Monialainen osaamisentuki lastensuojelun sosiaalityössä -hankkeen yhteistyöhaastattelussa Pohteen ammattilaiset; lastensuojelun sosiaalityön sosiaalityöntekijäopiskelija Hilma Peltola ja nuorisopsykiatrian osasto 3:n sairaanhoitaja Henna Joki-Erkkilä.
Monialainen osaamisentuki lastensuojelun sosiaalityössä -hanke tukee lastensuojelun toiminta kulttuurin uudistamista mallintamalla ja juurruttamalla systeemistä ajattelua ja työotetta sekä monialaisen asiantuntijuuden hyödyntämistä osana Pohteen lastensuojelun sosiaalityön arkea. Hanke on Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027-ohjelman mukainen, toteuttaen erityistavoitetta 5.1 Turvaverkkoja nuorten tulevaisuuteen. Tämä haastattelu on 3. osa hanketiedotuskokonaisuutta, jossa Monialainen osaamisentuki lastensuojelun sosiaalityössä -hankeen kohde- ja sidos ryhmien ääni tuodaan esille.
Uteliaana ja mieli avoinna asetun etäyhteyden ääreen. Saan tutustua tänään työntekijöihin lasten elämästä, he ovat lupautuneet kuljettamaan minut monialaisen yhteistyön merkitykselliseen maailmaan. Kohtaan kaksi toisilleen vielä vierasta ammattilaista, joita yhdistää yhteinen tavoite; lapsen edun ja hyvinvoinnin turvaaminen. Heidän myötä tilaan laskeutuu innostunut tunnelma. Se koskettaa, että suuri sydän on näkyvästi läsnä lapsen asialle.
Hilma Peltola työskentelee sosiaalityöntekijäopiskelijana Pohteella, Tuiran lastensuojelun sosiaalityön vastuuyksikössä Oulussa. Hänen aikaisempi työhistoriansa on Lapin hyvinvointialueella lapsiperheiden palveluissa, aikuissosiaalityössä sekä lastensuojelun jälkihuollossa. Pitkän pohdinnan päätteeksi hän on päätynyt sosiaalityöhön ja sattumusten kautta lastensuojeluun. Lasten ja nuorten kentän Hilma kokee omakseen, lastensuojelutyössä suhde lapseen on läheinen. Hilman tiimiin kuuluu yhdeksän työntekijää, rikkautena ovat eri-ikäiset ja kokemuksen omaavat työkaverit. Hymy täyttää hänen kasvonsa, kun hän kertoo omasta työyhteisöstään, josta välittyy yhteenkuuluvuuden tunne.
Henna Joki-Erkkilä työskentelee sairaanhoitajana nuorisopsykiatrian osasto 3:n päivystysosastolla. Hän kertoo myös tunteella työyhteisön merkityksestä: – Aivan ihana, voimaa antava suola työssä. Meitäkin on sekalainen 30 henkilön porukka. Yhteisö, joka poistaa tiettyä kyynistymistä jatkuvan pahan näkemiseen. Huumorilla on myös rooli työyhteisössä, mikä auttaa. Hennan tie sairaanhoitajaksi on lähtenyt Tampereelta psykogeriatrian osastolta ja Leinolan perhetukikeskuksesta. Lastensuojelutyössä hän on työskennellyt Pohjois-Savossa, josta matka on kulkenut Ouluun mielenterveys- ja päihdekuntoutujien yksikköön, Pelastakaa lapset -työhön ja Metsolan lastenkotiin. Henna kertoo, että nykypäivänä työssä tarvitaan laajaa osaamista ja hän on kouluttautunut DKT-valmentajaksi, ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi sekä neuropsykiatriseksi valmentajaksi.
Millaisia kokemuksia teillä on monialaisesta yhteistyöstä?
Henna: Monialaista yhteistyötä saisi olla paljon enemmän, jotta tunnettaisiin paremmin toisen työ ja se, miten sosiaalityötä ohjaa lastensuojelulaki ja psykiatriaa mielenterveyslaki. Valtaosa työntekijöistä ei tunne toinen toistensa lainsäädäntöä. Ymmärryksen lisääminen puolin ja toisin helpottaisi yhteistyötä.
