Osallistu alueen kehittämiseen

Osallisuutesi on tärkeää demokratian toteutumisen, hyvinvoinnin vahvistamisen ja asiakaslähtöisten palvelujen näkökulmista.

Lue lisää alta
Osallistu ja vaikuta toimintaamme

Meille on tärkeää, että koet tulevasi arvostetuksi ja ymmärretyksi ja että voit vaikuttaa omiin ja yhteisiin asioihin. Voit osallistua ja vaikuttaa monin eri tavoin.

Suora vaikuttaminen

Suoria osallistumismuotoja ovat esimerkiksi osallistuminen avoimiin tilaisuuksiin, osallistuminen palvelujen kehittämiseen sähköisen alustan kautta, osallistuminen palvelujen kehittämiseen kokemusasiantuntijana tai kehittäjäasiakkaana, kyselyihin vastaaminen ja palautteen antaminen.

Lisätietoa vaikuttamismahdollisuuksista löydät tältä sivulta sekä Ajankohtaista-sivulta.

Edustuksellinen vaikuttaminen

Edustuksellinen vaikuttaminen on esimerkiksi äänestäminen aluevaaleissa tai asettuminen ehdokkaaksi aluevaaleissa.

Kerro kehitysidea

Käyttämämme yhteiskehittämisen mallin avulla jokainen pääsee mukaan kehittämään alueen sosiaali- ja terveys- sekä pelastustoimen palveluja.

Tavoitteena on, että yhdessä kehittämällä löydämme ja pääsemme testaamaan uusia ratkaisuja ja käytäntöjä sekä kertomaan niistä alueellamme myös muille.

Yhteiskehittämistä varten käytössä olevalla työkalulla voit esittää hyvinvointialueen toimintaan liittyviä ehdotuksia. Arvioimme ehdotukset, ohjaamme ne sopiville asiantuntijoille ja kutsumme mukaan tarvittavia sidosryhmien edustajia kehitystyöhön.

Jätä kehittämisehdotus
Järjestötoiminta

Järjestöt ja seurakunnat tarjoavat hyvinvointialueen asukkaille muun muassa neuvontaa ja ohjausta, vertaistoimintaa, kriisiapua, avoimia kohtaamispaikkoja, harrastus- ja virkistystoimintaa, koulutuksia ja tapahtumia, vapaaehtoistoimintaa.

Löydät tietoa järjestöjen ja seurakuntien tarjoamasta tuesta ja toiminnasta valtakunnallisesta Lähellä.fi-verkkopalvelusta.

Lähellä.fi
Asiakaskokemus

Miten onnistuimme?

Voit antaa meille palautetta sekä hoidosta että yleisesti palveluistamme. Asiakaspalaute on osa Pohteen asiakkaiden ja potilaiden asiakaskokemusta.

Ensisijaisesti  anna palautetta suoraan työntekijälle tai palvelua tarjoavan yksikön esihenkilölle. Joissakin yksiköissämme voit jättää palautetta myös asiakaspalautelaitteella. Osallistumme myös useisiin kansallisiin asiakaspalauteohjelmiin. Palautteesi on meille tärkeä, koska sen avulla kehitämme toimintaamme.

Anna palautetta
Saavutettavuus ja esteettömyys

Ilman esteettömyyttä ja saavutettavuutta kaikilla ei ole täysimääräistä yhdenvertaisuutta ja osallisuutta.

Saavutettavuudessa huomioidaan erityisryhmiä laajasti, kuten esimerkiksi vammaiset, kehitysvammaiset, asunnottomat, maahanmuuttajat, mielenterveyskuntoutujat, pitkäaikaistyöttömät, päihde- tai peliriippuvaiset ja vangit. Henkilön vamma tai elämäntilanne voi olla este heidän täysimääräiseen ja tehokkaaseen osallistumiseen yhdenvertaisesti muiden kanssa.

Laki velvoittaa, että julkisen toimijan ja osan yksityisestä sekä kolmannesta sektorista on täytettävä saavutettavuusvaatimukset. Lue lisää saavutettavuusselosteesta.

Sivuston saavutettavuus
Kokemustoimijoiden ja kehittäjäasiakkaiden hyödyntäminen palvelujen kehittämisessä

Hyödynnämme kokemustoimijoita ja kehittäjäasiakkaita palvelujen kehittämisessä.

Lue lisää osiosta Järjestöille ja seurakunnille
Vaikuttamistoimielimet

Hyvinvointialueella on kolme lakisääteistä vaikuttamistoimielintä: vanhusneuvosto, vammaisneuvosto ja nuorisovaltuusto.

Alueen asukkaiden näkemysten kuuleminen on tärkeää. Silloin päätökset perustuvat erilaisten näkökulmien huomiointiin. Vaikuttamistoimielimet ovat nuorten, iäkkäiden ja vammaisten henkilöiden kuulemiskanavia edistävät demokratiaa, edistävät myös niiden asukkaiden kuulemista, jotka kokevat tulevansa heikosti kuulluksi sekä osallistuvat hyvinvointialueen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan.