Puolesta asiointi

Puolesta-asiointiin vaikuttaa se, asioitko esimerkiksi vastaanotolla vai verkkopalvelussa. Myös sillä on merkitystä, asioitko alaikäisen vai aikuisen puolesta.

Lapsen ja nuoren puolesta asiointi

Terveyspalveluissa alle 12-vuotiaan puolesta voi asioida henkilö, joka on merkitty lapsen huoltajaksi Digi- ja väestötietoviraston ylläpitämässä väestötietojärjestelmässä. Jos lapsi on täyttänyt 12 vuotta,  huoltaja ei voi enää asioida hänen puolestaan digitaalisissa terveyspalveluissa. Puhelinpalveluissa asiointi onnistuu kuitenkin yhteistyössä lapsen kanssa.  Jos lapsi tai nuori tarvitsee kiireellistä hoitoa samana päivänä, eikä voi itse asioida puhelimessa, terveyspalvelujen kiireellisen avun numeroihin voi soittaa hänen puolestaan.

Sosiaalihuollon asioinnissa huoltaja voi asioida alle 18-​vuotiaan huollettavan puolesta.

12–17-vuotiaalla nuorella on oikeus päättää, saako huoltaja osallistua vastaanottokäyntiin. Läheisen tuki voi olla nuorelle merkittävä apu tilanteen hahmottamisessa ja asioiden käsittelyssä. Nuoren toivetta kuunnellaan ja hänen itsemääräämisoikeuttaan kunnioitetaan, jos hänet arvioidaan riittävän kypsäksi päättämään asiasta itse.

Digitaaliset palvelut

OmaPohteessa ja Digitaalisessa sote-keskuksessa voi asioida alle 12-​vuotiaan huollettavan puolesta, kun kyseessä on terveydenhuollon asiointi. Huoltaja voi asioida lapsen puolesta ilman erikseen annettua valtuutta. Huoltaja ei voi itse valtuuttaa itseään asioimaan nuoren puolesta. OmaPohteen sosiaalihuollon asioinnissa huoltaja voi asioida alle 18-​vuotiaan huollettavan puolesta.

Huoltaja ei voi toistaiseksi asioida 12–17-vuotiaan puolesta digitaalisissa terveyspalveluissa. Nuori voi asioida itse digitaalisissa terveyspalveluissa, jos hänellä on verkkopankkitunnukset. Huoltaja ja nuori voivat myös soittaa yhdessä terveyspalveluihin, esimerkiksi omaan sosiaali- ja terveyskeskukseen.

Potilastietojen näkyminen huoltajalle OmaKannassa

Vanhemmat voivat asioida lapsensa puolesta potilastiedon arkistossa eli OmaKannassa, jos asiointia ei ole estetty väestötietojärjestelmässä esimerkiksi elämäntilanteen tai nuoren päätöksen takia. Tietojen näkymiseen vaikuttaa myös se, millaiseksi lapsen päätöskyky arvioidaan.

 

Jos asiointi OmaKannassa ei onnistu, syytä tilanteeseen voi kysyä Digi- ja väestövirastosta.

Aikuisen puolesta asiointi

Täysi-ikäisen puolesta asiointiin tarvitaan aina lupa eli valtuutus. Valtuutuksen voi saada esimerkiksi edunvalvoja tai läheinen.

Asiakas- tai potilasasiakirjoihin tarvitset valtakirjan

Toisella henkilöllä on oikeus saada asiakas- ja potilastietoja vain valtakirjalla. Palauta valtakirja sosiaali- ja terveyskeskukseen, jossa valtuutuksen antaja on asiakkaana. Tarkistamme molempien henkilöllisyystodistuksen. Kirjaamme tiedon valtuutuksesta asiakkaan tietoihin.

Puhelinasiointi

Voit hoitaa täysi-ikäisen henkilön asioita puhelimitse, kun hän antaa sinulle luvan hoitaa palvelutapahtumaan liittyviä asioita hänen puolestaan. Ammattilainen tekee vastaanottokäynnin yhteydessä asiakirjamerkinnän, josta selviää kenellä on oikeus hoitaa asioita. Merkintä mahdollistaa puolesta asioinnin palvelutapahtumaan liittyvissä asioissa, esimerkiksi jos asian hoitaminen vaatii useampia yhteydenottoja tai käyntejä.

Hammashoidon verkkoajanvaraukseen tarvitset valtakirjan

Jos haluat varata ajan toiselle täysi-ikäiselle henkilölle hammashoidon verkkoajanvarauksessa, tarvitset siihen valtuutuksen. Voit tulostaa valtakirjan ja toimittaa sen täytettynä valtuutuksen antajan omaan hammashoitolaan. Hammashoidon verkkoajanvaraus on käytössä Limingan, Muhoksen, Oulun, Raahen, Tyrnävän, Utajärven ja Vaalan asukkaille.

Digitaaliseen asiointiin tarvitset Suomi.fi-valtuutuksen

Digitaalisissa sosiaali- ja terveyspalveluissa Yli 18-vuotiaan henkilön puolesta asiointiin tarvitset Suomi.fi-valtuutuksen. Suomi.fi-valtuudet on Digi- ja väestötietoviraston tarjoama palvelu.

Väestötietojärjestelmä estää puolesta asioinnin seuraavissa tilanteissa:

  • Puolesta asioijalle eli valtuutetulle ei ole annettu valtuuksia terveydenhuollon asioiden hoitoon.
  • Puolesta asioijalle eli valtuutetulle itselleen on määrätty edunvalvoja.
  • Valtuuden antaneelle eli valtuuttajalle on määrätty edunvalvoja.