Pohjois-Pohjanmaan alueella on parhaillaan liikkeellä useita eri hengitystieinfektioita. Määrä näkyy myös Pohteella sosiaali- ja terveyspalvelujen ruuhkana ja odotusaikojen pidentymisenä. Lieväoireista tautia kannattaa hoitaa kotona. Pohteen Digitaalinen sote-keskus palvelee myös iltaisin ja viikonloppuisin.
Uutiset
Joulun ja uudenvuoden takia Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen palveluissa on joitakin poikkeuksia. Sosiaali- ja terveyskeskukset ovat arkipyhinä suljettuina ja osa on suljettuna myös laajemmin joulukuun ja tammikuun aikana. Kaikki poikkeusaukioloajat löytyvät Pohteen verkkosivuilta. Digitaalinen sote-keskus palvelee normaalisti ja on auki myös arkipyhinä.
Raahen sairaalan perusterveydenhuollon ympärivuorokautisen päivystyksen poikkeuslupa päättyy 31.12.2024. Vuoden 2025 alusta lähtien Raahessa ei ole enää ympärivuorokautista päivystystä, mutta Raahen sosiaali- ja terveyskeskuksessa järjestetään kiirevastaanotto vuoden jokaisena päivänä kello 8–22.
Yhä useampi Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella asuvan lapsen huoltaja tai opiskelija täyttää terveystarkastuksen esitiedot digitaalisesti Omaolo-palvelun kautta. Uusi käytäntö parantaa tietoturvaa, sillä Omaolo-palvelun käyttäminen edellyttää vahvaa tunnistautumista, kuten pankkitunnusten käyttöä.
Suomalaisen yhteiskunnan vahvuuksiin on kuulunut luottamus julkiseen valtaan. Sen perustana on myös julkisten toimijoiden keskinäinen rakentava, tarpeen mukaan kriittinenkin, mutta kuitenkin tosiasioihin perustuva vuoropuhelu.
Pohjois-Pohjanmaan nuorisovaltuusto kokoontui keskiviikkona 4.9.2024. Kokousta johti Liina Mäkelä Oulaisista.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 3.9.2024 puheenjohtaja Tapani Töllin johdolla. Aluehallitus sai katsauksen Pohteen taloustilanteeseen heinäkuun 2024 lukujen valossa ja määritteli talouden suunnittelukehyksiä. Tavoite vuodelle 2025 on, että lisäalijäämää ei synny.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen digitaalisessa sote-keskuksessa aloitetaan fysioterapian chat-palvelu, jonka tavoitteena on tarjota alueen asukkaille matalan kynnyksen ohjausta ja neuvontaa fysioterapiaan liittyvissä asioissa sekä tuki- ja liikuntaelimistön oireissa. Fysioterapian chat-palvelua pilotoidaan Oulun alueella osana RRP2-hanketta vuoden 2024 loppuun saakka.
Hyvinvointialuejohtajista koostuva H23-verkoston on julkaissut yhteisen kannanonton hyvinvointialueiden palveluista ja tilanteesta. Verkostoon kuuluu myös Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen johtaja Ilkka Luoma. Hyvinvointialuejohtajien yhteinen viesti on selkeä. Vaikka keskustelu alueiden taloudesta on vilkasta, hyvinvointialueiden palvelut toimivat vahvasti.
Esittelemme Pohteen Parhaita osaajia. Nyt vuorossa ovat elintapaohjaajat Mari Jokikokko ja Minja Ikonen.
Omavire-palvelu on tarkoitettu työikäisille asukkaille työ- ja toimintakyvyn itsearviointiin.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle on tulossa tukku uudistuksia. Syyskuun 4. päivä Digitaalinen sote-keskus uudistuu ja asiointialusta saa uuden nimen: OmaPohde. Digitaalinen sote-keskus ja sen palvelut säilyvät ennallaan, mutta digitaalisen asioinnin palvelukokonaisuus laajenee.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen sosiaali- ja terveyspalveluissa asioivien kanssa otetaan puheeksi päihteiden käyttö ja rahapelaaminen, kun asiakkaan tai potilaan terveydentilaa selvitetään. Tarkoituksena on tunnistaa päihteiden riskikäyttö ja liiallinen rahapelaaminen, ennen kuin ne kehittyvät riippuvuuksiksi.
Sairaalaan saapuvia asiakkaita pyydetään tarkistamaan hoitavan yksikön sijainti asiakaskirjeestä. Uusi sairaala otetaan käyttöön vaiheittain, ja suuri osa toiminnoista sijaitsee vielä vanhan sairaalan puolella.
Muhoksen sosiaali- ja terveyskeskuksen puhelinpalvelu on edelleen pitkittyneesti ruuhkautunut. Puhelinjonoja puretaan kiireellisyysjärjestyksessä. Kiireellisiin puheluihin pyritään vastaamaan saman päivän aikana ja kiireettömiin puheluihin vastataan puhelujen tulojärjestyksessä. Asiakkaita pyydetään huomioimaan, että yksi soittopyyntö riittää. Ethän jätä montaa soittopyyntöä samasta asiasta. Huomioithan, että ajanvaraus koronarokotukseen toimii sähköisesti ja avautuu ikäryhmittäin aikajärjestyksessä. Vaihtoehtoisesti rokotukselle voi saapua rokoteohjeistuksen mukaisessa järjestyksessä ilman ajanvarausta.
Me, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallituksen jäsenet ja aluevaltuuston sekä lautakuntien puheenjohtajat, hämmästelemme julkista keskustelua hyvinvointialueuudistuksen epäonnistumisesta, hallinnon paisumisesta, johdon ja luottamushenkilöiden palkoista sekä kustannusten karkaamisesta.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen neuvoloissa annetaan hinkuyskärokotteen tehosteannos raskaana oleville Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) suosituksen mukaisesti. Tarkoituksena on ehkäistä vauvojen vakavia hinkuyskätapauksia.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 27.8.2024 puheenjohtaja Tapani Töllin johdolla. Aluehallitus käsitteli osavuosikatsausta ajalta tammi-kesäkuu 2024 ja kuuli toimialuejohtajien katsaukset toiminnasta ja taloudesta ensimmäiseltä vuosipuoliskolta. Vuoden 2024 alijäämäksi ennustetaan 90 miljoonaa euroa.
Ikäihmisten Aino-neuvonnan puhelinpalvelu ja Oulun palvelupiste on suljettu perjantaina 30.8.2024 henkilökunnan koulutuspäivän vuoksi.
Esittelemme Pohteen Parhaita osaajia. Nyt vuorossa ovat Pohteen alueen ainoat neuromodulaatiohoitajat Nora Leino ja Tarja Kettunen.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen myöntämät sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain mukaiset kuljetuspalvelumatkat tilataan Haapajärvellä, Pyhäjärvellä ja Reisjärvellä Matkapalvelukeskuksesta keskiviikosta 28.8.2024 lähtien.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde tarjoaa sosiaali- ja terveyskeskuksissaan olevia kokous- ja aulatiloja yleishyödylliseen toimintaan ja toiminnan esittelyyn.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL suosittelee koronarokotteen tehosteannosta iäkkäille ja tietyille riskiryhmille. Koronarokotukset aloitetaan Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella 2. syyskuuta alkaen. Rokotukset toteutetaan kohderyhmittäin ja käytännöt vaihtelevat paikkakunnittain.