaterapian tarpeesta. Silloin tutkimme, millaisia haasteita sinulla on ja mistä ne voivat johtua. Tarkastelemme myös vahvuuksiasi ja taitojasi. Määrittelemme yhdessä tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi.
Toimintaterapiaa tehdään yhteistyössä niiden henkilöiden kanssa, jotka ovat osa arkeasi.
Jotta kuntoutus onnistuu mahdollisimman hyvin, on tärkeää harjoitella myös itsenäisesti. Sitä kutsutaan omakuntoutukseksi. Sen avulla vahvistat ja siirrät arkeen puheterapiassa opittuja keinoja. Saat harjoitusohjeet toimintaterapeutilta.
Toimi näin
Tee oirearvio Omaolossa
Oirearviot antavat sinulle oireisiisi sopivan ja lääketieteelliseen tutkimustietoon perustuvan arvion hoidon tarpeestasi. Oirearvio yhdistää sinut tarvittaessa oman alueesi ammattilaiseen ja ajanvaraukseen.
Sinulla on lähete
Terveydenhuollon ammattilainen ohjaa sinut tarvittaessa toimintaterapiaan. Silloin soitamme sinulle tai ilmoitamme vastaanottoajan kirjeellä.
Ota itse yhteyttä
Voit myös itse ottaa yhteyttä alueesi toimintaterapeuttiin, jos sinulla on kysyttävää toimintaterapian tarpeesta.
Toimintaterapia on lääkinnällistä kuntoutusta, jonka tarkoituksena on edistää ja ylläpitää toimintakykyäsi. Toimintakyky on voinut heiketä tilapäisesti esimerkiksi kirurgisten toimenpiteiden seurauksena. Toimintaterapeutti auttaa myös kehityksellisistä syistä aiheutuvissa toimintakyvyn haasteissa.
Lasten toimintaterapian tavoitteena on tukea lapsen suoriutumista niissä toiminnoissa, joita lapsi omassa ikä- ja kehitysvaiheessaan harjoittelee. Toimintaterapeutti ottaa yksilöllisesti huomioon lapsen kehityksellisen tason, mielenkiinnon kohteet, vahvuudet sekä arjessa esiin nousevat haasteet.
Haasteita voi olla esimerkiksi leikkitaidoissa, vuorovaikutustaidoissa, tunnetaidoissa, kehityksellisissä taidoissa (hienomotoriikka, karkeamotoriikka, sensorinen integraatio, visuaalinen hahmottaminen), keskittymisessä ja tarkkaavaisuudessa.
Toimintaterapiaan tarvitaan yleensä lähete. Ota yhteyttä terveyskeskukseen lähetteen saamiseksi.
Kuntoutumistalo
- tietoa kokonaisvaltaisesta kuntoutumisesta ja kuntoutujan palveluista
- ohjeita elintapojen muutoksiin ja mielekkään arjen edistämiseen
- itsehoito-oppaita omatoimisen kuntoutumisen tueksi ja toimintakyvyn edistämiseksi.