Aluehallitus koolla: sosiaali- ja terveyskeskuksista tarpeenmukaiset palvelut kaikille hyvinvointialueen asukkaille

Julkaistu
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 14.6.2023 puheenjohtaja Tapani Töllin johdolla. Käsittelyssä oli suunnitelma tarpeenmukaisten sosiaali- ja terveyskeskusten määrittelystä ja määrästä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella 2023–2025. Sosiaali- ja terveyskeskusten kehittäminen on yksi Pohteen sote-järjestämissuunnitelman toimenpiteistä. Suunnitelmaan liittyvä lausuntokierros päättyi 17.5.

Tavoitteena vahvemmat peruspalvelut ja toimivat palveluketjut

Hyvinvointialueuudistuksessa asiakkaan tarvitsemia sosiaali- ja terveyspalveluja kootaan yhteen ja painopistettä siirretään perustasolle ja ehkäisevään toimintaan. Palvelujen saatavuutta, yhdenvertaisuutta ja hoidon jatkuvuutta pyritään parantamaan. Tavoitteena on, että erikoissairaanhoidon ja vaativien erityispalveluiden tarve vähenee.

Pohteen tavoitteena on uudistaa palveluverkostoa vastaamaan asiakkaiden tarpeita entistä paremmin. Nyt hyväksytyn suunnitelman mukaan sosiaali- ja terveyskeskusten palveluja tarjotaan joustavasti niin, että huomioidaan väestön palvelutarpeet, ikärakenne, etäisyydet ja luontaiset asiointisuunnat sekä alueelliset erityispiirteet.

− Asukkaiden huoli on ollut, että palvelut karkaavat kauemmas ja palveluverkko harvenee. Tavoitteena on kuitenkin kehittää monipuolista palvelujen verkostoa, jossa tunnistetaan eri asiakasryhmien tarpeet ja jossa palveluketjut toimivat. Palvelut voidaan tuoda asukkaiden lähelle monin tavoin, myös liikkuvina tai digitaalisina palveluina, huomioi hyvinvointialuejohtaja Ilkka Luoma.

Palveluja saatavissa sote-keskuksista, digitaalisesti ja liikkuvasti

Suunnitelman lähtökohtana on ollut aluevaltuuston linjaus, jonka mukaan jokaisessa Pohjois-Pohjanmaan kunnassa on sote-keskus. Sote-keskuksen palveluja ovat muun muassa perusterveydenhuollon, suun terveydenhuollon, sosiaalityön ja muun sosiaalihuollon palvelut, perustason mielenterveys- ja päihdepalvelut, avokuntoutuspalvelut, kansansairauksien ehkäisy sekä neuvolapalvelut. Sote-keskuksista asiakkaat saavat myös erityisosaajien apua ja palveluja esimerkiksi etäyhteyden välityksellä.

Asukkailla, hyvinvointialueen henkilöstöllä ja eri sidosryhmillä oli mahdollisuus tutustua suunnitelmaluonnokseen ja kertoa siitä näkemyksensä. Lausunnot on huomioitu suunnitelman valmistelussa, ja suunnitelmaluonnosta on muokattu niiden pohjalta.

Aluehallitus käsitteli kokouksessaan suunnitelmaa. Keskustelua käytiin muun muassa palvelujen saatavuudesta ja saavutettavuudesta, palveluketjujen toimivuudesta ja hoidon jatkuvuudesta. Sote-keskusten sijainti ja palvelut, asukkaiden yhdenvertaisuus sekä henkilökunnan riittävyys ja hyvinvointi puhuttivat.

− Sote-keskuksen palvelut voivat sijaita useammassa yksikössä, ja niitä voidaan toteuttaa muiden toimijoiden tiloissa ja liikkuvilla palveluilla. Digitaalinen sote-keskus laajenee asteittain. Saumattomat palveluketjut ja sosiaali- ja terveyspalvelujen aito yhteensovittaminen hyödyttävät erityisesti asiakasta, korostaa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisjohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto.

Muutetun päätösesityksen mukaan aluehallitus päätti:

1. hyväksyä esityksen tarpeenmukaisten sosiaali- ja terveyskeskusten palveluverkoston määrittelystä jatkotoimenpiteineen.

2. käynnistää osana hyvinvointialueen investointiohjelmaa suunnittelun sosiaali- ja terveyspalvelujen liikkuvien yksiköiden lisäämiseksi vuoteen 2025 mennessä.

3. asettaa tavoitteen, että kohdassa 1 määritellyn palveluverkoston mukaisten sote-keskusten toimintojen käytössä olevien tilojen tilatehokkuutta (bruttoneliöiden yhteismäärä) parannetaan jatkotoimenpiteillä ja muun muassa digitaalisilla ja liikkuvilla palveluilla vähintään 20 prosenttia vuoden 2025 loppuun mennessä.

4. todeta, että tarpeenmukaisten sote-keskusten palveluvalikoiman ja palvelujen toteutustavan määrittelyssä noudatetaan hallintosäännössä määriteltyä toimivaltaa ja ennen asian ratkaisua se käsitellään yhteistoiminnallisesti.

Jatkotoimenpiteinä laaditaan suunnitelmat digitaalisen sote-keskuksen laajentamisesta vuosille 2023–2025 ja liikkuvista sote-palveluista vuodelle 2023. Kuluvalle vuodelle tehdään myös kiinteistö- ja tilakartoitus. Lisäksi tarpeenmukaisten sote-keskusten palveluvalikoimaa ja palvelujen toteutustapaa vuosille 2023–2024 määritellään eri näkökulmat huomioiden.

Tutustu tarpeenmukaisten sote-keskusten suunnitelmaan 2023–2025 (pdf)

Kokousajat ja pöytäkirjat Pohteen sivuilla

Aluehallitus kokoontuu seuraavan kerran tiistaina 20.6.2023.

Kokousajat, esityslistat ja tarkastetut pöytäkirjat löydät Pohteen verkkosivustolta aluehallituksen sivulta.

Yhteyshenkilöt

Tapani Tölli
tapani.tolli@pohde.fi

Ilkka Luoma
ilkka.luoma@pohde.fi

Kirsti Ylitalo-Katajisto
kirsti.ylitalo-katajisto@pohde.fi