Hilma: Komppaan, haastaa tosi paljon, ettei ole yleisesti ymmärrystä siitä, miten lainsäädäntö vaikuttaa. Miksi juuri tämän lapsen kohdalla toimitaan näin ja jonkun toisen lapsen kohdalla eri tavalla. Minulla oli tosi hyvä kokemus yhteistyöstä, kun pysähdyimme lääkärin kanssa ennen verkostotapaamista keskustelemaan työmme erilaisista prosesseista. Asiakkaan asialle jäi tila varsinaiseen verkostotapaamiseen, meillä oli todella onnistunut palaveri ja löysimme yhteisiä tavoitteita.
Henna: Yhteisen tavoitteen löytäminen olisi tärkeää; mikä tähtäin on nuorisopsykiatrialla ja mikä sosiaalipuolen ajatus on. Olisi hyvä, että ennen verkostoa olisi pieni keskustelu ammattilaisten kanssa ammatillisen prosessin selkiyttämiseksi. Yhteinen keskustelu vahvistaisi uskaltautumista irrottautua omasta positiosta ja katsoa tilannetta lapsen edun ja hyvinvoinnin kannalta.
Hilma: Ajattelen myös näin. Välillä on niin, että ammattilaiset huutavat omaa mielipidettään, eikä lapsi pääse osalliseksi miettimään yhdessä, miten häntä tuetaan. Tärkeää olisi keskittyä siihen, miten saadaan monialainen yhteistyö lapsia ja perheitä tukevaksi.
Henna: Systeemin eri tasoilla on tiedon puutetta, joka vaikuttaa mm. siihen, että nuori saattaa päätyä sellaisen avun piiriin, jonne hän ei kuuluisi. Tärkeintä on ammattilaisten välinen avoin dialogi ja yhteistyön säännöllisyys. Potilas-/asiakastyötä tekevän kentän äänen on tosi tärkeää tulla kuuluvaksi johdon rinnalla, jotta päädyttäisiin lapsen edun mukaisiin ratkaisuihin. Tämä ei ole ydinfysiikkaa.
Moniammatillisuutta edistävät kulttuuristen, asenteellisten, rakenteellisten sekä asiantuntijuuteen liittyvien rajojen ylitykset. Olennaista on kuitenkin ymmärtää, että uuden yhteisen ymmärryksen syntymiselle antaa tilaa ryhmän keskinäisen luottamuksen rakentaminen. (Kekoni, Mönkkönen, Hujala, Laulainen & Hirvonen 2019.) Erilaiset toimintakulttuurit tulisi nähdä myös rikkautena, koska ne voivat tarjota toisilleen tarvittavia impulsseja muutokseen (Arnkil, Erisson & Arnkil 2003).
Millaisia rajoja on teidän mielestä tärkeä ylittää, että monialainen yhteistyö vahvistuisi?
Henna: Tämä on aika rakenteellinen problematiikka ja kulttuurimme vaikuttaa myös tähän. Rajojen rikkomista pitäisi tehdä enemmän ja mahdollistaa vuorovaikutuksellista keskustelua eri ammattilaisten välillä.
Hilma: Ei pelkästään, että me lastensuojelusta ja te nuorisopsykiatrialta, vaan on muitakin ammattilaisia. Saataisiin kaikki saman pöydän ääreen keskustelemaan ja kuulemaan asiakkaitakin, ettei jää vain ammattilaisten väliseksi vuoropuheluksi.
Mitä se on vaatinut teiltä, että olette uskaltaneet tehdä rajojen ylityksiä?
Henna: Luotan kokemuksen tuomaan uskallukseen sanoa ja viedä asiaa eteenpäin. Muutoksen ja uuden asian eteenpäin vieminen pelottaa luonnollisesti. Vahva luotto omaan näkemykseen on auttanut. Vaikka asioita on tehty vaikeimman kautta, valtaosa on kantanut hedelmää, koska tarkoitus on tehdä hyvää nuorelle, toimia heidän äänitorvenaan.
