Vakiinnuttamisraha

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue, Pohde sai sosiaali- ja terveysministeriöltä (STM) osana hyvinvointialueen rahoitusta toukokuussa 2023 niin sanotun vakiinnuttamisrahan. Vakiinnuttamisrahan suuruus on 25,7 miljoonaa euroa ja käyttöaika vuoden 2025 loppuun saakka.

Tämän sivun sisältöä rakennetaan parhaillaan.

Vakiinnuttamisrahalla yhtenäistetään, uudistetaan ja turvataan palveluja

Vakiinnuttamisraha on jaettu toimialueille ja toimialueet ovat osoittaneet saamansa rahoituksen eri osakokonaisuuksille, joita on useita kymmeniä. Pääosa vakiinnuttamisrahasta tullaan käyttämään sote-kiinteistöjen vuokramenojen kattamiseen, ict-järjestelmien kehittämiseen palvelemaan hyvinvointialueen tarpeita sekä palvelutuotannon kehittämiseksi toimivan integraation varmistamiseksi ja muun muassa hoitoon pääsyn kehittämiseksi lainsäädännön määräysten edellyttämällä tavalla.

Hankkeen tausta

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue, Pohde sai sosiaali- ja terveysministeriöltä (STM) osana hyvinvointialueen rahoitusta toukokuussa 2023 niin sanotun vakiinnuttamisrahan. Vakiinnuttamisrahan suuruus on 25,7 miljoonaa euroa ja käyttöaika vuoden 2025 loppuun saakka. Rahoituksen avulla vakiinnutetaan ja kehitetään 1.1.2023 aloittaneen hyvinvointialueen palvelutoimintaa hyvinvointialueen johtoryhmän ja aluehallituksen linjaamalla tavalla. Avustusta ei voi käyttää hyvinvointialueen lakisääteisiin tehtäviin, vaan se on tarkoitettu esimerkiksi palvelujen yhtenäistämiseen, palveluverkon uudistamiseen, uusiin digitaalisiin palveluihin tai henkilöstön saatavuuteen ja riittävyyteen liittyviin hankkeisiin.

Hankkeen kesto

1.5.2023–31.12.2025

Hankeosioiden esittely

Kehittämisen palvelualue, hanketoimisto
Kirsi Kantojärvi
Hankepäällikkö
kirsi.kantojarvi@pohde.fi