Pohjois-Pohjanmaan alueella on parhaillaan liikkeellä useita eri hengitystieinfektioita. Määrä näkyy myös Pohteella sosiaali- ja terveyspalvelujen ruuhkana ja odotusaikojen pidentymisenä. Lieväoireista tautia kannattaa hoitaa kotona. Pohteen Digitaalinen sote-keskus palvelee myös iltaisin ja viikonloppuisin.
Uutiset
Joulun ja uudenvuoden takia Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen palveluissa on joitakin poikkeuksia. Sosiaali- ja terveyskeskukset ovat arkipyhinä suljettuina ja osa on suljettuna myös laajemmin joulukuun ja tammikuun aikana. Kaikki poikkeusaukioloajat löytyvät Pohteen verkkosivuilta. Digitaalinen sote-keskus palvelee normaalisti ja on auki myös arkipyhinä.
Raahen sairaalan perusterveydenhuollon ympärivuorokautisen päivystyksen poikkeuslupa päättyy 31.12.2024. Vuoden 2025 alusta lähtien Raahessa ei ole enää ympärivuorokautista päivystystä, mutta Raahen sosiaali- ja terveyskeskuksessa järjestetään kiirevastaanotto vuoden jokaisena päivänä kello 8–22.
Palveluntuottajille järjestetään infotilaisuus Pohjois–Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen lohjenneen hampaan hoidon palvelusetelistä maanantaina 29. tammikuuta kello 14–15.30 Teams-kokouksena.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on hyväksynyt 18.10.2023 vammaispalvelulain mukaisen kuljetuspalvelun myöntämisen perusteet, jotka ovat voimassa 1.12.2023 alkaen. Vammaispalvelulain mukaisen kuljetuspalvelun asiakasmaksun yhdenmukaistamisesta on päätetty 18.12.2023.
Hankinnan kohteina ovat sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain perusteella lapsille, nuorille ja perheille järjestettävät palvelut sekä asumispalvelut ja lyhytaikainen huolenpito asiakkaille, joilla on vammaisuuteen liittyvä tuen tarve.
Oulun yliopistollisen sairaalan potilastietojärjestelmässä oli häiriöitä perjantaina 12.1.2024 aamuyöllä. Häiriö paikannettiin palvelimiin, ja se saatiin korjattua perjantaiaamuna. Häiriön jälkiselvittely ja tarkka seuranta on menossa.
Kiinnostaako monipuolinen työ hyvässä tiimissä – täytä hakemus ja tule mukaan.
Oulun sosiaali- ja terveyskeskusten kiireellistä vastaanottoa koskevat jonotustiedot näkyvät jälleen Pohde.fi-sivustolla.
Lääkärivajeen takia Vaalan terveysaseman kiireellisen hoidon vastaanotto järjestetään toistaiseksi Utajärven terveysasemalla. Kiireetön hoito järjestetään normaalisti Vaalan terveysasemalla.
Osa Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen asiakkaista ei saanut laboratoriotuloksiaan loppuvuoden 2023 aikana Omakantaan Pohteen potilastietojärjestelmässä olleen virheen takia. Virhe on johtunut Pegasos-potilastietojärjestelmään tulleesta Kelan päivityksestä. Ongelma on esiintynyt erityisesti laboratoriotuloksissa, joiden tulos on ollut viitearvojen sisällä.
Jos Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen asiakas on antanut potilastietojen luovutusluvan vuonna 2023 tai aiemmin, se kannattaa päivittää nyt uudestaan. Asiakas voi hoitaa lupa- ja kieltoasioita Omakannassa sekä asioidessaan sosiaali- ja terveydenhuollossa. Luovutuskiellot, jotka on tehty 2.1.2024 jälkeen, eivät vielä näy Pohteen potilastietojärjestelmissä.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 9.1.2024 vuoden ensimmäiseen kokoukseensa puheenjohtaja Tapani Töllin johdolla.
Päivystysapu 116 117 -palvelun puhelinverkko-operaattori vaihtuu tiistaina 9.1.2024. Muutostöiden aikana palvelun puhelinliikenteessä voi ilmetä lyhyitä katkoja.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella on otettu käyttöön asiakaspalautejärjestelmä. Asiakas voi antaa palautetta nettisivuilla olevan linkin kautta, palautelaitteella tai palautelomakkeella.
Hoitotarvikejakelun toiminta muuttuu Kiimingissä, Oulunsalossa, Yli-Iissä, Ylikiimingissä ja Haukiputaalla. Jatkossa kaikki tilaukset käsitellään Oulun Limingantullin hoitotarvikejakelussa osoitteessa Rautatienkatu 81, Oulu. Myös noutoautomaatti toimii samassa osoitteessa.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella on käyty syksyn 2023 aikana kolmea henkilöstöryhmää koskevat yhteistoimintaneuvottelut. Kaikille neuvottelujen piirissä oleville on pystytty tarjoamaan muuta, henkilön osaamista ja koulutusta vastaavaa työtä.
Kalajoen terveyskeskuksen ensiapu on kiinni tiistai-perjantai 2.-5.1. ja tiistai-keskiviikko 9.-10.1. lääkärivajeen takia. Välitöntä hoitoa vaativa ensiaputasoinen hoito järjestetään Raahen sairaalassa osoitteessa Rantakatu 4, Raahe ja Oulaskankaan sairaalassa osoitteessa Oulaistenkatu 5, Oulainen.
SAG Flowmedik Oy on yhteistyössä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen kanssa kehittänyt uniikin etäpalvelutuotantoalustoihin kytkettävän hiilidioksidi-päästömittarin. Digitaalinen mittari osoittaa etäpalveluista syntyvät liikenteeseen liittyvät CO₂ -päästövähennykset. Osittain EU:n kestävän kasvun rahoituksen voimin kehitetyn laskurin sisältämän algoritmin kehityksessä on hyödynnetty muun muassa kansallisia ja kansainvälisiä tilastotietoja ja tietokantoja.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen puhelinvaihde aloittaa toimintansa loppiaisen jälkeen 10.1.2024.
Aloitamme Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella maksuttoman elintapaohjauksen. Elintapaohjausta saa etänä digitaalisen sote-keskuksen kautta.
Elokuun puolessa välissä käynnistynyt Digitaalisen sote-keskuksen matalan kynnyksen mielenterveyspalvelut -pilotti mahdollisti pysyvien rakenteiden muodostumisen Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohteelle. Mielenterveys-chat palvelu jatkuu näin ollen osana Pohteen ja Digitaalisen sote-keskuksen palveluita. Mielenterveys-chat ja videovastaanotto ovat avoinna vuoden 2023 loppuun asti joka päivä kello 8-20. Mielenterveys-chat ja videovastaanotto ovat avoinna 1.1.2024 alkaen maanantaista perjantaihin kello 8-20.