Hilma: Sen ymmärtäminen, että et ole itse asianosainen tähti, vaan ajat jonkun muun asiaa. Täytyy luottaa itseensä ja ammatillisuuteen. Välillä joo, tehdään asiat vaikeimman kautta, mutta se on ok. Uskaltaa aukaista omaa näkemystään ja on myös tärkeää kysyä, miksi näin? Sekin on ok, että voin
sanoa, etten tiedä. En ole varma, voin tarkistaa asian.
Millainen teistä olisi hyvä kutsu moniammatilliseen yhteistyöhön?
Henna: Nuorisopsykiatrian osastolla kutsun ja kontaktin tekee omahoitaja, joka kutsuu koko verkoston koolle. Mikäli lapsella on sosiaalityöntekijä soitetaan hänelle ja tullaan tutuksi siinä kohtaan. Itse oon tykännyt, että kontaktoidaan sosiaalityöntekijä näin.
Hilma: Näen todella tärkeänä kontaktin oton, se mahdollistaa tiedon saannin ja oman toimijuuden yhteistyössä. Millainen käytäntö teillä osastolla on lastensuojeluilmoitusten suhteen?
Henna: Lastensuojeluilmoitus täytyy tehdä aina, kun nuori tulee nuorisopsykiatrian päivystysosastolle. Lastensuojelussahan on 7 arkipäivää aikaa reagoida, tässä ajassa nuori voi keretä toki jo kotiutua (4 pv tarkkailu), ellei lastensuojelusta ehditä reagoimaan ajoissa. Jos on tiedossa oma sosiaalityöntekijä, silloin ilmoitetaan puhelimitse lastensuojeluun.
Hilma: Lastensuojeluilmoituksella on tärkeä rooli, kun on tieto, että nuori on osastolla, on mahdollisuus tulla tapaamaan häntä ja käynnistää prosessi.
Tunteet ja tunnetaidot ovat keskeisessä roolissa monialaisessa yhteistyössä. Niillä on merkitystä
myös siihen, miten vaikuttavaksi monialainen työskentely muodostuu.
Millaisia tunteita liittyy monialaiseen yhteistyöhön?
Henna: Tulee välillä turhautunut olo. Jos on tosi pahasti kriisiytynyt tilanne, eikä saada apua rullaamaan. Toinen ammattilainen saisi järjestettyä pikaisen ajan, toiselle aika ei sovi ja nuori joutuu tämän vuoksi odottamaan päivän sijasta viikkoja. Kunpa saisi nopean toiminnan joukot käyttöön. Puhuminen kollegoiden kanssa auttaa ja sen tiedostaminen, että yritimme kaikkemme näillä resursseilla.
Hilma: Jos moniammatillinen yhteistyö on epäonnistunut, olisi tärkeää puhua asiasta rakentavasti yhdessä verkoston kanssa. Nostettaisiin esille, että nyt on tehty työtä eri suuntiin ja pysähdyttäisiin miettimään yhdessä, miten yhteinen suunta löytyisi. Asiakkaiden asiat voivat olla niin kriisiytyneitä
ja monisyisiä, että olisi tärkeää löytää edes yksi asia, mistä aloitetaan yhdessä. Ei yritettäisi ratkaista kaikkea kerralla.
Henna: Joo, ei ole tarkoitus rakentaa 2000 palan palapeliä kertalaakista.
Hilma: Ettei heiluta joka suuntaan, vaan tehtäisiin yhdessä.
Henna: Esimerkkinä nuori, jolla oli sosiaalityöntekijä, perhetyöntekijä, kouluavustaja, nuorisopsykiatrian poliklinikan hoitaja, toimintaterapeutti ja me nuorisopsykiatrian osastolta. Monta eri tukitoimea. Kuka on se koordinoija, mikä on hyväksi mikä ei. Kuka seuraa vaikuttavuutta?
Hilma: Sosiaalityöntekijä voi tilanteessa arvioida sosiaalihuollon palveluiden tarvetta ja pohtia niiden vaikuttavuutta. Tarpeellisten palveluiden osalta sosiaalityöntekijällä on mahdollisuus tehdä monialaista yhteistyötä kaikkien toimijoiden kanssa, jotta voidaan yhdessä miettiä palveluiden yhteensovittamista tai niiden vähentämistä. Tärkeintä on, että työtä tehdään oikea-aikaisesti oikeassa paikassa ja vastataan lapsen tarpeisiin häntä tukevasti.
