Pohjois-Pohjanmaan alueella on parhaillaan liikkeellä useita eri hengitystieinfektioita. Määrä näkyy myös Pohteella sosiaali- ja terveyspalvelujen ruuhkana ja odotusaikojen pidentymisenä. Lieväoireista tautia kannattaa hoitaa kotona. Pohteen Digitaalinen sote-keskus palvelee myös iltaisin ja viikonloppuisin.
Uutiset
Joulun ja uudenvuoden takia Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen palveluissa on joitakin poikkeuksia. Sosiaali- ja terveyskeskukset ovat arkipyhinä suljettuina ja osa on suljettuna myös laajemmin joulukuun ja tammikuun aikana. Kaikki poikkeusaukioloajat löytyvät Pohteen verkkosivuilta. Digitaalinen sote-keskus palvelee normaalisti ja on auki myös arkipyhinä.
Raahen sairaalan perusterveydenhuollon ympärivuorokautisen päivystyksen poikkeuslupa päättyy 31.12.2024. Vuoden 2025 alusta lähtien Raahessa ei ole enää ympärivuorokautista päivystystä, mutta Raahen sosiaali- ja terveyskeskuksessa järjestetään kiirevastaanotto vuoden jokaisena päivänä kello 8–22.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen Digitaalinen sote-keskus laajenee marraskuun 4. päivä. Tällä kertaa mukaan tulevat Kalajoki, Merijärvi ja Himanka. Digitaalinen sote-keskus on avoinna viikon jokaisena päivänä, myös iltaisin ja viikonloppuisin.
Ravitsemusterveysteon valinnalla nostetaan esille teko tai työ, jolla on merkittävästi edistetty ihmisten ravitsemusterveyttä tai jolla on lisätty ruokapalvelujen tunnettuutta kunnassa tai maakunnassa.
Työnjaon kehittämisessä hammaslääkäreiden ja suuhygienistien välillä on keskeistä osaamisen kohdentaminen ja kustannustehokkuus.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella jatketaan liikkuvien suun terveydenhuollon palvelujen kehittämistyötä. Toinen liikkuva hammashoitola on otettu käyttöön lokakuussa Reisjärvellä. Avoimien ovien tapahtumaa vietetään 5.11.2024.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde aloittaa Oulaskankaan sairaalan henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut. Neuvottelut liittyvät sairaalan muutossuunnitelmiin ja koskevat 250 henkilöä. Neuvotteluesitys on annettu keskiviikkona 30.10.2024, ja neuvottelut käynnistyvät tiistaina 5.11.2024.
Palliatiivisen kotisairaalan toiminta siirtyy 1.1.2025 alkaen Oulun kotisairaalan toiminnaksi.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto kokoontui seminaariin ja kokoukseen Kuusamoon 28.−29.10.2024 puheenjohtaja Kai Pajalan johdolla. Aluevaltuusto teki kaksi merkittävää päätöstä, jotka liittyvät Oulaskankaan sairaalan toiminnan muutokseen sekä sosiaali- ja terveyskeskusten palveluverkostoon Pohjois-Pohjanmaalla.
Pohjos-Pohjanmaalla Pohteella vammaispalvelujen chat-kanava avattiin syyskuun alussa digitaalisen sote-keskuksen uudistuksen kanssa. Samaan aikaan Digitaalisen sote-keskuksen palvelukokonaisuutta laajennettiin ja asiointialusta sai uuden nimen: OmaPohde.
Esittelemme Pohteen Parhaita osaajia. Nyt vuorossa on ohjaaja Anni Mämmelä Raahesta.
Ensimmäisille potilaille on tehty leikkaustoimenpiteet uudessa sairaalassa. OYS myönsi kunniakirjat leikkaustiimeille ja leikkauspotilaille.
Vanhustyön keskusliiton Sateenkaariseniorit näkyviksi -hanke kartoittaa pohjoispohjanmaalaisten sateenkaarisenioreiden kokemuksia heille suunnatulla kyselyllä.
25.10.2024 klo 9.27: Häiriö on ohi ja toiminta on palautunut normaaliksi. Tyrnävän sosiaali- ja terveysaseman potilastietojärjestelmässä havaittiin häiriö, joka vaikutti asiakaspalveluun, hoidon tarpeen arviointiin ja potilastyöhön. Vika on korjattu.
Robottikirurgian käyttö on ollut arkipäivää Oulun yliopistollisessa sairaalassa jo 13 vuoden ajan. Kuluvan vuoden aikana saavutetaan merkittävä virstanpylväs, kun robottiavusteisia leikkauksia on tehty yhteensä jo 5000.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen vammaispalveluiden kuljetuspalveluiden laskun liitteenä on virheellisesti lähetetty vanhentunut asiakaskirje ja hinnasto.
Juhlapuheen tilaisuudessa piti tasavallan presidentti Alexander Stubb. Edellisen kerran vastaavien juhlallisuuksien äärellä on oltu liki 50 vuotta sitten.
Kutsuvierastilaisuutta voi seurata suorana OYSin nettisivuilta.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde järjestää maanantaina 4.11.2024 virtuaalisen vanhempainillan, jossa kerrotaan sähkösavukkeiden käytön eli vapetuksen riskeistä.
Esittelemme Pohteen Parhaita osaajia. Nyt vuorossa on palomestari Samuli Ervasti.
Pohteen fysioterapeutit, toimintaterapeutit ja puheterapeutit pystyvät tuottamaan aiempaa useamman asiakkaan kuntoutuspalvelut.
Oulun suun terveydenhuollossa on otettu käyttöön Omaolon hampaiden tai suun alueen oire tai vamma -oirearvio. Oirearvio on tarkoitettu vähintään 15-vuotiaiden suun akuuttien vaivojen hoidon tarpeen arviointia varten. Oirearvion tuloksena saat itsehoito-ohjeen tai ohjeen, miten ja milloin hakeutua vastaanotolle. Tyypillisiä suun alueen vaivoja, jotka vaativat kiireellistä hoitoa ovat voimakkaat jatkuvat särkytilat, jotka estävät nukkumisen, särkyyn liittyvä turvotus ja kuume tai suun avaamisvaikeudet.