OYSin hematologian poliklinikan kontrollipotilaiden soittolistat alkoivat pidentyä lähes hallitsemattoman pitkiksi muutama vuosi sitten. Työmäärää keventämään kehitettiin hematologisen potilaan digihoitopolku Omapolulle.
Aihealue: OYS

OYS sairaalapalvelujen ja ensihoidon toimialuejohtaja Päivi Laurila jää eläkkeelle maaliskuussa 2025. Hän seuraajanaan Pohteella aloitti helmikuussa Juha Paloneva.
Edellisessä viime keväänä julkaistussa blogitekstissä kerroimme tekoälypohjaisen palvelutarpeiden ennakointimallin kehittämistyöstä, jota Pohde tekee yhteistyössä Keski-Pohjanmaan (Soiten) ja Kainuun hyvinvointialueiden kanssa.

Oulun yliopistollinen sairaala OYS ja Tohokun yliopistollinen sairaala Japanin Sendaista ovat uusineet ja päivittäneet vuonna 2020 solmitun yhteistyösopimuksen.

Oulun yliopistollisen sairaalan sydänkeskuksessa on otettu käyttöön uuden sukupolven magneettinavigointijärjestelmä parantamaan rytmihäiriöpotilaiden hoitoa.

Ennakointimallin tavoitteena on luoda ennusteita ortopedian ja traumatologian erikoissairaanhoidon lyhytaikaiseen suunnitteluun.

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluevaltuusto päätti kokouksessaan 16.12.2024, että terveydenhuollon ja sairaanhoidon asiakasmaksuja korotetaan 1.1.2025 alkaen. Aluevaltuusto päätti myös vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalvelujen asiakasmaksuista. Asiakasmaksu muuttuu Oulun seudun liikenteen toimialueella.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 3.12.2024 puheenjohtaja Tapani Töllin johdolla. Aluehallitus päätti sairaalarakentamisen jatkosta ja muutoksesta vaikeavammaisten kuljetuspalveluiden asiakasmaksussa 1.1.2025 alkaen. Tiedoksi annettiin hallinto-oikeuden ratkaisu hyvinvointialueen hallintosääntöä koskevassa valitusasiassa.

OmaOys.fi -sivuston kautta käytettävässä digitaalisessa ajanvarauksessa tehdään päivitystoimenpiteitä 29.11.2024 klo 12–16 välisenä aikana.

OYSin päivystykset ja synnytystoiminta siirtyvät uuden sairaalan tiloihin tiistain ja keskiviikon aikana.

OmaOys-palvelussa on tällä hetkellä tekninen häiriö.

Ensi viikolla Oulun yliopistollisessa sairaalassa eletään vilkasta muuttoaikaa. A- ja B-rakennusten uusiin tiloihin muuttaa sairaalan keskeiset toiminnot kuten päivystykset, synnytysosasto, teho- ja valvontaosasto sekä lukuisia muita yksiköitä ja vuodeosastoja.

Kutsuvierastilaisuutta voi seurata suorana OYSin nettisivuilta.

Muutos on tullut voimaan 3.10.2024.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 1.10.2024 puheenjohtaja Tapani Töllin johdolla. Aluehallitus sai katsauksen uuden sairaalan muuton tilanteesta. Ensimmäiset toiminnot ovat aloittaneet uusissa tiloissa syyskuun alussa.

Sairaalaan saapuvia asiakkaita pyydetään tarkistamaan hoitavan yksikön sijainti asiakaskirjeestä. Uusi sairaala otetaan käyttöön vaiheittain, ja suuri osa toiminnoista sijaitsee vielä vanhan sairaalan puolella.

Iso-Britannian kansallinen terveyspalvelu NHS (National Health Service) julkaisi lehdessään artikkelin OYSin rakennushankkeesta.

Muuttokoordinaattorit valmistautuvat uuden sairaalan toiminnan käynnistymiseen reippain mielin. Uudessa sairaalassa hoitotyötä tukevat modernit tilat ja tekniikka.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen kesätyöntekijöiden haku on avoinna. Kuntatyönantajien vuonna 2023 teettämän kyselyn mukaan Pohde koetaan kesätyönantajana hyväksi.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 27.2.2024 puheenjohtaja Tapani Töllin johdolla. Aluehallitus käsitteli muun muassa sairaalarakentamisen tilannetta ja ICT-palvelujen ostosopimusta.