Miten lapsen osallisuus näyttäytyy työskentelyssänne vaativissa tilanteissa?
Henna: Kun nuorella oli paljon pelkoa siitä, että uskaltaako hän sanoa, mitä todellisuudessa kokee, ettei ”rangaistaisi” ja sijoitettaisi kauas. Olen pyytänyt kirjoittamaan kirjeen ja nuoren luvalla lukenut sen palaverissa ja näin tukenut hänen näkemyksensä esille tuomista.
Hilma: Aivan ihanaa, että on annettu lapselle mahdollisuus kirjata asiat ja tuoda näkemyksenä esille. Mikäli viranomaispalavereista jätetään kokonaan lapsi ulkopuolelle, silloin ei saada tietoa häneltä. Ulkoistetaan liikaa. Toki on tilanteita, joissa on lapsen etu, ettei hän osallistu tiettyihin palavereihin. On tärkeä kysyä myös mitä sosiaalityö on? Mikä sinun rooli on? Miten saan luotua suhteen, että lapsi uskaltaa tuoda oman näkökulmansa esille? Miten siihen kohtaan, kriisitilanteeseen saadaan intensiivistä työskentelyä myös meillä lastensuojelussa, ettei ajateltaisi, että lapsi on vain osaston vas
tuulla. Kyllähän lapsi jatkaa elämässään eteenpäin, ei meidän työ voi olla katkolla.
Mikä merkitys Toivon läsnäololla on monialaisessa työskentelyssä?
Henna: Se antaa jaksamista ja voimaa, että 20 työvuoden aikana, jokaisessa lapsessa on nähnyt hyvää. Jos toivoa ja jaksamista ei olisi, ei pystyisi tekemään tätä työtä.
Hilma: Jos meillä ei ole uskoa ja toivoa, miten voidaan tehdä muutoksiakaan.
Henna: Se on just näin.
Haastattelu päättyy ja etäyhteys sulkeutuu. Pysähdyn hetkeksi näiden kahden ihmisen jättämän jäljen äärelle. Kun on yhteinen tavoite – lapsen etu ja hyvinvointi – silloin uskaltaa tehdä moniammatillisuutta edistäviä rajanylityksiä. Olla samalla puolella silloinkin, kun on asiasta eri mielipide, ja antaa
näkemyserojen rikastuttaa yhteisen tiedon muodostumista. Etäyhteys sulkeutui, mutta tämä ammattilaisten välinen yhteys sen sijaan ei.
Kirjoittaja
Kaisa Laiti
Tietoja hankkeesta
Monialainen osaamisentuki lastensuojelun sosiaalityössä -hankkeen tavoitteena on tukea lastensuojelun toimintakulttuurin uudistamista mallintamalla ja juurruttamalla systeemistä ajattelua ja työotetta sekä monialaisen asiantuntijuuden hyödyntämistä osana Pohteen lastensuojelun sosiaalityön arkea.
- Euroopan sosiaalirahaston (ESR+) rahoittama hanke
- Hankkeen päätoteuttajana on Pohde
- Hanke on Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027-ohjelman mukainen ja toteuttaa sen toimintalinjan 5 erityistavoitetta 5.1 Turvaverkkoja nuorten tulevaisuuteen
- Strateginen painopiste 12–17-vuotiaiden lasten sijaishuollon ehkäisy ja vähentäminen, oikea-aikaisuus
- Hankeaika 1.5.2024-31.5.2026
- Varsinainen kohderyhmä: Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijät ja lastensuojelun avohuollon tiimit. Hanke keskittyy erityisesti näiden ammattilaisten osaamisen ja työskentelyn tukemiseen.
- Välillinen kohderyhmä: Lastensuojelun avohuollon asiakkaana olevat 12–17-vuotiaat lapset ja nuoret, joiden tilanteessa pohditaan sijoituksen mahdollisuutta tai jotka ovat sijoitettuna avohuollon tukitoimena tai kiireellisesti. Lisäksi välillisenä kohderyhmänä ovat näiden lasten ja nuorten läheisverkostot sekä muut ammattilaisverkostot.
