Sairaalat

Alueellamme sijaitsee Oulun yliopistollinen sairaala (OYS), Oulaskankaan sairaala (OAS) ja Raahen sairaala (RAS).

Lue lisää alta

Erikoissairaanhoidon palvelut

Erikoissairaanhoidon palveluja järjestetään pääosin sairaaloissa ja niiden poliklinikoilla. Niihin sisältyvät eri erikoisalojen tutkimukset ja hoito. Hyvinvointialue voi tarjota palveluja myös esimerkiksi terveyskeskuksissa tai hankkia palveluja yksityiseltä palveluntuottajalta.

Kiireettömän erikoissairaanhoidon vastaanotolle ajanvarauksen saaminen edellyttää lähetettä. Ensiapua ja kiireellistä hoitoa annetaan kaikille niitä tarvitseville asuinpaikasta riippumatta.

Oulun kaupunginsairaala toimii nykyään nimellä OYS Geriatrian ja yleislääketieteen osaamiskeskus.

Kirkon palvelut sairaalassa

Sairaalassa tapahtuva sielunhoitotyö on sairaalapastorin tarjoamaa hengellistä ja henkistä apua, kuten matalan kynnyksen keskusteluapua tai auttamista sairauden ja kuoleman kriiseissä. Erilaiset kirkon palvelut kuten ehtoollinen, rukoushetket ja hartaudet kuuluvat tähän luonnollisena osana, asiakkaan niin toivoessa.

Sairaalapastori on käytettävissä potilaita, omaisia ja henkilökuntaa varten. Työssä kunnioitetaan kunkin uskonnollista vakaumusta ja elämänkatsomusta.

Sairaalapastori toimii evankelisluterilaisen kirkon lähettämänä työntekijänä sairaalassa. Sairaalapastorilla on ehdoton vaitiolovelvollisuus. Sairaalapastoreihin saat yhteyden henkilökunnan välityksellä tai ottamalla itse yhteyttä.

Sairaalapastoreiden yhteystiedot

Voit ottaa yhteyttä puhelimitse tai sähköpostitse.

Oulaskankaan sairaala
Mari Jussi-Pekka
Sairaalapastori
mari.jussi-pekka@evl.fi
Raahen sairaala
Matti Hanhisuanto
Sairaalapastori
Ma–pe kello 9–17 040 671 0633
Päivystys Raahen seurakunta la–su kello 9–17 040 671 0685
matti.hanhisuanto@evl.fi